Vakavia järjen sanoja Myllymäeltä

Kaarlo Franssila asui Raumalla kymmenen vuotta. Hänen sydäntään lähellä oli opettajankoulutuksen kehittäminen.
Kaarlo Franssila asui Raumalla kymmenen vuotta. Hänen sydäntään lähellä oli opettajankoulutuksen kehittäminen. Kuva: Juha Sinisalo

Verkostoituminen ja toimivat yhteydet mahdollistavat menestyksen. Tueksi tarvitaan vain rohkeita uusia näkemyksiä. Näin oli jo yli sata vuotta sitten. Rauman talous kehittyi sataman ja rautatien ansiosta. Kaupungin opettajaseminaari nosti seutukunnan sivistysprofiilia.

Seminaarin arkityössä eivät jyllänneet mitkään järisyttävän uutukaiset aatteet. Opettajia koulutettiin vakaalla harkinnalla. Uudet avaukset tehtiin toisella tavalla. Koululaitos oli houkutellut paikkakunnalle hyvin koulutettuja kansansivistäjiä. Seminaarin lehtorit eivät rajanneet vaikutustaan vain kauniin Myllymäen alueelle. He olivat mukana perustamassa paikkakunnalle uutta sanomalehteä, Länsi-Suomea.

Tohtori Franssila rakasti suomen kieltä

Yksi keskeisimmistä uuden lehden perustamiseen vaikuttaneista henkilöistä oli seminaarin suomen kielen lehtori Kaarlo Franssila (1869–1950). Hän asui Raumalla vain kymmenen vuotta, mutta ehti jättää pysyviä jälkiä kaupungin sivistyselämään.

Franssila oli äärimmäisen hyväkäytöksinen tohtorismies, mutta joskus todella kiivas jääräpää. Hän rakasti suomen kieltä. Franssila oli käynyt suomenkielisen oppikoulun, opiskellut yliopistossa suomalais-ugrilaista kielentutkimusta ja kirjoittanut väitöskirjan kansanrunoudesta.

Franssilan luonteen lujuus ilmeni kynän jäljessä. Jos hän raivosi, hän teki sen kirjoittamalla. Hän kynäili ajatuksiaan päiväkirjoihin, kirjeisiin, puheisiin ja lehtiartikkeleihin. Yksityisten ja julkisten kirjoitusten välillä oli suuri ero, joka tosin iän myötä väheni. Vanhempana Franssila ei rajoittanut räväkkää kielenkäyttöä julkisissa kannanotoissakaan.

Sanomalehti ja vaikuttaminen

Länsi-Suomen perustaminen oli sivistysteko, mutta myös poliittinen tahdonilmaus. Valtaosa yli sata vuotta sitten ilmestyneistä sanomalehdistä oli yhteiskunnallisesti kantaaottavia. Myös Franssilan aktiivisuus journalistina liittyi ajan poliittiseen kiihkeyteen.

Tämä maanvuokraajan poika oli yhteiskunnallisesti laajakatseinen. Hän tiesi, miten vaatimattomissa oloissa suuri osa suomalaisista eli. Hän oli itse onnistunut kohentamaan omalla ahkeruudellaan sosiaalista statustaan, muttei koskaan unohtanut taustaansa.

Franssila uskoi vahvasti, että oikeanlaisella tiedonvälityksellä voi vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen. Tarvittiin vain yhteistyötä ja tekoja. Sanomalehden perustaminen oli askel tällä tiellä. Päätoimittaja Franssila selitti näitä taustoja marraskuussa 1907 Länsi-Suomen asiamiehille ja kirjeenvaihtajille:

”Tahdottiin lausua vakavia järjen sanoja, mutta niille ei paikkakunnan lehden palstoilla tilaa suotu. ”Suomettarelaisuus” kulki niin huonossa kurssissa, että katsottiin vahingolliseksi siltä taholta lausuttuja ajatuksia ilmoille päästää. Mutta näiden piti päästä julkisuuteen, sillä ne olivat Suomen tulevaisuuden ajatuksia. Ne pääsivätkin. Se tapahtui omassa sanomalehdessä, Länsi-Suomessa.”

Lehtimiehenä Franssila oli tinkimätön. Hän huolehti aina riittävästä taustatyöstä. Faktojen oli oltava ehdottoman oikein. Omia mielipiteitä sai esittää, jos ne noudattivat lehden linjaa ja olivat hyvin perusteltuja. Toisaalta hän tiesi, ettei kaikissa lehdissä toimittu näin. Tätä tietoa hän osasi hyödyntää myös pitkällä virkaurallaan. Franssila hämmästeli usein valtion keskushallinnon kollegoitaan, jotka antoivat lehtikirjoitusten vaikuttaa päätöksiinsä.

Raumalta miehen tie vei Helsinkiin

Franssila oli Suomalaisen puolueen kenttätyön aktiiveja ensimmäisissä eduskuntavaaleissa, olihan hän Juho Kusti Paasikiven nuoruudenystävä Hämeenlinnan lyseon ja Helsingin yliopistovuosien ajoilta. Paasikivi oli junaillut Franssilalle paikan Lahden kansanopiston johtajaksi. Lahdesta Franssila siirtyi Rauman seminaariin lähinnä paremman ansiomahdollisuuden vuoksi.

Johtajaura sai jatkoa vuonna 1907, kun Franssilasta tehtiin seminaarin ykkösmies eläkkeelle siirtyneen Oskar Hynnisen jälkeen. Länsi-Suomi -lehti ja Rauman seminaari jäivät taakse, kun miehelle tarjottiin tilaisuutta siirtyä Helsinkiin kouluylihallituksen palvelukseen syksyllä 1911.

Pääkaupungissa Franssila sai taas mahdollisuuden tavata säännöllisemmin maan eturivin poliitikkoja. Hän oli aina nauttinut poliittisista keskusteluista ja väittelyistä. Myöhemmin hän sai päättäjiin kohdistuneesta kriitttisyydestään julkista mainetta. Esimerkiksi syksyllä 1935 eduskunnan budjettikeskustelun yhteydessä ruodittiin Franssilan vahvojen mielipiteiden soveliaisuutta. Hän ei todellakaan ollut harmaa huomaamaton virkamies!

Virkamies, mutta lehtimies sielultaan

Franssila teki suurimman osan työurastaan opettajankoulutuksen kehittämisen parissa. Tuossa tehtävässä oli paljon arkisia rutiinihommia, raporttien laatimista ja erilaisia kokouksia. Usko painetun sanan merkitykseen säilyi vuosikymmenestä toiseen. Tohtori Franssila halusi vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin. Valtion virkamiehen asema oli ehkä eettisesti arveluttava tämän tahdon vapaaseen toteuttamiseen. Väylät kuitenkin löytyivät, usein lehtien palstoilta.

Vanhan lehtimiehen oli helppo suostua vielä eläkeläisenä Opettajain Lehden päätoimittajaksi ja eri kustantamojen avustajaksi esimerkiksi kielentarkastajan roolissa. Kaarlo Franssilaa pidettiin miehenä, joka uskalsi ohjailla asioita mielestään oikeille urille silloinkin, kun enemmistö oli täysin päinvastaista mieltä. Sellainen periaatteellisuus toi vihamiehiä ja uskollisia kannattajia.

Vaikka Rauma oli Franssilan elämää vain yhden kiivaan vuosikymmenen ajan, kaupunkia ja sen asukkaita hän ei unohtanut. Hän ystävystyi monien paikallisten vaikuttajien kanssa. Seminaarien tarkastajana hän vieraili Raumalla monesti, mutta piti muutenkin yhteyttä muun muassa Aksel Törnuddiin ja Hjalmar Nortamoon.

Franssilaa ei Länsi-Suomessakaan unohdettu. Hän oli onnistunut lehden päätoimittajana (1907–1911) lisäämään merkittävästi julkaisun levikkiä. Länsi-Suomesta oli tullut selvästi suurin raumalaislehti. Lehden talous ei sen sijaan vielä ollut aivan tasapainossa. Myllymäen opettajaseminaarin miehet kuten Franssila, Puttila, Hynninen, Alho, Lagus, Äijälä ja Nikko olivat kuitenkin muutamassa vuodessa piirtäneet pyyteettömällä aatteen palolla turvallisen merikortin tulevaisuuden journalismille.

”Franssilan luonteen lujuus ilmeni kynän jäljessä. Jos hän raivosi, hän teki sen kirjoittamalla.”

Pasi Petrell

Kirjoittaja on kasvatus­tieteen tohtori, jonka väitös­­kirjatutkimus käsitteli Kaarlo Franssilaa. Rauman opettajankoulutuksella on 120-juhlavuosi.