Olli-Pekka Heinonen: Vanhemmiten

Muistan paljon keskusteluja kummankin isoäitini kanssa. Keskusteluissa oli jotain taianomaista. Armollisuus, näkemyksen selkeys, kyky ilmaista isoja ja olennaisia asioita lyhyesti ja sen suurempaa numeroa tekemättä. Rauha oli heidän kanssaan.

Kun elää vanhemmaksi, mitä silloin saa ja mitä menettää? Sitä ei voi tietää ennen kuin elää.

Usein sanotaan, että ihminen pysyy läpi elämänsä samanlaisena. Meidän kaikki solumme uusiutuvat noin 11 vuoden välein. Monesko keho sinulla on menossa?

Napoleonin suuhun on istutettu sanonta jonka mukaan tunteakseen toisen ihmisen täytyy tietää mitä maailmassa tapahtui kun hän oli 20-vuotias. Kehitymme vuorovaikutuksessa elinympäristömme kanssa, sen luomana ja sitä luoden.

Monet asiat elämässä täytyy opetella moneen kertaan. Tuntuu että lapsena ja nuorena uutta omaksui kuin itsestään. Sittemmin on tullut puraisseeksi Eevan tavoin tiedon puun omenaa, tullut tietoiseksi itsestään ja muista. Siksi on joutunut opettelemaan samat asiat uudestaan. Ja sen jälkeen taistelemaan oman egonsa pois tieltä sotkemasta kaikkea elämässä arvokasta ja olennaista.

Oppia hengittämään, oppia seisomaan suorassa omien jalkojensa varassa, oppia kävelemään, oppia kohtaamaan toinen ihminen. Ymmärtää mitä sanat oikeasti tarkoittavat, mitä on sanojen takana. Ymmärtää että sanat ovat eri asia ja vähemmän kuin se mitä ne pyrkivät kuvaamaan. Oppia katsomaan ja näkemään, kuuntelemaan ja kuulemaan, koskemaan ja tuntemaan kosketuksen. Lukea elämän kirjaa, ja löytää kirjasta eri ikäisenä eri asioita.

Koko elämä menee siihen että oppii elämään. Hyvä niin. Nuorempana uskoi olevansa rajaton. Nyt energiaa, aikaa ja keskittymistään käyttää kuin kallista oliiviöljyä, siihen missä uskoo sillä olevan merkitystä.

Tunnemme kiusallisen hyvin tutkimuksen tulokset joiden mukaan ihminen on fyysisesti parhaimmillaan alle 30-vuotiaana, sen jälkeen edessä on alamäkeä. Onko se kuitenkaan koko totuus?

Kun on tutkittu metsästäjä-keräilijä -yhteisöjä, suurimmat saaliit toivat 40-50 -vuotiaat. Tarvitaan kokemusta maastosta ja ansojen rakentamisesta, kykyä aistia ilmoja, eläinten käyttäytymistä, kasvien, tuoksujen ja myrkkyjen tuntemusta. Valmiudet syntyvät vain vuosien kokemuksella ja opettelulla.

Monet nykyiset ammatit ja elämän haasteet ovat samanlaisia. Eivät vain yhden asian tekemistä, vaan monipuolista erilaisten tietojen ja taitojen hallitsemista ja motivaatiota luoda lisäarvoa.

Waterloon yliopiston professori Igor Grossmanin mukaan tunnetaidoissa ihminen on vahvimmillaan 50-60 -vuotiaaana. Siihen mennessä on kehittynyt elämän ja maailman ymmärrys. Kyky nähdä keskinäisriippuvuuksia antaa valmiudet ratkaista konflikteja, ymmärtää ihmisten motiiveja, viestiä ja olla viestimättä, neuvoa ja olla neuvomatta.

Juuri niissä asioissa missä on ollut ehdottomin, huomaa olleensa väärässä. Kyse ei ole siitä, että Siperia opettaisi, vaan siitä, että missä on ehdottomuutta, sieltä puuttuu epäilyksen siemen. Ehdottoman varmana pitämät käsitykset myös tuntee parhaiten, ja siksi väärässä olemista ei pääse itseltään pakoon.

Mitä on jäänyt jäljelle? Armo itseä ja muita kohtaan, harmaan lukuisat erilaiset rikkaat sävyt, maailma sellaisena kuin sen kokee, hivenen rauhallisempi ote maailman muutosten ja oman itsen välisessä suhteessa.

Samojen tutkimusten mukaan älyllinen nöyryys ja rajallisuuden ymmärrys, sanavaraston moninaisuus, kyky hyväksyä erilaisia näkökulmia ja löytää kompromisseja on huipussaan 70-80 -vuotiailla. Todellisten supertaitojen luokan priimukset löytyvät testeissä näistä ikäluokista.

Siihen mennessä on jo ehtinyt saada arpia ja kulumia niin sieluun kuin ruumiiseen. Kivut ja vastoinkäymiset ovat tuoneet mukanaan taidon toipua niistä ja elää he seuranaan. On haavoittunut ja siksi vahva.

Missään iässä ei ole siis syytä sirotella tuhkaa päälleen, vaan nauttia kunkin elämänvaiheen vahvuuksista. Meillä kaikilla, iästä riippumatta, on toisillemme paljon annettavaa. Kunpa sen voisi vielä isoäideillekin kertoa. Onneksi omalle äidille voi.

Olli-Pekka Heinonen