Vastaukseni Tekstaritalikko -palstalla esitettyyn kysymykseen henkilötunnusten loppumisesta

Kiitos minulle esitetystä kysymyksestä Länsi-Suomen Tekstaritalikko -palstalla! Ensimmäiseksi on varmasti hyvä todeta, että minut tavoittaa parhaiten suoraan sähköpostitse tai puhelimitse. Pyrin vastaamaan minulle suoraan tuleviin yhteydenottoihin aina.

Joskus voi tuntua, että vastausaika venyy. Tämä johtuu siitä, että saan päivittäin paljon viestejä teiltä. Se on minulle kunnia-asia. Silti joskus joku viesti voi hautautua muiden alle. Yleisemmissä kanavissa riski vain kasvaa. Kannattaa silloin siis olla suoraan yhteydessä minuun uudelleen.

Tekstaripalstan kysyjä ilmeisesti viittaa kysymyksellään haastatteluun, jonka annoin syksyllä eduskuntaryhmäni varapuheenjohtajana eduskuntaryhmän nimissä. Haastattelussa viittasin asiantuntijoiden näkemykseen, jonka mukaan nykyisellä käytöllä vapaat henkilötunnukset loppuvat eräiltä päivämääriltä jo 2020-luvulla. Tähän myös henkilötunnusjärjestelmän uudistamisen tarve ensisijaisesti perustuu.

Asiantuntijat ovat raportissaan nostaneet esille, että yksi mahdollinen syy hetujen loppumiseen voi olla esimerkiksi se, että ulkomailta tulleen henkilötunnusta hakevan henkilön syntymäpäivästä ei ole ollut hänen kotimaansa viranomaisilla tietoa, vaan hänen passiinsa on merkitty kuukauden 1. päivä. Mahdollisia päällekkäisyyksiä voi myös syntyä, vaikka tarkka syntymäpäivä olisi tiedossa. Uutta henkilöä ei voida rekisteröidä väestötietojärjestelmään, jos vapaat tunnukset loppuvat tietyltä syntymäpäivältä. Henkilötunnuksia on riitettävä jokaiselle Suomessa syntyvälle henkilölle ja jokaiselle Suomeen muuttavalle, eikä kahdelle henkilölle voi antaa samaa tunnusta.

Raportin mukaan henkilötunnuksen riittävyyttä voidaan varmistaa useilla keinoilla, jotka aiheuttavat kuitenkin muutoksia tietojärjestelmiin. Esim. merkkien antoalue voisi olla kullekin vuosisadalle omansa. Tarkistusnumeroon voitaisiin myös lisätä numeroiden tilalle kirjaimia, jotka huomioitaisiin tarkistusmerkin laskentasäännöissä erikseen määriteltynä numerona.

Henkilötunnuksen uudistamistyö jatkuu nyt valtiovarainministeriössä virkamiesvalmisteluna. VM laatii pohjaesityksen henkilötunnuksen riittävyyden varmistamiseksi vaadittavista toimenpiteistä. Tarkoituksena on, että virkamiesvalmistelun pohjalta käynnistetään ensi vuonna vaiheittain tarvittavien muutosten tekeminen henkilötunnusjärjestelmään. Itse ajattelen, että tunnusten riittävyys tulisi varmistaa mahdollisimman pienin muutoksin, sillä yhteiskunnassamme ei koronakriisin keskellä kaivata järjestelmäuudistuksen tuomia lisäkustannuksia.

Hyvää joulua toivottaen,

Kristiina Salonen

Kansanedustaja, SDP:n eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja