Unohdetaan hetkeksi kaupunkilaisten viimeisin sirkushuvi toripaviljonki, sillä Vanhan Rauman uusi asemakaava vaikuttaa satojen tavallisten asukkaiden elämään vuosikymmeniä eteenpäin, rakennetaan toripaviljonkia tai ei. Ja ne talotkin ovat pääosin ihan tavallisia puutaloja, usein aika vaatimattomia.
Liian rajoittavan kaavan vaara on, että elävästä maailmanperintökohteesta tulee ulkoilmamuseo ja kulissikylä, joka elää avustuksilla. Unto Koskela kuvaili aikoinaan runossaan näkymää ullakkohuoneensa ikkunasta. Uuden kaavan rajoitusten mukaan ”Kuubalaisen serenaadin” kirjoittaja syyllistyisi rakennuksen käyttötarkoituksen vastaiseen laittomuuteen.
Edes Nortamo ei saisi asua syntymäkodissaan. Uusi kaava ei tukeudu näin historiaan, mutta ei valitettavasti katso myöskään tulevaisuuteen.
Maailmanperintöä ei ole pelkkä rakennus, vaan myös elävä kaupunkiympäristö. Maailma ympärillä muuttuu vääjäämättä ja kukaan ei tiedä, millainen tilanne on muutaman vuosikymmenen päästä.
Kun asemakaava epäonnistuu mukautumaan alueen elinvoiman tukemisessa, vastuuta eivät kanna virkamies tai konsultti, vaan vahingon kärsii lopulta asukas ja yrittäjä.
Kauppakatu ja Kuninkaankatu muodostavat Vanhan Rauman aktiiviset liikekadut, vaikka suhdanteet vaihtelevat. Realismia on, että sivukaduista tuskin enää nousee merkittäviä kauppapaikkoja.
Kiinteistöjen omistajat ovatkin osin toivoneet mahdollisuutta muuttaa huoneistoja asunnoiksi, mutta uusi kaava kieltäisi sen – jopa rakennuksilta, joissa on aiemmin sijainnut asunto. Kaavoittajan mukaan kiellon seuraus on, että omistajat ryhtyvät korjaamaan kiinteistöjä ja jostain ilmaantuu vuokralaisia.
Eikö suurempi vaara ole, että omistaja ei halua enää sijoittaa tuottamattomaan tilaan ja rakennuksen kunto rapistuu?
Jos rakennuksen julkisivulla sijaitsisi edelleen liiketila – ateljee, vastaanotto, toimisto, verstas tai työhuone – miksi rakennuksen muu osa ei voisi olla asumiskäytössä, myös sopivine ullakkotiloineen. Joustavuus ei pelasta kaikkea, mutta asumisen ja työhuoneen yhdistelmä, ateljeetyyppiset asunnot saattaisivat parantaa kiinteistön käyttöä.
Monikäyttöiset talot voisivat olla Vanhan Rauman omaleimainen vetovoimatekijä, ainakin ne antavat mahdollisuuden. Käytössä olevista tiloista pidetään myös parempaa huolta, voimassa olevien rakentamismääräysten mukaan.
Aikaisemmin noin 60 prosenttia Vanhan Rauman rakennuksista oli suojeltuja. Esityksessä lähes kaikki rakennukset kuuluisivat luokkaan ”erityisen merkittävä rakennus”, vaikka pihavaja ei omaisi mitään rakennushistoriallisia arvoja. Jatkossa se oman vajan remontointi onkin vain vaikeampaa.
Osin siihen on tosin totuttu, sillä Vanhassa Raumassa on jo kohta seitsemän vuotta ollut rakennuskielto, jonka kimmokkeeksi kaavoittaja on myöntänyt kaupungin oikeudessa häviämän remonttikiistan yksityisen talonomistajan kanssa.
Melkoisella tykillä on ammuttu kärpästä, sillä kielto on ollut kollektiivinen rangaistus sadoille ihmisille, vaikka suojelemattomatkin rakennukset on todettu hyvin hoidetuiksi. Rakennuskielto tulee kestämään vielä vuosia, eikä se paranna Vanhan Rauman elinvoimaa tai lisää innostusta korjata rakennuksia.
Kun yksityisen ihmisen omaisuutta siirretään virkahenkilön vallankäytön alle, kynnyksen pitäisi aina olla erittäin korkea. On myös hyvä muistaa, että maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan on korvattava asemakaavan toteuttamisesta maanomistajalle aiheutuva erityinen haitta tai vahinko.
Kun Vanhaan Raumaan tehtiin aikoinaan suojelukaava, rajoitteita korvattiin muun muassa rakennusoikeudella. Nyt kieltoja ei olla korvaamassa millään.
Kari Kallonen
tietokirjailija, MBA, Vanha Rauma