Liian korkea kerrostalo uhkaa kaupungin historiallisen keskustan maailmanperintöstatusta – tällä kertaa Itävallan Wienissä.
Puolan Krakovassa kokoontuva Unescon maailmanperintökomitea pani Wienin ”punaiselle listalle”. Vuonna 2001 myönnetty Unesco-status on vaarassa, koska maailmanperintöalueen läheisyydessä on alkamassa iso rakennusprojekti.
Kyse on hotellin purkamisesta ja korvaamisesta uudella suuremmalla. Keskeinen kiistan aihe on hotellin yhteyteen nouseva tornitalo. Pakettiin kuuluu myös kokous-, kulttuuri- ja liikuntatiloja, esimerkiksi komea luistinrata.
Uusissa suunnitelmissa tornitaloa on jo madallettu 75 metristä 66 metriin. Unesco-komitea pitää suunnitelmaa yhä liian massiivisena. Komitean rima kulkee 43 metrissä. Sitä korkeampi uudisrakennus jättäisi varjoonsa vanhan keskustan. Myös Suomen kanta oli tiukka: nyt pitää lähettää vahva viesti.
Wienille annettiin puolisen vuotta vastausaikaa. Vastauksen sisällön tosin arvaa jo nyt. Wienin kaupunginvaltuusto hyväksyi hankkeen kesäkuussa.
Liverpool on samassa tilanteessa. Kaupungin vuonna 2004 saama Unesco-status on vaarassa, koska maailmanperintöalueen viereen suunnitellaan tornitaloja ynnä muuta.
Liverpool sai Krakovassa ”viimeisen varoituksen”, mutta se tuskin pysäyttää kaupungin suunnitelmia. Asukkaiden enemmistö tukee kaupunginjohtajaa, jonka mukaan Liverpool on sitoutunut maailmanperinnön vaalimiseen – mutta myös kaupungin kehittämiseen ja työpaikkojen luomiseen.
Raumalaisia pelotellaan samalla kohtalolla. Vanha Rauma sai Unesco-statuksen jo vuonna 1991, kun ensimmäiset suomalaiset kohteet hyväksyttiin maailmanperintöluetteloon.
Maailmanperintö on täälläkin otettu paikalliseksi astaloksi, kun osa kaupunkilaisista käy kamppailua keskustan uudisrakentamista vastaan. Raumalla ei väännetä kättä tornitaloista, vaan kauppakeskuksen koosta.
Maailmanperintö-kriteerit Vanha Rauma täyttää kauppakeskuksen valmistuttuakin.
”Myös Suomen kanta oli tiukka: nyt pitää lähettää vahva viesti.”