Turvaväli kuuluu myös liikenteeseen

Pieni ylinopeus Suomen maanteillä on suoranainen maan tapa.

Traficomin tekemän tutkimuksen mukaan noin 43 prosenttia autoilijoista ajaa suuremmalla nopeudella kuin tiekohtainen nopeusrajoitus sallii.

Länsi-Suomi kertoi kuluneella viikolla, että sama maan tapa on juurtunut myös Rauman seudulle.

Asiaa ollaan parhaillaan tutkimassa.

Valaisinpylvääseen kiinnitettävä led-näyttöinen emojitaulu on hymyillyt autoilijoille eri puolilla kaupunkia jo jonkin aikaa.

Esimerkiksi Aittakarinkadulla yli 40 prosenttia kuljettajista on ylittänyt sallitun nopeusrajoituksen hymynaaman ollessa lukuja mittaamassa.

Turvaväleistä on puhuttu puolestaan viimeisen vuoden ajan niin paljon, ettei sen uskoisi olevan enää ongelma missään. Näin ei kuitenkaan ole.

Samalla tavalla kuin naapuri hivuttautuu kaupan kassajonossa lähes kantapäille, loistavat kanssa-autoilijan etuvalot edessä ajavan niskassa ja peilin kautta silmissä.

Tieliikennelain mukaan ajoneuvolla on pidettävä edellä kulkevaan ajoneuvoon sellainen turvaväli, että peräänajon vaaraa ei ole. Sääntö ei tunnu olevan selvä, sillä niin monella kuljettajalla on sen kanssa ongelmia myös Raumalla.

Hyvissä ajo-olosuhteissa maantienopeuksissa nyrkkisääntö on, että turvavälin on oltava metreinä vähintään nopeuden verran. Eli 80 km/h nopeudella ajettaessa turvavälin tulee olla ainakin 80 metriä.

Taajamanopeuksissa turvavälin on hyvä olla metreinä vähintään puolet ajonopeudesta, eli 40 km/h nopeudessa ainakin 20 metriä.

Edelliset nyrkkisäännöt toimivat kuitenkin vain hyvällä ajokelillä.

Huonolla kelillä turvavälin tulee olla entistä pidempi, sillä myös jarrutusmatkat pitenevät tien ollessa märkä tai jäinen. Hyvätkään talvirenkaat eivät takaa kesäkelin pitoa, kun aamuinen mustajää yllättää.

Yllätyksen seurauksena voi erityisesti taajamassa olla peräänajo ja pahimmillaan usean auton ketjukolari.