Tänä aamuna monessa perheessä on vietetty rituaalia. Isän herättäminen päivän kunniaksi, päiväkodissa piirretty kortti, aamukahvit herkkuineen. Supisevien kuiskausten jännitys. Yllätyksen luomisen ja yllätetyksi tulemisen ilo.
Isä on ikäänkuin ollut nukkuvinaan, ja lapset häärineet keittiössä hiljaa aamiaisen kimpussa. Isä on tiennyt mistä astioiden kolina johtuu, ja lapset ovat tienneet, että ei isä enää oikeasti nuku. Silti kaikki ovat toimineet ikäänkuin eivät moisia tietäisi.
Se on leikin idea. Harjoitella jotain mitä ei vielä ole. Olla avoin erilaisille mahdollisuuksille ja antaa mielikuvituksen viedä mukanaan. Leikki on rituaali, jossa jokainen leikkijä ottaa itselleen vieraan identiteetin. Isänpäivänä lapset ottavat vastuullisen aikuisen roolin, ja aikuinen huolenpidon ja huomion kohteen roolin.
Leikissä harjoitellaan empatiaa, maailman katsomista toisen perspektiivistä. Leikkiessään kotia lapset siirtävät näkemiään kokemuksia vanhempana olemisesta omiksi käytännön taidoikseen. Elämänkulussa on hyvä harjoitella myös sitä tilannetta, jossa lapsesta tulee vastuunkantaja, ja vanhemmasta iäkäs, huolenpitoa ja apua tarvitseva.
Leikki on kivaa vain, jos on mukana tosissaan, niin hassulta kuin tosissaan leikkiminen kuulostaakin. Aikuisille se voi olla vaikeaa, käsi hakeutuu kännykälle tai ajatukset ovat toisaalla. Siksi aikuisten leikeiksi valikoituu pakohuoneen tyyppisiä leikkejä, joissa selviytymisen pakko ohjaa läsnä olevaan osallistumiseen.
Samoin rituaalit ovat mielekkäitä vain, jos niihin osallistuu tietoisesti. Muuten on rituaalin ohjaama sätkynukke, muodon kuljettama orja, joka odottaa, että eikö tämä jo pian loppuisi. Rituaali ei ole tapatottelemista, vaan transformaatio johonkin uuteen. Kaikki pääsevät kokemaan miltä se tuntuu. Ja ovi entiseen on edelleen auki, jos muutos uuteen tuntuu liian suurelta.
Aamukahvi on rutiiniksi muuttunut rituaali. Aamukahvin ääressä heräämme horroksesta, siirrymme yöstä nautinnollisen hetken myötä päivään.
Me ihmiset olemme tavallisia, siis totuttujen tapojen toteuttajia. Päivittäisten rutiinien ja tapojen pitäisi edustaa sitä, miten haluaisimme olla ja elää. Sen sijaan että rutiinit vievät ja näännyttävät, meidän pitäisi rakentaa rutiineja, jotka nostavat meitä.
Harvemmin ajattelemme miten tottumuksemme sanoa toisillemme ”kiitos” tekee meistä tasa-arvoisia. Se on tapa, joka kulttuurissamme ei katso sosiaalista, taloudellista tai kulttuurista taustaa. Toisin toimiminen on huonoa käytöstä. Arjen pieni sana tekee meistä tasa-arvoisia ihmisinä.
Huonojen rutiinien rikkominen on arjen sankaruutta. Se ottaa koville, syö paljon energiaa ja oma luonto taistelee vastaan. Kun on tottunut, että ei pidä näyttää, että välittää vaikka oikeasti välittää. Kun ei tartu puhelimeen ja ota yhteyttä, vaikka mieli tekisi, kun ei ole ollut tapana soitella. Kun ei saa toiselle kakistettua kaunista sanaa suustaan silloinkaan, kun ajatus nousee mieleen.
Haastavaa on, kun huono rutiini on pultattu kiinni ihmissuhteeseen. Miten purkaa tämä telakoituminen menettämättä kasvojaan. Sanotaan että vahvempi väistää, nyt vahvemman pitää uskaltaa purkaa rutiini. Uusi tapa reagoida on myös riski, se voi epäonnistua. Mutta jos se onnistuu ja myös toinen reagoi uudella tavalla, syntyy uusi parempi rutiini.
Yli sukupolvien tulevat käyttäytymisen rutiinit vaativat vielä enemmän. Kun monista asioista jaetaan palkintoja, oman palkintonsa ansaitsisivat ylisukupolvisten huonojen käyttäytymismallien rikkojat. Se vaatii todellista itsensä ylittämistä.
Pitkän avioliiton salaisuutta raottavat iäkkäät pariskunnat kertovat usein rutiineistaan. Suukko aina aamuisin, ei koskaan riidoissa nukkumaan, rakkaudentunnustuksia silloinkin kun ei siltä tunnu. Epäaitoa, epärehellistä? Ehkä joskus, mutta epäaitoutta arvokkaammaksi on koettu syvän yhteyden säilyminen kahden ihmisen välillä. Eletyt rutiinit synnyttävät mikromuutoksia, ja meistä tulee toisenlainen, enemmän haluamamme kaltainen.
Rituaalit ovat mahdollisuus myös rutiinien uudistamiseen. Ne muuttavat hetkeksi elämän ja myös meidät toiseksi. Kytkeydymme ja olemme osa jotain isompaa. Korona-arjen eristyksissä on hyvä luoda uusia, odotuksen iloa synnyttäviä, vaikka pienempiä rituaaleja. Ja olemassa olevat rituaalit kannattaa hyödyntää täysillä. Hyvää isänpäivää!
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.