Turun DI-koulutus tukee Raumaakin

Opetus- ja kulttuuriministeriö antoi Turun yliopistolle kauan kaivatun luvan tekniikan koulutusalan laajentamiselle. Turku saa aloittaa diplomi-insinöörin tutkintokoulutukset konetekniikassa ja materiaalitekniikassa aiempien biotekniikan ja tietotekniikan lisäksi.

Turun yliopisto haki lupaa jo kolme vuotta sitten, mutta vanha hallitus tyrmäsi toiveet.

Paremman päätöksen alueemme kannalta teki turkulainen tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.), joten syytöksiä kotiinpäin vetämisestä on kuultu.

Eikä ihme, sillä vastaavaa koulutusta järjestävät yliopistot (Helsinki, Tampere, Lappeenranta) vastustivat luvan myöntämistä Turulle.

Perustelut päätökselle ovat kuitenkin vahvat ja vankat.

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että koulutuksen tulee vastata alueellisiin tarpeisiin. Ja DI-koulutuksen laajentaminen on yksi keskeinen ratkaisumalli Lounais-Suomen osaajapulan ratkaisemiseksi.

Turun yliopiston koulutuslaajennus tukee parhaalla mahdollisella tavalla meneillään olevaa Lounais-Suomen positiivista rakennemuutosta, sanoi Turun kaupunginjohtaja Minna Arve.

Tutkimus, tuotekehitys ja yliopiston kouluttamat osaajat vahvistavat alueen elinvoimaa ja houkuttelevuutta.

Diplomi-insinööreille on töitä tiedossa Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Yksistään meriteollisuuden verkostot ovat laajat.

Jo eläkkeelle siirtyvien diplomi-inssien tilalle tarvitaan paljon uusia osaajia.

Rehtori Kalervo Väänänen on tyytyväinen, kun alueen yhteinen toive toteutuu hänen rehtorikautensa ”loppusenteillä”. Uusi rehtori Jukka Kola aloittaa elokuun alussa.

Uudet teekkarit aloittavat Turussa syksyllä 2020. Yliopisto tavoittelee noin sataa aloituspaikkaa.

Siitä määrästä pitäisi riittää harjoittelijoita ja vuoden 2025 paikkeilla myös uusia työntekijöitä Rauman seudun yrityksiin.

”Diplomi-insinööreille on töitä tiedossa Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa.”