Viikon varrelta: Australia yrittää vetää kotiinpäin laivakaupassa

Miksi aina hehkutetaan merta, kun se on otettu teollisuuden käyttöön, purnasi lukijamme ja kysyi minne raumalaiset voivat mennä rannalle muualla kuin Otanlahdessa tai Saharannassa, jotka ovat olleet uintikiellossa.

| Päivitetty

Rauma Marine Constructions menetti viime viikolla ison laivakaupan, josta tehtiin aiesopimus helmikuussa.

TT-Line Company vetäytyi kahden matkustajalautan tilauksesta koronaviruksen aiheuttamaan taloudelliseen epävarmuuteen vedoten. Päätöksen teki kuitenkin varustamon valtio-omistaja.

Tasmanian osavaltion pääministeri Peter Gutman asetti selvitysryhmän kartoittamaan mahdollisuuksia rakentaa laivat Australiassa. 850 miljoonaa australiantaalaa on iso raha.

TT-Linen hallituksen puheenjohtaja Mike Grainger totesi ymmärtävänsä valtio-ohjauksen. Hän kuitenkin muistutti, että kyse on vaativasta laivanrakennuksesta: nopeat alukset, paljon matkustajia ja rahtia sekä kovien kelien merireitti.

Lautathan tulevat Australian mantereen ja Tasmanian väliseen liikenteeseen. Mielenkiinnolla seuraamme missä lautat lopulta rakennetaan.

Miksi aina hehkutetaan merta, kun se on otettu teollisuuden käyttöön, purnasi lukijamme ja kysyi minne raumalaiset voivat mennä rannalle muualla kuin Otanlahdessa tai Saharannassa, jotka ovat olleet uintikiellossa.

Teollisuus on jokseenkin kaikissa Suomen kaupungeissa vallannut monta parasta rantaa. Teollisuuden ympärille kaupungit ovat rakentuneet ja kasvaneet. Vesistöt toimivat vuosikymmeniä tehtaiden viemäreinä.

Vapaassa käytössä säilyneitä hienoja ranta-alueita on onneksi jäljellä, myös Raumalla. Uimaankin pääsee, niin meressä, meren rannan maauimalassa sekä tietysti järvillä ja lammilla.

Silti Otanlahden nykytila on surkea. Rauman täytyy löytää keinot pitää ykkösrantansa uimakelpoisena.

Monta uutista olemme Otanlahdesta tehneet. Ja tehdään lisääkin:

https://ls24.fi/aiheet/otanlahti

Miksi rakastamme brittifutista? Raumalaislähtöinen toimittaja Saku-Pekka Sundelin yrittää vastata kysymykseen tuoreessa kirjassaan, joka nimi on ytimekkäästi Brittifutis.

Ehdin lukea vasta esipuheen, joka tempaa mukaansa. Osin siksi, että siinä puhutaan paljon Raumasta. Jatkossa viittaukset kotikaupunkiin vähenevät, kertoi kirjoittaja sosiaalisessa mediassa.

Journalistin uransa alussa Sundelin haki kesätoimittajaksi Uuteen Raumaan. Hakemus jäi mieleen, koska se oli saamistani toistaiseksi ainoa, jossa hakija poseerasi pelipaidassa (Pallo-Iirot). Silti tai siitä huolimatta valintani ei häneen osunut.

Ei se pelaajakuvasta kiinni jäänyt. Meillä vain sattui silloin olemaan toimituksessa vahva miesenemmistö. Halusimme naisen, jos ja kun pätevä löytyisi.

Reissuun ei tee mieli tässä tautitilanteessa. Ei edes Leedsiin katsomaan miten rakas suosikkijoukkueeni pelaa Englannin pääsarjaa kuudentoista (16) vuoden tauon jälkeen. Elland Roadille ehtii sitten joskus, ja näkeehän matsit kotikatsomossa.

Kun aikanaan Britanniaan taas lähden, houkuttaisi koukkaus Skotlannin ylämaille. Macallanin uusi viskitislaamo ja vierailukeskus on melkoinen näky.

Moderni viinatehdas on piilotettu viiden niittyisen mäkikummun sisään. Erikoisen massiivipuisen katon toimitti Metsä Wood. Ei tosin Suomesta, vaan Itävallan-tehtaaltaan.

Autonomisten laivojen nopea kehitys hidastui koronakriisin vuoksi.

Esimerkiksi Uudestakaupungista tuttu Yara otti aikalisän autonomisen konttilaivansa Yara Birkelandin kanssa. Aluksen Romaniassa rakennettu runko kuljetettiin Brevikin telakalle Norjaan keväällä, mutta varustelua ei aloitettu.

Yara ilmoitti toukokuussa miettivänsä Kongsberg Maritimen ja muiden kumppaniensa kanssa miten muuttuneessa epävarmassa tilanteessa olisi viisainta edetä.

Sähkökäyttöisen laivan on määrä kuljettaa Yaran lannoitteita Porsgrunnin tehtaalta vuonoteitse Larvikin ja Brevikin satamiin.

Pääministeri meni naimisiin, onnea vaan Sanna Marinille.

Kun uutisen Länskärin netistä sunnuntaina luimme, puhuivat paikalla olleet naiset Marinin puvusta. Minä mietin mahtoiko tuore ukkomies Markus Räikkönen pelata Pallo-Iiroja vastaan.

Arkistohaku paljasti, että Räikkönen muun muassa ampui Äijänsuolla TPV:n voittomaalin Iirojen verkkoon kesällä 2006. 

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut