Tästä oli kyse pitkäperjantaissa

"Vie pois tämä, mutta päästä meille Barabbas!" Näin vastasi johtajiensa yllyttämä kansanjoukko kerran maaherra Pilatuksen tarjoukseen vapauttaa vanki pääsiäisjuhlan aikaan, kuten tavaksi oli tullut.

Barabbas lienee ollut jonkinlainen poliittinen rikollinen, joka evankelista Luukkaan mukaan ”oli heitetty vankeuteen kaupungissa (Jerusalemissa) tehdystä kapinasta sekä murhasta”.

Tiedämme, kuinka tuossa maailmanhistorian kaiketi kuuluisimmassa kansanäänestyksessä kävi: nasaretilainen kärsi yllättäen tyrmäystappion.

Tällä kertaa joudumme viettämään pääsiäistä kansakuntana, jopa koko ihmiskunnan tasolla ”ristin alla”, ”kuoleman varjon maassa” tappavaa virustartuntaa peläten. Uskon, että se merkitsee aivan uudenlaista kantovoimaa pääsiäisen sanomalle sovinnosta, ylösnousemuksesta ja uudesta elämästä.

Mutta myös tuo kärsimyshistorian huutoäänestyksessä annettu vastaus on henkien taistelun kentillä kertautunut jatkuvina kaikuina; uusimmalla ajalla ennenkuulumattoman voimakkaana avoimesti antikristillisissä joukkoliikkeissä ja valtajärjestelmissä.

”Vie pois tämä, mutta päästä meille Barabbas!” huudon ja sen lopputuloksen voimme nähdä myös aivan toiselta kannalta; tässäkin jouduttiin palvelemaan korkeampia tarkoitusperiä.

Voimme hyvin ajatella, että ne kaksi, jotka todella teloitettiin Jeesuksen molemmin puolin, ainakin laajemmassa mielessä kuuluivat Barabbaan ”jengiin”. Siinä tapauksessa tuo keskimmäinen risti olisi kuulunut hänelle! Syytön surmattiin, syyllinen pääsi vapaaksi. Isä antoi Poikansa, jotta ”isän pojasta” (sitä merkitsee nimi Barabbas), langenneen ihmissuvun jäsenestä, voisi tulla saman Isän lapsi.

Tässä olemme koko kristinopin ytimessä; juuri tätä merkitsi ensimmäinen pitkäperjantai, ensimmäinen pääsiäinen ja ensimmäinen helluntai.

Vuonna 1950 julkaisi ruotsalainen kirjailija Pär Lagerkvist kuvitteellisen elämäkertaromaanin ”Barabbas”, missä epäilemättä heijastuu myös kirjailijan oma etsintä ja kaipuu. Monenkaltaisten vaiheiden jälkeen päätyy kirjailijan Barabbas Kristuksen opetuslasten joukkoon – ja perii mestarinsa osan.

Antakaamme kirjailijalle puheenvuoro hänen teoksensa lopulla:”Hän oli tavannut Mestarinsa tiellä, ja tämä oli sanonut: ´Seuraa minua.´ Ja hänen oli täytynyt tehdä niin. Hän katseli eteensä lapsenkatseellaan, ja hänen vanhoista syvään uurtuneista kasvoistaan säteili suuri rauha.” ”Ainoastaan Barabbas enää riippui ristillään hengissä. Tuntiessaan kuoleman tulevan, kuoleman jota oli aina kovin pelännyt, hän lausui suoraan pimeyteen, ikään kuin olisi puhunut sille: ´Sinun haltuusi minä annan sieluni.´ Ja sitten hän antoi henkensä.”

Näin Lagerkvistin Barabbas. Mutta kirjailijakin taisi lopulta voittaa enemmänkin kuin Nobelin kirjallisuuspalkinnon seuraavana vuonna.

Miika Vuola