Vade mecum

Asterix-sarjakuvassa pienen gallialaiskylän päällikkö Aladobix pelkää, että taivas putoaa niskaamme. Roomalaisten valloitusuhka tarkoittaa eloa jatkuvassa pelossa. Vastavoimana vaikuttaa vankkumaton usko kylän tietäjän salaisen taikareseptin yliluonnollisiin voimiin.

Elämme kuin gallialaiskylä. Monen mieltä ohjaa pelko. Miten käy työpaikkani? Välittääkö kukaan minusta? Löydänkö paikkaani tässä maailmassa? Päivittäinen superparanoia, ääri-ilmiöt niin luonnossa kuin ihmisten välillä, synnyttävät jatkuvan uhan olemassaolollemme.

Taikajuomana toimii vankka usko teknologian ja innovaatioiden pelastavaan voimaan. Visionäärien mukaan maailma tulee muuttumaan seuraavan 20 vuoden aikana enemmän kuin viimeiseen 300 vuoteen. Muutoksen tasainen suora kaartuu ylöspäin kiitäväksi käyräksi.

Gallialaisten pienessä kalastajakylässä kaikki jakoivat sekä pelon että taikajuoman tarinat. Toisin on nyt. Toiset julistavat tarinaa kilpailukyvyn lupauksesta: on muututtava vauhdilla jos haluamme menestyä, ja siksi meidän on sopeuduttava kansainvälisen kilpailun, talouden ja teknologian kehityksen vaatimuksiin, tai käy huonosti.
Mikä on toisille pelastus, on toisille uhka. Monelle vauhti on jo nyt liian kovaa. Ei pysy perässä, ei ymmärrä uusia härveleitä, ei tule kuulluksi eikä tunne kuuluvansa. Globalisaatio on menestyjille.

Molempien tarinoiden kertojat ovat tosissaan ja mielestään oikeassa. He pyrkivät vakuuttamaan toisensa, muuttamaan toisiaan, puhuen toistensa ohi, kuulematta toista tarinaa oikeasti. Eri seminaarit, yhteisöt, kieli ja kuplat. Tarinat eivät kytkeydy yhteen kansakunnan tulevaisuuskuvaksi.

Tutkija Carl Freyn mukaan teknologian vallankumoukset ovat aikaisemminkin johtaneet vallankumouksellisten ideologioiden syntyyn ja suosioon, teollistuminen esimerkkinä. Palkat eivät nousseet, voitot menivät harvojen taskuihin, pääoma kasaantui, epävarmuus työssä ja koettu epäoikeudenmukaisuus synnyttivät pohjaa vastakkainasettelulle. Kuulostaa päivän uutisraportilta, maailmanlaajuisesti.

Yhteiskunnat tulevat yllätetyiksi housut kintuissa, koska teknologialoikka muuttaa yhteiskunnan ja talouden perusoletuksia ennakoimattomasti. Tärkeinä pitämämme arvot eivät pysy perässä. Yhteiskuntapolitiikka on kierroksen teknologiaa jäljessä.
Kortit jaetaan uusiksi, mutta kuinka monta jakokierrosta yhteiskunta ja sen jäsenet kestävät? Jos jo nyt monilla on vaikeuksia pysyä mukana, miten kiihtyvän muutoksen aikana?
Entistä useampi kamppailee selviytyäkseen. Silloin nousevat esiin yhteiselon kannalta huonoimmat puolemme liskoaivojen impulsseina. Taistelemme, pakenemme tai tekeydymme kuoliaaksi.

Teknologian hyödyntäminen on sosiaalinen prosessi. Innovaatio syntyy vasta, kun tapamme toimia työssä tai arjessa muuttuu tehden teknologiasta merkityksellisen osan elämää. Siksi tulevaisuus ei ole ensisijaisesti teknologian tai tieteen kehityksen haaste. Se on demokratian ja yhteenkuuluvuuden haaste.
Epäonnistumme, jos ajattelemme, että ihmisten pitää sopeutua jonkun toisen heille luomaan tulevaisuuteen. Ei pidä. Osa kasvavasta henkisestä pahoinvoinnista on tervettä reaktiota kehitykseen, jonka kokee vääräksi ja jota ei ole ollut itse mukana luomassa. Aito osallisuus voi olla masennuslääkkeitä vaikuttavampaa.

Siksi meidän tulee investoida ihmisyyden ymmärtämiseen samalla tavalla kuin teknologiaan. Tarvitsemme innovaatioita ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Kansalaiset on tuotava mukaan julkisen, yksityisen ja akateemisen kumppanuuksiin. Edelläkävijyys ei synny nujertamalla kriitikot, vaan yhteensovittamalla kritiikin nostamat uhat innovaatioiden mahdollisuuksiin. Empatia nivoo pelon ja menestyksen tarinat yhteen.

Näin on jo tapahtumassakin. Uudenlaisia yhteisöllisen päätöksenteon, vaikuttamisen, sovittelun, osallisuuden ja dialogin malleja syntyy eri puolilla kuin sieniä sateisena syksynä. Ne muistuttavat suppilovahveroita; kaukaa niitä ei näe, mutta kun oppii katsomaan, jalkojen juuressa on satoja. Elämän merkitys löytyy pienistä käytännön ratkaisuista. Julkisen keskustelun valokeilaan ne yltävät harvoin, toisin kun vihapuhe ja vastakkainasettelut.

John Deweyn sanoin ”uutta voi syntyä vain siitä, että ihmiset kohtaavat vieraita asioita ja käsittelevät niitä yhdessä”. Tulevaisuudessa monet asiat ovat vieraita meille kaikille, joten ainoa vaihtoehto on käsitellä niitä yhdessä. Silloin voimme myös juhlia päivän päätteeksi yhdessä, kuten pieni gallialaiskylä.