Osa meistä suomalaisista saa elää pitkän ja melko terveen elämän. Näitä onnekkaita on pieni vähemmistö.
Iän karttuessa ja fyysisen kunnon laskiessa sairaudet iskevät ja voimat vähenevät nopeasti. Tämä ikäihmisen kunnon äkillinen romahtaminen on se vanhuspalvelun pirullinen kipukohta, jota vielä pahennettiin vanhuspalvelulain säätämisellä. Vanhuspalvelulaki on juuri ohjannut kunnat ja kaupungit lopettamaan ”vanhainkodit”. Lain mukaan ikäihmiset elävät nyt joko kotonaan tai palveluasunnossa.
Nyt ollaan tilanteessa, että vanhainkodit ovat lakkautettu ja palveluasuntoja on aivan liian vähän.
Kunnat ja hyvinvointialueet voivat lain mukaan tarjota pitkäaikaista laitoshoitoa iäkkäille henkilöille vain, jos siihen on lääketieteelliset perusteet. Kunnat ja kaupungit innostuivat vanhuspalvelulain pykälästä 14, jossa ohjataan vanhainkotien lakkauttamiseen. Vanhainkodit ajettiin Suomessa nopeasti alas, koska siitä seurasi merkittäviä säästöjä kunnille ja kaupungeille. Ikäihmisten siirtyessä palvelutaloihin palveluiden maksut siirtyvät osin Kelalle ja asukkaalle. Vanhainkotien kustannuksista aikaisemmin vastasi kunnat. Kunnissa ja kaupungeissa päätöksentekoa ohjaa pelkästään raha. Palveluiden laatu on valitettavasti toissijainen.
Vanhus, jonka kunto äkillisesti romahtaa, viedään ambulanssilla päivystykseen. Hoitotoimenpiteiden jälkeen hänet palautetaan heti kotiin, vaikka hän ei siellä yksin pärjääkään. Vuodepaikat terveyskeskuksissa on vähennetty minimiin, sinne on vaikea päästä edes hetkeksi. Tästä alkaa omaisten tai muiden läheisten kuukausien, jopa vuosien koettelemus. Huonokuntoinen vanhus ei enää nauti kotonaolosta, vaan pelkää yksinään. Yöt ovat levottomia vanhukselle ja läheisille. Kunnat eivät vastaa heille kuuluvista tehtävistä. Vanhus ei itse enää pysty taistelemaan oikeuksistaan. Omaiset ja läheiset, jos heitä on lähellä, ovat voimiltaan ja kyvyiltään hyvin erilaisia.
Vanhuksen pääsy palveluasumisen piiriin riippuu omaisen voimista ja taidoista taistella kunnan sosiaalitoimen virkailijoiden kanssa. Odottaminen käy todella raskaaksi. Se on kaikille kidutusta. Kuntien sosiaalitoimen virkailijoille, joille vastuu vanhuksesta todellisuudessa kuuluu, on kehittynyt torjuntatekniikka kartoituksineen, joilla lykätään päätöksiä. Heitäkään ei käy kateeksi. Vanhustyöstä vastaavat henkilöt kunnissa ovat pahassa välikädessä. Kuntien johto toisaalta vaatii pysymään niukoissa budjettirahoissa ja toisaalta painaa tietoisuus, että vanhukset eivät saa heiltä riittäviä lakisääteisiä palveluita.
Maakuntien kunnat pääsevät nyt hoivatöistä karkuun ja hyvinvointialueet ottavat vuodenvaihteessa vastuun myös vanhuspalveluista. Nyt olisi historiallinen hetki korjata vuosikymmenet jatkunut ikäihmisten palveluiden laiminlyönti. Kuntien päättäjät eivät ole osanneet toteuttaa laadukkaita ikäihmisten ansaitsemia palveluita. Toivotaan, että hyvinvointialueiden valitut johtajat ovat riittävän kunnianhimoisia ja luovat kokonaan uuden palvelurakenteen, jossa jonottaminen loppuu.
Jukka Tuori
maakuntaneuvos