Valtiomiehen teko Matti Vanhaselta

Matti Vanhanen kuvasi tuntemuksiaan velvollisuudentuntoisiksi, kun keskusta valitsi hänet Suomen seuraavaksi valtiovarainministeriksi. Uusi rahaministeri tarvitaan, kun Katri Kulmuni päätti luopua tehtävästä.

Vanhasta on helppo uskoa. Kokenut ja ansioitunut poliitikko on viihtynyt eduskunnan puhemiehen arvostetussa tehtävässä.

Vaihtaminen paljon raskaampaan ministerin postiin on valtiomiehen teko. Tai ainakin se on palvelus omalle puolueelle, jonka kannatus on laskenut pohjalukemiin.

Valtiovarainministerin salkku on aina painava kantaa, mutta nyt aivan erityisesti.

Hallitus on päättänyt monen miljardin euron menolisäyksistä. Mahtilaskut on toistaiseksi kuitattu velaksi.

Koronatilanteen rauhoittuessa alkaa kaikille valjeta, ettei lainojenhoitoa voi pelkän talouskasvun ja hyvän työllisyyden varaan laskea. Edellytetään myös leikkauksia ja säästöjä.

Faksista puhekurssiin. Matti Vanhanen nostettiin pääministeriksi vuonna 2003, kun Anneli Jäätteenmäki joutui eroamaan Irak-vuodon vuoksi. Jäätteenmäki selitti eduskunnassa saaneensa tiedot faksilla ”pyytämättä ja yllättäen”.

Hallitukseen Vanhanen palaa Kulmunin erottua. Tällä kertaa arvostelua herätti kalliin puhekurssin osto valtion piikkiin.
Tässä välissä Vanhanen on kuitenkin tehnyt komean uran.

Vanhanen on ykköskentän poliitikko, ei kahta sanaa.

Hän on maamme kolmanneksi pitkäaikaisin pääministeri 2 556 päivän kokemuksellaan. Pidempään pääministerinä ovat olleet vain Kalevi Sorsa (sd.) ja Paavo Lipponen (sd.). Vanhasen jälkeen seuraavina tulevat Urho Kekkonen (maalaisliitto) ja Mauno Koivisto (sd.)

64-vuotiaana Vanhasesta tulee hallituksen vanhin ministeri. Ei hän mitenkään dramaattisesti porukasta silti erotu.
Kuusikymmentä täyttäneitä ovat myös Tuula Haatainen (sd.), Jari Leppä (kesk.) ja Pekka Haavisto (vihr.). Yli 55-vuotiaita ministereitä hallituksessa on nyt kaikkiaan kahdeksan.