Teatteria parhaimmillaan Suomiko pilaa maailman ilmaston?

Kirjoittaja, entinen Rauman teatterin johtaja, ylistää teatterin nykyistä tasoa.
Kirjoittaja, entinen Rauman teatterin johtaja, ylistää teatterin nykyistä tasoa. Kuva: arkisto/Juha Sinisalo

Olipa riemullista saada sunnuntaina 1.3. istua täpötäydessä Rauman teatterissa ja nauttia muistojen ja ilon tippa silmäkulmassa todella taitavasta, ammattitaitoisesta ja sykähdyttävän hauskasta musiikkikomediasta Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä.

Idearikas, taitava ja nyanssoitu ohjaus, rytmikäs tarkka näytteleminen, nopeat hienovireiset tunnelmanvaihdot ja todella hienot lauluosuudet hyvän orksterin säestäminä tarjosivat yhdessä näppärän käsikirjoituksen kanssa teatterielämyksen vailla vertaa.

Oli hyvä olla Raumalla ja sen kodikkaassa teatterissa.

Tunteet nousivat pintaan, kun muistelin hetkiä 45 vuotta sitten, jolloin tilaton teatteri oli lopettamisuhan alla.

Minkä sitten saimme 30 vuotta kestäneen ”tilapäisratkaisun” eli kellariteatterin avulla torjutuksi.

Teatteri ei kuollut ja voi nyt erittäin hyvin.

Kiitos koko työryhmälle.

Olette kunniaksi edustamallenne ammatille.

Seppo Heinola

Rauman teatterin entinen johtaja

En ole kuullut yhtään kertaa kenenkään nykypoliitikon mainitsevan julkisesti, että Suomen osuus maailman kokonaishiilidioksidipäästöistä ovat luokkaa 0,15 prosenttia.

Ovatko poliitikkomme niin tietämättömiä tai välinpitämättömiä, etteivät tuota kerro kansalle, vai haluavatko he tietoisesti huijata meitä suomalaisia, että Suomi yksin voisi pelastaa maailman ilmaston?

Kun seuraa nykyistä mediaa, niin metakka asiasta on valtaisa.

Jotkut nuorista jo ahdistuvat ja menettävät elämänhalunsa ja toimintakykynsä pelätessään, että maailman ilmasto pilaantuu elinkelvottomaksi tuossa tuokiossa heidän elinaikanaan ja elämä loppuu siihen.

Tuo ei ole asiallista eikä viisasta.

EU:n jäsenenä Suomen on noudatettava EU:n jäsenmailleen asettamia vaatimuksia, ja hyvä niin. Se riittäköön!

Jos tuo Suomen osuus 0,15 prosenttia maailman kokonaishiilidioksidipäästöistä ei kerro joillekin tarpeeksi, niin otetaan kuvitteellinen helppo esimerkki asiasta: Oletetaan, että koko maailman hiilidioksidikuorma olisi 100 kg. Siitä Suomen osuudeksi laskemalla saadaan vain 150 g.

Siis tuo sadan kilon kokonaiskuorma keventyisi vain 150 g, joka tarkoittaisi samalla, että ei yksikään klapeilla lämmitettävä sauna lämpenisi Suomessa ja kaikki tupakkamiehemmekin olisivat tehneet lakon ja laittaneet piippunsa hyllylle.

Miltä tuo esimerkki kuulostaa?

Tarvitseeko meidän suomalaisten riehua asian perään suunnattomasti?

Muuttaa esimerkiksi ruokavaliotamme vihreään suuntaan ja narskutella ruohoja kilpaa kotoisen kanimme kanssa?

Kalle Pulkkinen

Pyhäranta