Tulevaisuuden avain

Mikä minua huolestuttaa näinä aikoina, on lastemme hyvinvointi ja usko omaan tulevaisuuteensa. Näinä kriisiaikoina huolenaiheet ja ahdistavat tunteet vaikuttavat helposti meidän ajatus- ja sen mukaan myös käyttäytymistapoihin.

Kuinka me aikuiset, oman epävarmuuden ja mahdollisesti jopa pelon taakkamme alla, voimme juurruttaa luottamusta meidän lapsiimme ja nuoriimme? Ja mitä voimme kylvää, jotta he voivat sitten itse kasvattaa omaa luottamustansa tulevaisuuteen? Siemen vaihtoehtoja on paljon. Mutta nyt meidän on valittava paras mahdollinen. Näinä aikoina siemenen laadun ja ominaisuuden täytyy olla pelkoa voimakkaampi. Sen takia uskon, että sopivin siemenen nimi on toivo.

Kuten tiedämme, pelko kapeuttaa mieltä ja näin ollen se vaikuttaa myös mihin tahansa toimintaan. Ihminen pysähtyy, lamaantuu ja hänen ajattelun tapansa on kuin putkessa. Näissä pelon tilanteissa ihminen ei kykene miettimään tulevaisuutta, löytää uusia teitä ja pysyä valitsemalla tiellä. Se vaatii ihmisestä liian paljon rohkeutta ja uskoa. Tähän voimat eivät riitä. Tämä hyvin luonnollinen reaktio kriisiaikoina toimii valitettavasti myös makrotasolla ja lopullisesti koko maa antaa pelolle valtansa.

Mutta tulevaisuutta on aina, kun on toivoa. Ja sen takia se on meidän vastuumme suunnitella, rakentaa ja muotoilla meidän ja lastemme tulevaisuus; myös vaikeissa olosuhteissa. Tiedämme, että jo liian monien lähimmäisen talous on vaarassa, katastrofaalisessa kunnossa tai on jo romahtanut. Tiedämme, että sosiaaliset ja terveydelliset seuraukset tästä ovat valtavia ja samalla hyvinkin surullisia. Ja samalla tiedän myös, että pelkästään positiivisen tunteen avulla pankkitilit eivät täytyy.

Mutta mitä on vaihtoehto? Kärsiä, kestää ja odottaa, kunnes kaikki on ohi? Kirjoitin jo maaliskuussa 2020: ”Meidän pitää tulla toimeen ja elää sen kanssa”

Kysymys on tässä tilanteessa siis asenteesta. Tunnemmeko vielä riittävää vastuullisuutta oman ja lastemme tulevaisuutta ja elämää kohtaan? Vai riittääkö meille se petollinen tunne yhteenkuuluvuudesta, joka sisältää vaikeina aikoina yleensä aika helposti paljon kielteisyyttä, ahdistusta ja toivottomuutta? Toisin sanoen: ”Kaikille menee huonosti, mutta ei haittaa, sillä me ollaan samassa veneessä.” Tämä on mielestäni hyvin vaarallinen lohdutus.

Kyse on jokaisesta meistä. Mukaan lukien valtio, hallinto, laitokset, organisaatiot ja mediat. Kaikilla olisi tässä asiassa suuri vastuu, olla rohkaisevia ja voimaannuttavia. Kaipaan jo pitkästä aikaa motivoivampaa ja positiivisempaa viestintää. Sen sijaan nyt käytetään jopa tilannetta taloudellisesti hyväksi järkyttävällä tavalla uhkaavilla ja pelottavilla otsikoilla ja jutuilla.

Meidän tehtävämme on kuitenkin, löytää toivoa ja tulevaisuutta. Tämä edellyttää vahvuutta, selkeää linjaa ja luottavaista mieltä sekä mikro- että nimenomaan myös makrotasolla.

Tulevaisuuden avainta ei löydy pelon peiton alta vaan jokaisen ihmisen henkilökohtaisesta salalokerosta nimeltään toivo.

Franz Schnider
vuorovaikutuksen asiantuntija ja kouluttaja