Tyly väestöennuste ei ole lopullinen tuomio

Torstaina julkistettiin taas tyly ennuste Suomen väestökehityksestä. Iso kuva on synkkä, sillä vahvin kasvu keskittyy Helsingin, Tampereen ja Turun ympärille.

Maakunnista kaikkein eniten väki vähenee Satakunnassa. Varsinais-Suomen asukasmäärä näyttäisi hieman kasvavan.

Rajun ennusteen pääviesti oli jo tiedossa. Samainen konsulttiyhtiö MDI esitteli kymmenen suurimman kaupunkiseudun vastaavan ennusteen jo talvella (LS 23.2.).

MDI laskee Suomen väkiluvun kasvavan vuoteen 2040 mennessä 90 000 asukkaalla.

Vaan tasan eivät käy kasvun lahjat. Kun Helsingin seudun väestö kasvaa 270 000 asukkaalla, muun maan väki vähenee 180 000 asukkaalla.

Tällä kertaa tarkastelussa olivat maakunnat ja keskuskaupungit, joihin kuuluvat Turku ja Pori, muttei Rauma.

MDI:n ennusteen mukaan Suomen 23 keskuskaupungista kasvaa 12 ja 11 supistuu vuoteen 2040 mennessä.

Ennuste Satakunnalle on tyly. Maakunnan jo käynnissä oleva asukasluvun väheneminen jatkuu. Vuoteen 2040 mennessä väestö vähenee maakunnassa yli 30 000:lla – eniten kaikista maakunnista.

Satakunnan surkastumisen suurimpia selittäjiä ovat ikärakenne, alhainen syntyvyys ja muuttotappio.

Väestön keskittyminen tapahtuu monella tasolla samaan aikaan. Maakuntien reunoilta siirrytään kohti keskuskaupunkeja, ja vieläpä niiden keskustoja.

Tämä kehitys näkyy selvästi Varsinais-Suomessa.

Turun ja sen kaupunkiseutuun kuuluvien kuntien väkiluku kasvaa voimakkaasti. Sen sijaan maaseutukuntien kuten Mynämäen ja Nousiaisten ennustetaan kuihtuvan.

Tärkeä havainto on, että monella kaupungilla on potentiaalia ennustetta parempaan kasvuun.

Muuttovirran suuntaa voivat kääntää asumiskustannukset, asuinympäristöön liittyvät pehmeät veto- ja pitovoimatekijät sekä liikenneyhteydet.

”Maakuntien reunoilta siirrytään kohti keskuskaupunkeja, ja niiden keskustoja.”