Vanhusten hoitoa vai heitteille jättöä?

Allekirjoittaneelle soitti perjantaina 12.4 Rauman kaupungin kotiutumistiimistä sairaanhoitaja, jolle oli annettu tehtäväksi kotiuttaa eläkkeellä oleva mieshenkilö. Kotiutettavalle piti saada uusitun sisäänkäyntioven avain. Taloyhtiön asukkaalle olin lähettänyt n. 3 viikkoa aiemmin tiedon mistä uudet avaimet saa käydä kuittaamassa.

Miehellä ei ollut mahdollisuutta niitä noutaa . Eikä ollut ketään läheistäkään, jonka olisi voinut valtuuttaa suorittamaan noudon. Kävin kuittaamassa paikallisesta alan yrityksestä avaimet. Kotiuttavan sairaanhoitajan läsnä ollessa otin asukkaalta kuittauksen. Mies oli ollut yhtäjaksoisesti laitoshoidossa kaksi viikkoa. Hän on joutunut turvautumaan myös aiemmin useita kertoja ambulanssi kyydityksiin sairauksiensa vuoksi.

Kotiuttamispäivänä vastaava lääkäri oli tehnyt päätöksen, että asianomainen on kuntoutunut niin, että hänet voidaan kotiuttaa. Eläkeläismiehellä ei ole yhtään lähiomaista, eikä myöskään ketään tuttua joka voisi toimia ns. omaishoitajana. Taloyhtiön isännöitsijänä olen tuntenut hänet yli 30 vuoden ajan. Olen voinut seurata myös hänen terveydentilansa kehittymistä. Kotiuttava lääkäri, asiantuntevana viranomaisena teki perjantaina kotiuttamispäätöksen. Minä rohkenen kutsua tätä vanhuksen heitteille jätöksi.

Kysyin sairaanhoitajalta mistä laitoksesta tämä mies kotiutettiin. Hän kertoi, että ei voi sitä kertoa. Kysyin myös, onko tämän miehen kunto sellainen, että hän voi yksin jäädä asuntoonsa asumaan. Hän ei vastannut kysymyksiini  Totesi ja kertoi kuitenkin mitkä ovat kriteerit, jotka edellyttävät potilaan kotiuttamista.

Sairaanhoitaja oli asiallinen ja osaava henkilö. Näin hänen kasvoiltaan kuinka vaikea tehtävä tämä oli hänelle. Tunsin hänen sanovan olen kanssasi samaa mieltä. Hän toimi juuri niin kuin on ohjeistettu ja esimies edellyttää.

Näin vaalien alla kaikkien puolueiden ja ehdokkaiden yhtenä vaaliteemana on pitää huolta arvokkaasta vanhenemisesta ja vanhuksien hyvä tä huolenpidosta. Jospa lupaukset ja teot kohtaisivat.

Lähtiessäni asunnosta silmäkulmat kostuneina sairaanhoitaja lupautui tekemään parhaansa, että asiaomainen voitaisiin saada takaisin sinne mistä hänet kotiutettiin. Se olisi oikeudenmukainen ja parempi vaihtoehto. Siitä olen varma.

Pentti Vilo

isännöitsijä, kaupunginvaltuutettu