Tietokirjailija ei ole kävelevä tietosanakirja

Viime viikkoina on lukijapalstoilla tullut aika lailla kitkeriäkin kommentteja tietokirjailijoille.

Niistä voi päätellä, että raumalaisilla on jonkin verran vääriä, suorastaan nurinkurisia käsityksiä siitä, mitä termillä ”tietokirjailija” tarkoitetaan.

Jotkut tuntuvat luulevan, että allekirjoittanut tai hänen harvalukuiset raumalaiskollegansa ovat termin itse keksineet siinä tarkoituksessa, että näin uskoisivat ja väittäisivät olevansa fiksumpia kuin muut kirjailijat. Niinkin näköjään luullaan, että joka sana, jonka tietokirjailija suustaan päästää tai julkisuudessa kirjoittaa, on ehdottoman tarkka tietoisku ilman minkäänlaista virhettä tai epätarkkuutta.

Selitettäköön siis jälleen kerran, että tietokirjailija-termi tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että tällainen henkilö ei tuota kaunokirjallisia romaaneja. Sellaisia teoksia kuin esimerkiksi Raumalla Tapio Koivukari. Lisäksi tällaisia jonkun aihepiirin asiateoksia kirjoittavat ihmiset kuuluvat yleensä Suomen Tietokirjailijat ry:hyn, eivät siis Suomen Kirjailijaliittoon, kuten useimmiten romaanikirjailijat.

Tietokirjailijat saavat tämän oman yhdistyksensä kautta anomuksesta apurahoja, joita jaetaan kahdesti vuodessa. Ne ovat pienempiä kuin romaanikirjailijoilla, mutta eivät suinkaan vähäisiä.

Tietokirjailijoita on monenlaisia. Valtaosa yhdistyksen jäsenistä on koulujen oppikirjojen tekijöitä, mutta joukkoon kuuluu myös kotiseutukirjojen ja erilaisten ammattiteosten kirjoittajia, hyvinkin suppeilta aloilta.

”Koulutukseltaan tietokirjailijoita on erilaisia, mutta ymmärrykseni mukaan kaikki ovat varustettu aivan keskinkertaisella järjenjuoksulla. Huippuneroja on joukossa kovin harvoja. ”

Koulutukseltaan tietokirjailijoita on erilaisia, mutta ymmärrykseni mukaan kaikki ovat varustettu aivan keskinkertaisella järjenjuoksulla. Huippuneroja on joukossa kovin harvoja.

Tietokirjailijan ei siis missään tapauksessa ole tarkoitus pöyhkeillä tai rehvastella kaikkien alojen asiantuntemuksellaan. Jos tietokirjailija haluaa, että hän on hiukankin uskottava, hänen pitää päinvastoin olla mahdollisimman nöyrä ja myöntää, että hänen kirjojaan lukemalla voi tiedoiltaan edistyä vain vähäisen kukonaskeleen.

Tekee hiukan mieli puuttua siihenkin yleiseen käsitykseen, että tietokirjailijan pitäisi ehdottomasti pysyä totuudessa ja tarkistaa julkaisemansa tiedot.

Joidenkin tietojen tarkistaminen voi käydä helpostikin aiemmista hakuteoksista, mutta paljon on asioita, joista ei luotettavia lähteitä kerta kaikkiaan ole olemassakaan. Ei ole olemassa palvelunumeroa, josta minkä tahansa tiedon voi tarkistaa.

Välistä pitää kertoa ihmisten muistitiedon murusia, verrata niitä toisiinsa tai yrittää tehdä loogisia johtopäätöksiä. Tässä on se riski, että joskus loogiset päätelmät osuvat kohdalleen, joskus saattavat mennä täysin metsään, kun jokin yksityiskohta johtaa harhaan.

Joku toinen tietokirjailija saattaa jatkaa siitä, mihin edellinen jäi ja näin tiede menee pienen askeleen eteenpäin.

Se ”totuus” vasta melkoinen veitikka puolestaan onkin. Jos rajoitutaan vaikkapa historian alaan, niin yhtä ainoaa totuutta ei ole useimmiten olemassakaan. Historia on moniäänistä.

Suomen viime sodistakaan ei vallitse yksimielisyyttä. Yrittäkääpä vaikka vastata yhdellä ainoalla totuudella kysymyksiin: Oliko Suomelta virhe ylittää vanha raja? Kävikö Suomi erillissotaa vai oliko Saksan liittolainen? Saiko Suomi torjuntavoiton? Ajoiko Suomi saksalaiset rajojensa ulkopuolelle Lapin-sodassa?

Virheitä on kaikissa tietokirjoissa. Minunkin teelmyksissäni ihan riittävästi; joitakin olen seuraavassa kirjassa onnistunut oikomaan. Korjauksia vain ei ole yhtä helppoa saada perille kuin julkaista sanomalehdessä oikaisu eilisen päivän tietoon.

Olen kylläkin näkevinäni monien kommentin tähän kirjoitukseen: ”Kyll sää Niämi selittä ossas!”

Tapio Niemi

Kirjoittaja on tietokirjailija, silti tavallinen pulliainen