Vaalifarssi Uudistusvaalit

Äänioikeutettujen äänestysaktiivisuus laskee vaali vaalilta. Ensimmäiset aluevaalit tulevat olemaan täydellinen mahalasku äänestysaktiivisuuden osalta. Politiikan ulkopuolella olevat tavalliset ihmiset eivät sotehimmeliä kaipaa, vaikka sitä on vuosia markkinoitu milloin milläkin tarpeella.

Enää ei puhuta edes niistä kuvitteellisista säästöistä. Nyt puhutaan vain miljardeista, joita päästään jakamaan. Luottamus politiikkaan on rapissut aina eduskunnan käytäviltä paikalliseen lautakuntaan saakka.

Pakonomaisesti kiireellä järjestettävät flegmaattiset aluevaalit vievät tuhkatkin pesästä. Valitut miljardien jakajat tulevat toimimaan naurettavan pienellä mandaatilla. Se on vaan monelle itsestään pitävälle tähtihetki, kun näkee kuvansa vaalijulisteessa.

Koronatilanteesta johtuen yleisölle avoimet vaalitilaisuudet ovat vahvasti rajoitettuja ja minimaalisia monin paikoin. Ennestään tuntemattomille ehdokkaille sattui tässä jaossa ”losukortit”. Tunnetut nimet laskevat juuri tämän varaan ja siksi vaaleja ei peruta tai siirretä seuraavien eduskuntavaalien yhteyteen.

Monelle nimekkäälle satraapille paikkaan auringossa riittää nimi listassa, vaikka äänestysinto olisikin kirkollisvaalien tasoa. Useat paikalliset kyläpäälliköt hännystelijöineen toivovat pääsevänsä satraappien imussa mukaan sotekekkereihin. Kyllähän tulevista maakunnallisista lautakunnista joku kumileimasimen paikka aina vaivanpalkaksi lohkeaa. Poliittiset verkostot pitävät huolen omistaan.

Nyt ei oikein taskulämmin rapnellisoppa ja mustaksi kärvennetty makkara maistu. Totean yhteisesti kaikille aluevaaliehdokkaille; kaiken muun te voitte viedä mutta ääntäni ette saa.

Ari Saukko

Kiitos, Esko Eela hyvästä kirjoituksesta mielipidepalstalla.

Kun katsoo, kuka näissä vaaleissa on ehdokkaana, siellä on paljon paljon vanhoja politiikkoja, jotka on ollut alasajamassa Rauman Sairaalaa ja muutenkin politiikalla sekoittaneet koko sairaanhoidon. Eikö nämä pitäisi olla uudistusvaalit, jotta sairaanhoito saataisiin kuntoon?

Mikko Salminen