Unescolla on Raumaa suurempia uhkia

Kolme komeaa. Kuva: Janne Rantanen

Unescon maailmanperintöä vahtiva ICOMOS on toistuvasti esittänyt, että uudisrakentamisen ehdotettu mittaluokka vaarantaa kohteen maailmanperintöstatuksen.

Kaupunginvaltuusto on vakuuttanut ottavansa nämä huomautukset vakavasti, mutta uskoo, että tilaa on sekä talouskasvulle kaupungin keskustassa että Unesco-statukselle.

Kaupunki on jo sallinut mittavan rakentamisen maailmanperintökohteen suojavyöhykkeelle.

Tuttua tarinaa, eikö?

Mahdollisesti, mutta todennäköisemmin ei.

Tuossa puhuttiin nimittäin Liverpoolista. Englantilaiskaupungin ranta-alue hyväksyttiin Unescon listalle vuonna 2004. Vuodesta 2012 lähtien Liverpoolin maailmanperintöstatus on kuitenkin ollut virallisesti vaarassa.

Kaupungin Unesco-alueen maisemaa hallitsevat vanhat jykevät rakennukset, ”kolme ylvästä”. Nyt ne uhkaavat jäädä viereen nousevien pilvenpiirtäjien jalkoihin.

Useiden miljardien puntien Liverpool Waters -hankkeessa on tarkoitus rakentaa maailmanperintöalueelle ja sen suojavyöhykkeelle muun muassa tuhatkunta asuntoa, toimistoja, laivaterminaali, kulttuurikeskus, kauppoja ja ravintoloita.

Tuoreena lisäyksenä kaavaillaan vielä stadionia kaupungin jalkapalloseuralle. Evertonin matseja seuraamaan mahtuisi jopa 60 000 katsojaa.

Suojavyöhykkeelle on jo rakennettu muun muassa suuri kauppakeskus sekä areena- ja messukeskus.

Jotenkin Rauman Unesco-uhka tuntuu näiden suunnitelmien ja projektien rinnalla hieman pieneltä. Uusi kauppakeskus mahtuu kyllä Raumalle, ja ajan mittaan jokunen uusi kerrostalokin.

Vanha Rauma tulee täyttämään ne kriteerit, joilla se maailmanperintölistalle pääsi. Se on edelleen yksi Pohjoismaiden parhaiten säilyneistä, laajimmista, yhtenäisimmistä ja elävimmistä vanhoista puutaloalueista.

Mitä Liverpooliin tulee, niin kaupunkilaisten enemmistö toivottaa uudet rakennukset tervetulleiksi. Kehitys ja työpaikat kelpaavat.

”Vanha Rauma tulee täyttämään ne kriteerit, joilla se Unescon listalle pääsi.”