Vieläkö niitä honkia humisee tuolla Suomen sydänmailla?

Suomi on kuulu mahtavista metsistään. On koivikkoa, mahtavia honkia, upeita kuusimetsiä sekä moninaisia sekametsiä. Metsä on suomalaisuuden symboli, syntyhistorian ydin. Metsän turvin asetuimme aikoinaan tänne sydänmaille, poltimme kaskia, teimme viljelysmaita, söimme pettuleipää, maksoimme sotakorvauksia ja saimme metsän avulla teollisuuden nousuun. Olemme niin tottuneet upeaan ympäristöömme, ettemme enää näe metsää puilta.

Siinäpä se, emme näe enää puita emmekä metsää, vaikka juuri metsää ja puita tarvitsemme ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Muistan lapsuudestani, kaupunkilaislapsi kun olin, kuinka pääsin kesäisin maalle serkkuparvien joukkoon ja sain tavanomaisen niukkuuden ajan 50-luvun perunan ja ruskean kastikkeen sijasta syödä luomukanamunia, luomukanaruokaa, tomaatteja suoraan kasvihuoneen oksistosta, porkkanamaan tuoreita herkkuja ja maitoa lähes suoraan lehmästä. Sain juosta sammaleisissa metsissä, joissa näin kymmeniä lintuja ja linnun- ja ketun pesiä, erilaisten eläinten jälkiä, puista roikkuvaa naavaa, joilla naamioimme kasvomme ja kuulin luonnon monimuotoista huminaa. En tuolloin saattanut aavistaa, että puhdas ilma ei olekaan enää itsestäänselvyys ja että ilmaston lämpeneminen etenee megavauhtia..

Onko kukaan seurannut, mitä ympäristössämme tapahtuu? Kaikkialla Suomessa metsät on niitetty tuhansien hehtaarien alueilta, kummut ovat kuolleiden kantojen peittämiä hautausmaita. Vehreys on kadonnut ja kantomeret ovat parimetristen, kuivien heinikkojen valtaamat. Mihin metsissä asuvat eläimet ovat paenneet? Teiden varret ovat täynnä runkopinoja ja rekkaralli on lohduttoman loputon.

Lähivuosina on tehty ennennäkemätöntä metsien raivausta. Metsiä ei enää hoideta kestävyyden rajoissa sallien luonnon monimuotoisuuden säilyä. Nyt pannaan metsät totaalisti nurin, tehokkuuden ja kiertotalouden nimissä, täydellisesti tuhoten metsien eläimistön elinmpäristön. Pikkuhiljaa eläimistön katoamisen mukana katoaa myös puhdas elinympäristö ja lopuksi, aikaisemmin kuin luulemme, viimeinen sammuttaa valot.

Joku vannoo, että vain totaalinen metsänkaato on parasta luonnonhoitoa. Toinen taas kokee, että tällä tavalla tehdään vain nopea ihmiskunnan itsemurha eli tuhotaan metsien rikas eläimistö ja hävitetään sukupuuttoon moni eläinlaji ja sitä myötä tuhotaan nopeassa tahdissa ihmisen koko ekosysteemi. Niin kuin nyt tapahtuu arktisilla alueilla. Myöhäistä. Yhden lajin häviäminen ei tee suurta hallaa, mutta jos lajeja katoaa liikaa, rikkoutuu koko eläimistön (ja elämän) kokonaisuus. Pian emme näe enää tervapääskyjä, viherpeippoja tai varpusia, hömötiaisista puhumattakaan. Tämä on todellista. Nyt eletään tässä ja nyt, minulle kaikki, huomisesta ei tarvitse välittää.

Joku sanoo: Kyllä huominen murheet taittaa, tavalla tai toisella elämä jatkuu. Toinen taas kysyy: Entä lastemme tulevaisuus? Onko heiltä kysytty? Pitääkö heidän siivota jälkemme? Onko silloin myöhäistä?

Riitta Lalla (vihr.)