
Rauma joutui pahaan rakoon, kun kauppakeskuksen rakentaminen ensin viivästyi ja sitten myös suunnitelmat muuttuivat.
Linja-autoasema näytti jäävän vaille paikkaa. Ainakin sen toteutuminen lykkääntyisi.
Kaupungin organisaatiossa ei jääty odottamaan tumput suorana vaan alettiin etsiä muuta vaihtoehtoa. Sellainen myös löytyi.
Ensimmäiset havainnekuvat uudesta ratkaisusta olivat nähtävissä Länsi-Suomessa torstaina.
Linja-autoasema sijaitsisi nykyisen Hesburgerin paikalla ydinkeskustassa. Ehdotus vaikuttaa järkeenkäyvältä.
Sijainnissa ei ole suurta eroa vanhaan linja-autoasemaan, jonka paikka oli saman aukion toisella laidalla.
Uusi ehdotus tuo linja-autot aivan Nortamonkadun varteen, joka on keskustaa halkova keskeinen pääkatu.
Alkuperäisissä kauppakeskusta koskevissa suunnitelmissa linja-autoasema olisi jäänyt ehkä hieman sivuun.
Saattaa olla onni onnettomuudessa, että tämä suunnitelma ei toteudu. Nyt tarjolla on kauppakeskuksen takapihan sijasta paraatipaikka.
Yhteys linja-autoaseman ja kauppakeskuksen välillä on entistä vahvempi.
Yhdistäjänä toimii Tarvontorin aukio Yrittäjäpatsaineen niin, että kulkeminen katutilan ja rakennusten välillä on luontevaa.
Julkisivumateriaaliksi on suunniteltu puuta. Se tuntuu sopivalta, onhan vieressä puukaupunginosa.
Moderni ote on hyvä valinta, jotta ei imitoida vanhaa vaan tehdään jotain raikasta ja nykyaikaista.
Linja-autoaseman kysymys on joka tapauksessa ratkaistava pian.
Nykyinen paikka kirkon kupeessa Harmaiden veljesten parkkipaikalla on väliaikainen.
Ratkaisu ei ole kovin toimiva. Moni on kokenut järjestelyt sekaviksi, oheispalveluita ei enää ole ja keskustan parkkitila on kaventunut.
Mitä lyhyemmän aikaa tilapäisjärjestelyt ovat enää voimassa, sen parempi.
Näin on jo kaupunkikuvan kannalta katsottuna, ihmisten sujuvasta kulkemisesta puhumattakaan.