Unkari pitää pakottaa polvilleen? - on vähemmistöjä ja vähemmistömpiä (Orwellin jälkeen)

Arvoisa Matti Posio!

Unkaria koskeva kirjoituksenne "Orbánin härski pelikirja hirvittää EU-kumppaneita" on täynnä vääriä käsityksiä ja tietoja, jopa vihamielisyyttä.

Vaikka väitätte kirjoittavanne vain Orbanista, kirjoitatte samalla myös Unkarin kansasta.Toteatte Unkarin hallituspuolueesta, että ”Fideszin nykyinen valta-asema sementoitui 2010, kun puolue saavutti parlamenttivaaleissa ensi kertaa yksinkertaisten enemmistön. Sen jälkeen Orbán on toistanut saman kahdesti, vuosina 2014 ja 2018.”

Fideszin hallituksella on ollut jo kolmatta peräkkäistä kautta parlamentissa 2/3 osan enemmistö! Se ei ole yksinkertainen enemmistö! Miksi pitää muuttaa totuus!? Unkarin kansa ei ole äänestänyt näin tyhmyyttään, vaan Unkarin kansa muistaa hyvin yli 40 vuotta kestäneen neuvostodiktatuurin ajan.

Esitätte artikkelissanne, että Fideszin hallitus on vuoden 1993 jälkeen "pitkäkestoisesti ja systemaattisesti” rakentanut diktatuuria. Kumoan väitteenne yksitellen:

Nyt kun niin Saksa kuin Liettuakin rajoittavat pakolaisvirtaa Te vieläkin syytätte Orbánia, joka vuonna 2015 teki suuren palveluksen Suomellekin sulkemalla rajansa laittomasti ja tarkastamattomasti ylittävältä ihmisvirralta. Unkari noudatti vain Schengenin ja Amsterdamin sopimuksia.

Väitätte, että Unkari vaientaa mediaa, mutta Unkarissa saa haukkua missä mediassa vain rangaistuksetta maan hallitusta varkaaksi ja korruptoituneeksi. Vasemmisto-oppositio saa uhkailla oikeistolaisia poliitikkoja, median työntekijöitä ja taitelijoita työkiellolla ja vankilalla ja tahtoo muuttaa perustuslakia ilman siihen tarvittavaa äänimäärää!!!

Tiedättekö yhtään unkarilaista Orbánin vastaista poliitikkoa tai lehtimiestä, joka olisi joutunut näistä asioista vankilaan? Väitätte, että Orban tahtoo pahaa seksuaalivähemmistöille, mutta arvosteltu pedofilia-laki ei koske mitenkään aikuisia. Se koskee a) pedofiliaa ja b) lapsiin kohdistuvaa kaikkea seksuaalista propagandaa mm. päiväkodeissa ja kouluissa. Se suojelee alle 18-vuotiaita.

Arvoisa Matti Posio! Pitääkö Teidän tuomita minutkin, jos olen miljoonien unkarilaisten valitseman Orbánin hallituksen kanssa samaa mieltä, että kouluun ei kuulu poliittista, seksuaalista, kaupallista eikä mitään muutakaan propagandaa? Vai saanko ajatella sosialismin diktatuurista tulleena, koululaisena pienoneeriksi pakotettuna, että mikään propaganda ei kuulu kouluun?

Hassua oli kun te Unkarin kaduilla meneillään olleen Pride-kulkueen aikaan kirjoititte, että „Uusin kortti kamppailussa vallan säilyttämiseksi on homoseksuaaleja takaisin kaappiin työntävä laki”. Diktatuurissako saa avoimesti marssia?

Te kirjoittelitte tällaisia silloin, kun EU ei suostunut käsittelemäänkään yli 1 200 000 EU-kansalaisen allekirjoittamaa EU-maiden kansallisvähemmistöjen asemaa koskevaa adressia Minority Safepackia. Vapaan median lehtimiehen kuuluisi ihmetellä, ovatko nämä vähemmistötaistelijat tosissaan! Vai onko olemassa vähemmistöjä ja vähemmistömpiä? (Orwellin mukaan)

Unkaria syytetään oikeusvaltion periaatteiden rikkomisesta. Lastenkasvatus ja koulupolitiikka kuuluvat EU:n säädöksien mukaan kansallisvaltioille. EU haluaa pidättää jo sovittuja elvytysrahoja Unkarilta, koska Unkari hoitaa näitä kysymyksiä omalla tavallaan ja kenenkään oikeuksia loukkaamatta! Ja Mark Rutte antaa keneltään paheksumatta lausunnon, että „Unkari pitää pakottaa polvilleen”. Kuka tässä rikkoo EU:n perusarvoja?

Harmittaa, että kirjoituksestanne saa käsityksen, että konservatiiviset ja kristilliset arvot eivät ole hyväksyttäviä EU:n arvoja. Minun mielestäni Suomi ja Unkari liittyivät EU:hun ajatuksen- ja mielipiteenvapauden ja moniarvoisuuden takia.

György Kádár

fil. tri., Vaasa, sit. vapaa-ajattelija

Lisää aiheesta

Vain tilaajille Unkarin pääministeri Viktor Orbán on tunnettu härskistä pelikirjastaan – Homoseksuaalisuuden näyttämisen alaikäisille kieltävä laki polttaa päreitä EU-kumppaneilta