Usko turvallisuuteen on koetuksella

Suomea on pidetty turvallisena maana.

Tämä on laajasti ottaen tarkoittanut sitä, että kansalaiset voivat tuntematta uhkaa asua, olla, liikkua ja yrittää.

Jos kuitenkin jotakin on sattunut, on voitu turvautua poliisiin ja oikeuslaitokseen.

Eilen julkaistun poliisikyselyn tulokset ovat lähes hyytäviä.

Poliisit eivät itsekään usko pystyvänsä takaamaan suomalaisten turvallisuutta.

Tämä on viesti, joka kaikkien päättäjien on otettava vakavasti.

Poliisien lukumäärää on vuosikaudet säästösyistä laskettu. Vuosikymmenten takana ovat ne ajat, jolloin maaseudun kunnissa voitiin turvautua omaan poliisiin.

Silloin tosin pihalta kadonnutta polkupyörää ei tarvinnut kaukaa etsiä ja laittomat keittäjätkin löytyivät lähimetsistä.

Rauman seudullakin niin Eurassa, Säkylässä kuin Laitilassakin poliisi on laittanut lapun luukulle.

Nyt hälytyksen teon jälkeen saa odotella virkavaltaa paikalle pitkän tovin. Jos huono tuuri sattuu, saattaa vuorossa oleva partio olla kymmenien kilometrien päässä.

Kotikutoisen rikollisuuden rinnalle on tullut vaativaa tutkimustyötä edellyttävä talousrikollisuus ja laaja kansainvälinen toiminta. Kotirannan laiturista vietyä perämoottoria ei kaupatakaan enää lähikaupungissa vaan todennäköisemmin sen löytää meren takaa etelän suunnasta.

Onneksi poliisien määrän supistuminen on nyt saatu pysähtymään ja ainakin tarkoituksena on lukumäärän kasvattaminen vähintään 7 500:aan vuoteen 2022 mennessä.

Kyselyyn vastanneista poliiseista tosin 85 prosenttia uskoo, ettei lisäys riitä suomalaisten turvallisuuden takaamiseen. Terrorismin lisääntymisen mahdollisuuttakaan ei suljeta pois.

Peräti 60 prosenttia tutkivista poliiseista kokee, etteivät he ehdi tehdä työtään asiaankuuluvalla tarkkuudella.

Tämä syö voimia. Kun kaiken aikaa tuntee ehtivänsä liian vähän ja onnistuvansa huonosti, uupuu työssä nopeasti. Kun muutenkin tekijöitä on liian vähän, on kierre valmis.