Ei siitä nyt niin kamalan kauan ole aikaa, kun hämmästeltiin ensisaikojen muotokuvia. Siis niitä, joissa oli lapsia. Ihmetystä herätti se, miten lapset oli puettu pikkuaikuisiksi.
Nykyään ei tarvitse vanhoja kuvia katsella. Riittää kun katselee ympärilleen.
Olen tässä viime aikoina törmännyt eri medioissa useampaankin juttuun aiheesta. Yhdessä jutussa kerrottiin, miten on lapsia, jotka joutuvat kärvistelemään sisällä alusvaatteisillaan, kun äiti pesee, kuivaa ja silittää vaatteita. Näissä tapauksissa lapset halutaan pukea merkkivaatteisiin, mutta kun ei ole rahaa ostaa vaatteita läjäpäin, pitää lasten odottaa vaatteitaan pyykistä.
Sitten on niitä lapsia, jotka eivät saa tahria tai rikkoa vaatteitaan leikin tiimellyksessä, jotta merkkivaatteiden jälleenmyyntiarvo ei laske.
Samaan liittyy haastateltujen varhaiskasvattajien surkuttelu, miten lapsilla on nykyään yllään vaatteita, joiden kanssa leikkiminen ei onnistu.
Ja sitten on tietysti niitä vanhempia, joiden pienet lapset on puettu aikuisiksi. Jo päiväkotilapsilla on napapaitoja, tiukkoja farkkuja, kynnet lakattuina ja hiukset värjättyinä. Alakoululaisilla tällainen pukeutumistyyli alkaa olla jo hyvinkin yleistä.
Joskus sanottiin, että leikki on lapsen työtä. Jos ei nyt työtä, niin kuitenkin leikki ja lapsi kuuluvat yhteen. Leikillä on valtava merkitys lapselle. Ihminen kehittyy leikkimällä.
Onhan se nyt ihan perseestä, jos lapselta viedään leikki vaatteiden takia.
Jos lapsensa haluaa pukea hienoihin merkkivaatteisiin, niin siitä vaan. Mutta silloin vaatteista ei pidä tehdä lasta tärkeämpiä. Pitää pystyä nielemään se, että 150 euron farkkujen polvessa on reikä tai että 200 euron hupparille on kaatunut mustikkamehua. Tai että ne uudet merkkikengät kastuivat vesilätäkössä.
Mutta ovat vaatteet sitten huippumerkkiä tai ketjuliikkeestä, niiden pitää olla mukavia ja leikin sallivia. Vaatteet eivät saa kiristää eivätkä puristaa, eikä saa olla niin nokon nuka, vaikka vaate likaantuu.
Mutta ehkä tärkeintä kaikista on se, että vanhempien ei pidä arvottaa omia tai muiden lapsia vaatteiden perusteella. Lasten kuullen ei pidä sanoa, että sillä naapurin Venlalla oli taas pihalla yllään vanhat kurahaalarit. Sen sijaan on hyvä siinä kohtaa muistaa, että se naapurin Venla sai todennäköisesti niillä vanhoilla kurahaalareillaan touhuta vapaasti pihalla. Hypätä vaikka sinne vesilätäkköön.
Sillä tällaisista asioista alkaa kiusaaminen. Ensin tulee lällätys toisen vanhoista vaatteista. Sitten lällätetään, kun toisen uudet vaatteet eivät ole hintahaarukassa 100–500 euroa. Sitten toinen jätetäänkin porukan ulkopuolelle vääränlaisten vaatteiden takia. Ja siitä se kiusaaminen sitten jatkuu.
Rumat ne vaatteilla koreilee, tiesi jo vanha kansa.
Vaatteet on mun aatteet, totesi puolestaan Maukka Perusjätkä.
Niin tai näin, kenenkään ihmisarvo ei ole vaatteista kiinni. Ja tässä iässä uskaltaa jo sanoa, että elämässä on niin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin vaatteet.
”Leikillä on valtava merkitys lapselle. ”
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.