Taaskin työaikakeskustelussa historia toistaa itseään

Palkkatyöväestön hyvinvointia lisäävät uudistushankkeet ovat nostattaneet aina suuria tunteita etenkin niiden joukoissa, jotka uudistuksia tiukasti vastustavat. Kuvitellaan, että näin uudistuksen puolustajat saadaan hiljaisiksi.

Historia on jälleen kerran toistanut itseään. SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin esitti puoluekokouspuheessaan, että pitäisi asettaa selkeä visio ja konkreettiset askelmerkit siitä, miten Suomessa voitaisiin edetä nykyistä lyhempään työaikaan ja sitä kautta parempaan työelämään.

Tästä nousi melkoinen meteli samoin kuin sata vuotta sitten, kun 12 tuntisesta työpäivästä siirryttäisiin 8 tuntiseen työpäivään. Sama meteli toistui 1950 -1960 luvun taitteessa, jolloin silloinen Metallityöväen liitto julisti, että lauantai kuuluu perheelle.

Vastustajien venkoiluista huolimatta SAK:n ja silloisen työantajajärjestö STK:n sopimuksella siirryttiin asteittain viisipäiväiseen työviikkoon. Työajan muutoksesta laki astui voimaan vuoden 1966 alussa.

Työelämän ja perhe-elämän yhteen sovittamisen tarpeesta puhuvat nekin, jotka nytkin vastustavat työajan lyhentämistä. Puhutaan, että nykyinen työelämä jättää perhe-elämälle liian vähän aikaa. Tämä keskustelu tuskin johtaa toivottuun tulokseen.

Sen sijaan työaikaa lyhentämällä saataisiin kaivattua lisäaikaa perheille ja vapaa-ajan harrastuksille. Kun vapaa-aika lisääntyy, niin se tarjoaa myös vapaa-ajan harrasteiden tuottajille töitä.

Meillä poliittisiin ideologioihin petonoituneita on vähän, mutta he ovat äänekkäitä. He muodostavat kantansa sen mukaan, mistä suunnasta uudistus kulloinkin esitetään.

Pentti Välimaa