Vanhuspalvelut paranevat

Vanhuspalveluiden tulevaisuus on yksi yhteiskunnan tärkeintä ratkaisua odottavista kysymyksistä. Väestö ikääntyy ja apua tarvitsevan vanhusväestön määrä lisääntyy. Vanhusten laadukkaat hoitomuodot ja terveyskeskuksen toiminta ovat puhuttaneet raumalaisia. Hoitoon on päästävä kohtuullisessa ajassa.

Omaiset ovat huolissaan kun tulee tilanne, ettei vanhus enää pärjää kotona, mutta kun ei muutakaan vaihtoehtoa ole. Ollessani aikanaan KTV:n pääluottamusmiehenä sain paljon palautetta kodinhoitajilta. Työntekijöillä oli työpaineita, piti nopeasti siirtyä hoitamaan uusia vanhuksia paikasta toiseen.

Tuntui siltä, että työntekijöiden aika ei riitä mihinkään. Olisiko se vanhukselle riittävä, että häntä autetaan pukeutumaan, hänelle tuodaan ruokaa ja häntä autetaan pukeutumissa?

Ei tunnu riittävältä, kun tietää, että monet yksinäiset vanhukset ovat koko pitkän päivän yksinään. Tulevalla valtuustokaudella on tässäkin asiassa haasteita edessä. Meidän tulee taata jokaiselle vanhukselle laadukas kotihoito ja tarvittaessa paikka tehostetussa palvelussa.

Markkinavoimat ja monikansalliset yritykset eivät ole ratkaisu parempiin palveluihin. Meillä Raumalla Mansikkapaikka ja rannikkokoti ovat hienoja esimerkkejä näistä paikoista, missä laadukas palvelu pelaa. On saatu lukea paikallislehdestä, miten Kaunisjärven hyvinvointikeskukseen tulee remontin yhteydessä Elsy-älylattia.

Älylattia tunnistaa ihmisen liikkeet ja hälyttää hoitajan paikalle esimerkiksi kaatumistilanteessa. Muitakin ikäihmisten hyvinvointia ja terveyttä edistäviä palveluja on tulossa tähän hyvinvointikeskukseen.

Vaikeista ajoista on selvitty ennenkin. Erityisen kiitoksen voimme antaa avoimesta yhteistyöhakuisesta päätöksenteosta. Kun on keskitytty vastakohtaisuuksien sijaan yhteiseen päämäärään. Optimismia pitää luoda vanhuspalveluihinkin.

Markku Malmsten

kuntavaaliehdokas (sd.), Rauma