Talvisodan henkeä uudessa muodossa - hallitus lievittäisi suurten sähkölaskujen ahdinkoa valtavalla tukipaketilla

Varsinkin sähkölämmittäjille on tulossa hurjan suuria laskuja. Niitä maksaessamme taistelemme Ukrainan rinnalla ja demokratian puolesta Venäjän raakaa hyökkäystä vastaan.


”Paikallisuus kannattaa, sanotaan. Eipä näytä Omavoimalla ainakaan paljon myötätuntoa löytyvän paikallisten tukemiseksi. Nosti lokakuun sähkön hintaa viisinkertaisesti, yli 60 senttiin! Muualta kuullut vähän parempaa paikallisten tukemista”, purki tuohtunut lukija mieltään tekstaripalautteessa.

Toden totta. Torstaina (Lännen) Omavoiman Aina ajankohtainen -sopimuksen tarjoushinta oli 63 senttiä kilowattitunnilta. Kyse on toistaiseksi voimassa olevasta sopimuksesta, jonka hinta päivittyy kolmen kuukauden välein.

Suositun tutun kahden vuoden määräaikaisen diilin hinta oli noin 40 senttiä ja toistaiseksi voimassa olevan 43 senttiä.

Hinnoittelu ohjaa asiakkaita pörssisähköön, jonka hinta vaihtelee liki nollasta huippukorkeaan.

Vaikea valinta, siis.

Vaikeaa on energiayhtiöilläkin. Eivät ne piruuttaan tuollaisia hintoja tarjoa. Tässä markkinatilanteessa yhtiöt on ajettu ahtaalle.

Eikä ole helppoa maan hallituksella, jolta kansalaiset ovat hädissään vaatineet vastatoimia – ja ennen kaikkea rauhoittavaa tietoa, että apua on tulossa.

Energia olikin isoin teema budjettiriihessä. Yhtä akuutti hätä ei liene ollut kertaakaan sitten 1970-luvun öljykriisin.

”Sähkötyöt on kesken, muu alkaa olla valmista”, kommentoi valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) neuvottelutauolla keskiviikkona (LS 1.9.).

Putin käyttää energiaa aseena Eurooppaa kohtaan, syytti pääministeri Sanna Marin (sd.) torstain tiedotustilaisuudessa, kun hallitus esitteli riihessä puituja esityksiään.

Suurten sähkölaskujen ahdinkoa hallitus lievittäisi yli 800 miljoonan euron paketilla.

Hallitus päätyi esittämään sähkön arvonlisäveron alennusta 24 prosentista 10 prosenttiin talvikaudeksi, määräaikaista sähkövähennystä tuloverotukseen muille kuin suurituloisimmille sekä sähkövähennystä pienituloisille.

Suomalaisilta vaaditaan nyt talvisodan henkeä, vähän uudessa muodossa tosin.

Lisälaskuja maksaessamme taistelemme Ukrainan rinnalla ja demokratian puolesta Venäjän raakaa hyökkäystä vastaan.