Elämme aikoja, jolloin jokaisen kolumnistin on kaiketi pakko jotakin vaaleista ja niiden jälkeisestä elämästä kirjoittaa. Ei tätä aihetta millään pakoon pääse.
Näitä rivejä naputellessani kaikkien lehtien otsikot ja minua paljon tietävämmät kommentaattorit huutavat kuin yhdellä suulla, miten ylivoimaisen vaikeat hallitusneuvottelut nyt ovatkaan edessä. Ja valmista ei kuulemma tule juhannukseksi – jos vielä alkusyksylläkään.
En usko väitteisiin pätkääkään. Perustelutkin minulla ovat.
Ensiksi totean, että SDP:n pääkaveriksi lähtee Kokoomus. Ensinnäkin siitä syystä, että Suomi on EU:ssa kesällä niin näkyvässä roolissa, ettei perussuomalaisia kehtaa niille foorumeille päästää. Ja on persujen ulossulkemiseksi muitakin painavia syitä.
Kuulemma Kokoomuksen kanssa on aivan ylivoimaisia erimielisyyksiä verotuskysymyksistä alkaen, ja sitä paitsi sillat on poltettu äskettäin aivan viimeistä parrunkiinnikettä myöten.
Älkää nyt viitsikö hurskastella! Kokoomuksen kaveriksi ottamiselle on sentään aika paljon painavia perusteluja.
Yksi on lähihistoria. Samassa hallituksessa on istuttu ennenkin – ja silloinkin kahden puolueen ideologiat ovat olleet etäällä toisistaan. Vaikka maailma on muuttunut, eivät sentään kaikki peruskivet ole paikaltaan siirtyneet.
Toiseksi: demareja ja kokoomusväkeä sentään yhdistävät niinkin keskeiset asiat kuin kaupunkilaisuus ja kansainvälisyys.
Työelämä on niin ikään kaikkinensa molemmille puhuttavampi aihe kuin nyt niin muodikas ilmastonmuutos.
Kolmanneksi: hallitusneuvottelut kun alkavat, pääneuvottelijat unohtavat vanhat riidat kuin taikaiskusta. Hirveät erimielisyydet ovat luotu vain vaaleja varten, ja taisteluparit ovat näyttelemisen ja roolipelin huippuammattilaisia. Niiden kanssa ei kannata amatöörin lähteä pelaamaan pokeria. Poliitikon pirulaiset osaavat esittää milloin riitapukareita, milloin ylimpiä ystäviä, eivät he muutoin poliitikkoja olisikaan.
Poliitikot ovat syntyneet tekemään kompromisseja. Verotus, jos mikä, taas on aihepiiri, joka on kuin luotu kompromisseja varten.
Näillä kynänvetäisyillä veikkaan siis, että tulevassa hallituksessa komeilevat demarit, kokoomus, vihreät ja rkp sekä kristillisdemokraatit. Vasemmistoliitosta en mene takuuseen.
Älkää kuitenkaan menkö vetoja puolestani lyömään! Minun välineitäni ovat sittenkin lähinnä mutu-tuntuma, teelehdet, kristallipallo ja vaimon viisaat kommentit taustalta.
Jos olen oikeassa, kehun toukokuun lopulla tällä palstalla estottomasti itseäni.
Jos olen väärässä, palaan tähän kolumniini ja sysään syyn toisten niskoille. Pankaa siis ajankohta kalenteriinne.
Vielä tekee mieli kommentoida Ylen vaalivalvojaisia. Seurasin vain niitä, olen liian vanha kloffe surffailemaan kanavien välillä.
Sana Satakunta mainittiin ensimmäisen kerran klo 00.10 seuraavan vuorokauden puolella. Kameroita ei nähty edes Porissa, saati Raumalla. Ylen vaalivalvojaisissa tunnettiin pääosin vain kaksi kaupunkia: Helsinki ja Oulu. Onnittelut oululaisille!
Kuuluisimpien putoajien nimiä saatiin odotella seuraavan vuorokauden puolelle. Enimmäkseen aikaa haaskattiin täysin tarpeettomiin haastatteluihin, jotka vanhenivat jo niitä tehtäessä. Tunnelman luontia muka. Ohjaaja-kirjailija Juha Hurmeen filosofointia palvottiin kuin antiikin jumalia.
Ylen väeltä meni lisäksi täysin ohi yksi nimi. Nämä olivat näet varmaan puoleen vuosisataan ensimmäiset valvojaiset, joissa ei kertaakaan mainittu nimeä Paavo Väyrynen. Taidettiin hänen poisjäämisensä muistaa vastaa seuraavien päivien sanomalehdissä.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.