Telakan koronaepidemia ei pahemmin yllättänyt

Suomessa peruskoulun ja ammatillisen peruskoulutuksen 12 vuoden koulutusputken kustannukseksi tulee Kuntaliiton ja AMKE:n mukaan noin 110.000 euroa henkilöä kohden. Koulutusputki antaa uudelle työntekijälle vähintäänkin kohtuullisen luku- ja kirjoitustaidon, mutta myös kohtalaiset, tiettyyn ammattiin liittyvät perustaidot, kirjoittaa Jouni Suominen.

Virkamiehet ja poliitikot näyttävät olevan yhtä mieltä ainakin siitä asiasta, että Suomessa talouskasvu on hitaampaa kuin muissa Pohjoismaissa. Jatkokaan ei lupaa parempaa. Yhtenä syynä tähän pidetään suomalaisen työikäisen väestön vanhenemista ja näin Suomessa potentiaalisen työvoiman määrä tulee vähenemään, ellei jotain radikaalia tehdä. Vähän joka puolella on nyt ehdotettu työperäisen maahanmuuton lisäämistä.

Asialla on kuitenkin monta puolta.

Suomessa koulutuksen kautta hankittua tietotaitoa ja osaamista pidetään lähes itsestäänselvyytenä – eräänlaisena nykyaikaisena lukutaitona, jonka puitteissa ihminen tulee ”työvoimakelpoiseksi”. Toki ihmiset ovat erilaisia ja on selvää, että tuutista tulee hyvin erilaisilla työelämävalmiuksilla varustettuja henkilöitä.

Tällä kaikella on kuitenkin hintansa. Suomessa peruskoulun ja ammatillisen peruskoulutuksen 12 vuoden koulutusputken kustannukseksi tulee Kuntaliiton ja AMKE:n mukaan noin 110.000 euroa henkilöä kohden.

Koulutusputki antaa uudelle työntekijälle vähintäänkin kohtuullisen luku- ja kirjoitustaidon, mutta myös kohtalaiset, tiettyyn ammattiin liittyvät perustaidot. Lisäksi ammatillisessa koulutuksessa yhä suuremman huomion ovat saaneet ns. työelämätaidot, joissa oppimisen painopiste on turvallisessa toiminnassa työpaikoilla ja miten asiat tulisi ilmaista, jotta itse ymmärtää asian mutta tulee myös itse kuulluksi ja ymmärretyksi.

Voisi jopa väittää, että vähintään kolmannes edellä esitetyn koulutusputken kustannuksista Suomessa liittyy tällaisten työelämätaitojen oppimiseen. Näiden avulla ihminen osaa toimia turvallisesti työpaikoilla – tietää miten jätehuolto toimii – ymmärtää yleisiä toimintaohjeita ja mitkä ovat omat vastuut ja velvollisuudet työrupeamisten hoitamiseksi tolkulla tavalla.

Viitisen vuotta sitten Rauman telakalla testattiin eri maista tulleita telakkatyöntekijöitä. Kaikki testattavat olivat kyllä viimeisen päälle ”ammattimiehiä”. Levysepän ja hitsaajan perustaidot olivat näillä kyllä hallussa. Sen sijaan noin 15 kohtaa sisältäneessä testipaketissa työelämätaitoihin liittyvissä asioissa lähes kaikilla oli vakavia puutteita. Tämän vuoksi Rauman telakka-alueella ja telakan alihankkijayrityksiä koskeva koronaepidemia ei pahemmin yllättänyt.

Seuraava ajatusharjoitus lienee paikallaan. Mikä on se rahasumma ja hintalappu, joka yhteiskunnan tulisi varata koulutukseen henkilölle, joka tulee maahan muualta, jotta tällainen henkilö saataisiin ”työvoimakelpoiseksi”? Pitäisikö Itämeren altaan maista tulevalle levyseppähitsarille varata tätä varten esimerkiksi noin 20.000 euron ”määräraha”?

Entä kun kyseessä on täysin koulua käymätön henkilö jostain kauempaa – riittäisikö siihen esimerkiksi 60.000 euroa? Ja kuka sitten maksaa tällaisen koulutuksen järjestämisestä?

Ja entä miten taas tulisi suhtautua ns. korkeasti koulutetun väen maahanmuuttoon? Eikö Suomen kannattaisi maksaa kohtuullinen korvaus näille lääkäreille, sairaanhoitajille, insinööreille ja muille eri alan spesialisteille ym. kompensoimaan näiden muualla kuin Suomessa hankitun peruskoulutuksen ja osaamisen hankkimisesta?

Koulutuksella on siis arvoa. Aivan toinen asia on sitten se, miten tätä asiaa arvostetaan. Edellä esitetyn telakkakokeen tuloksena voi myös sanoa, että ei ole rakettitiedettä testata työntekijöiden osaamisen tasoa myös muiden kuin käden taitojen osalta. Melko helpolla voidaan saada selville ketkä ovat todellisia osaajia ja ketkä taas mahdollisia ”valelääkäreitä”. Ja etenkin työperäisen maahanmuuton järkeistämisessä tällaiselle toimintamallille saattaisi olla käyttöä?

Jouni Suominen
FT, KT