Tähän on tultu, miten ulos?

Nykyisen laman sanotaan olevan sodan jälkeisistä syvin. Pysyvä alennustila on kehittynyt vähä vähältä. Merenkulkijoiden termejä käyttäen on väistelty kareja niin intensiivisesti, että on unohdettu minne ollaan menossa.

Noin 70 vuoden kuluessa maamme elinkeinorakenteen painotukset ovat muuttuneet oleellisesti. 1950-luvulla työskenteli tuottavissa, jalostusarvoa lisäävissä, ammateissa (jalostus ja alkutuotanto) noin 75 prosenttia työllisistä. Nyt tilanne on päinvastainen. Palveluelinkeinojen lisääntyminen ja hallinnon kasvu eivät ole huolestuttaneet ja sama jatkuu vieläkin.

Ennen olimme yhteisöllisiä, meillä oli yhteinen tavoite, maksoimme sotakorvauksiamme, rakensimme maamme uudelleen ja asutimme evakot, mutta ennen kaikkea olimme paljon omavaraisempia.

Nyt vallalla on itsekkyys. Olemme käytännöllisesti katsoen täysin riippuvaisia tuonnista – ruoka ja vaatteet mukaan lukien. Myös kulutustavaroiden valmistus ja tekemisen osaaminenkin ovat paljolti hävinneet. Koulutamme ja arvotamme nuoriamme kansainvälisyyteen, ylikuluttamisen kulttuuriin, vaikka emme pysty perustarpeitammekaan tuottamaan.

Verorahoin korkeasti koulutetut markkinoijat, mainosmiehet ja myyjät työskentelevät enenevässä määrin kansainvälisten kauppaketjujen palveluksessa myyden tuontituotteita suomalaisille. ”Minimipalkkojen” tulovero ja kulutuksesta kertyvä alv ovat liian vähäisiä tuottoja tarpeisiimme. Voittorahat investoidaan edullisempiin maihin.

EU:ssa emme pysty suojaamaan omaa valmistustamme. Emme voi myöskään vaikuttaa valuuttateknisin keinoin kilpailukykyymme. Erittäin paha virhe on ollut Schengenin sopimuksen allekirjoitus. Kun saman valuutan piirin liitettiin useita eri kustannustason markkinoita ja samalla mahdollistettiin rahan, tavaran ja ihmisten (työvoiman) vapaa liikkuminen maiden välillä, niin tiedossa oli takuuvarmaa ongelmaa.

Työttömyys on kasvanut. Vieläkin yrityksemme ja kansanedustajamme vaativat halpaa ulkolaista työvoimaa, vaikka hyvin tietävät siitä seuraavan suomalaisten työttömyyttä. Verorahoista maksettavat, työttömyys- ja muutkin elämän ylläpitämiseen tarvittavat avustukset ovat kasvaneet järkyttävästi.

Veroja on ollut pakko nostaa. On lisätty keinotekoisia lupa- ja muita järjestelmiä sekä maksuja (piiloveroja), jotka ovat nostaneet elämisen ja yrittämisen kustannuksia. Seurauksena on ollut palkkojen nousu. Olemme tässä oravanpyörässä vähä vähältä menettäneet hintakilpailukykymme.

Nousu on mahdollista, mutta se vaatii suuria muutoksia elinkeinorakenteissamme, koulutuksessamme ja arvomaailmassamme. Ensimmäinen edellytys asioiden parantamiseksi on aina, että voi itse päättää asioistaan ilman ulkopuolisia pakotteita, ohjailuja.

Siksi joitakin sopimuksia on muutettava, jotkut ehkä viisaampi purkaa kokonaan. Lisävelka pahentaa asiaa.

Heikki Leino