Viestinnän avoimuudesta on viime aikoina puhuttu paljon. Onko oikein, että media penkoo poliitikkojen taustoja, pitäisikö Tiitisen lista julkaista? Missä on median paikka, kun pitäisi uutisoida kuntien, kaupunkien tai hyvinvointialueiden toimista?
Eikö median kuulu tarttua asioihin, joissa käytetään kansalaisten veroeuroja?
Valtioneuvoston kanslia julkisti tällä viikolla valtiohallinnon viestintäsuosituksia koskevan julkaisun. Opuksessa annetaan suosituksia viestinnän tekemisestä valtion organisaatioissa. Vastaavia opuksia ovat julkaisseet monet muutkin julkiset tahot.
Kyseisessä kirjasessa todetaan muun muassa, että viestinnän keskeisenä tavoitteena on vahvistaa demokratiaa. Tavoitteeseen pääseminen vaatii järjestelmällistä sananvapauden, avoimuuden ja yhdenvertaisuuden edistämistä.
Siinä, miten moni julkinen toimija toteuttaa tätä avoimuutta ja sananvapautta, on paljon parannettavaa.
Median yhteiskunnallinen tehtävä on pitää vireillä keskustelua. Ennen kaikkea media on linkki päätöksentekijöiden ja kansalaisten välillä. Sen tehtävä on valvoa vallankäyttäjiä ja tuoda esille epäkohtia ja väärinkäytöksiä. Toimittaja vastaa työstään vain ja ainoastaan yleisölle.
Vapaa media on olennainen osa demokratiaa.
Nykyään moni julkinen toimija haluaa olla oma mediansa. Halutaan kertoa usein vain mukavista asioista. Oma media on monelle toimijalle kallisarvoinen markkinointiväline, josta on tippunut pois kriittinen näkemys.
Vapaan median tulee valvoa vallanpitäjien toimintaa herättämällä keskustelua epämieluisistakin asioista ilman ennakkosensuuria. Median tehtävä ei ole kirkastaa brändiä tai toimia tiedottajana.
Moni pelkää mediaa. Useissa viestinnän ohjekirjoissa todetaan, että toimittajan kanssa ei pidä olla kaveri saatikka ystävä. Toimittaja koetaan viholliseksi, jonka toimia pitää suitsia joka käänteessä.
Toimittajan työhön kuuluu oleellisena osana luottamukselliset välit haastateltaviin. Luottamukseen kuuluvat myös taustakeskustelut, jotka auttavat hahmottamaan ja ymmärtämään uutisen taustoja.
Kun julkiset toimijat puhuvat siis avoimuudesta, tulisi heidän ottaa huomioon sen kaikki puolet. Avoimuutta ei ole se, että viestintäosasto päättää kertoa jostain asiasta, mutta kieltäytyy auttamasta toimittajaa toisen asia kanssa, joka ei ole organisaatiolle niin mieluisa.