Viikon varrelta: Länskärin sivuillekin uinutta petosverkostoa vaikea saada kuriin

Huutavatko urheiluselostajat liikaa? Urheilulehti esitti kysymyksen kolmelle selostajalle, urheilutoimittajalle ja urheilujournalistien kouluttajalle.

Länsi-Suomen verkkosivuille livahti kesällä pari kertaa ikäviä huijausmainoksia. Niitä, joissa tunnettujen suomalaisten nimissä houkuteltiin sijoittamaan bitcoineihin, joita myös kryptovaluutaksi kutsutaan.

Taitavasti tehdyt huijausmainokset näyttävät yleensä perinteisen median tarjonnalta. Esimerkiksi Ylen uutiseksi naamioiduissa huijauksissa Sauli Niinistö, Matti Rönkä, Teemu Selänne ja muut arvostetut suomalaiset ovat muka puhuneet suurista bitcoin-voitoista.

Aina joku haksahtaa näihin vedätyksiin. Ennen kuin saimme siivottua ohjelmallisen ostamisen kautta tulleet bitcoin-valeet nettisivuiltamme, sain soiton paikalliselta mieheltä.

Länsi-Suomen lukija oli epäillyt tarjousta, joka vaikutti uskomattoman hyvältä. Mutta kokeillut silti kuinka kävisi. Hän menetti kohtalaisen summan rahaa. Monilta on mennyt paljon, joiltakin esimerkiksi eläkesäästöt.

Länskäriin ujutetuissa huijauksissa ratsastettiin ainakin Suomen rikkaimman miehen Antti Herlinin maineella. Herlin purki turhautumistaan Helsingin Sanomille suvella.

Herlin kertoi syyttäjän päättäneen lopettaa esitutkinta aiheesta, koska "todennäköisesti ulkomaisten tekijöiden jäljille ei kuitenkaan päästä".

Bitcoin-huijausta mainostetaan aktiivisesti myös sosiaalisessa mediassa. Meikäläinenkin lähetti Facebookille ilmiannon toisensa jälkeen, mutta aina vain ilmestyi samoja valemainoksia uutisvirtaan.

Facebookin EU-suhteista vastaava johtaja Aura Salla puolestaan kommentoi hiljattain Hesarille, että "näiden sijoitushuijausten määrä on niin valtava, että ihmisvoimin on mahdoton kaikkia tarkistaa".

Varmaan niin, mutta Facebookin algoritmeillä pitää pystyä parempaan. 

Laajassa sunnuntaijutussaan Hesari paljasti Googlen edesauttavan huijausverkoston mainontaa ja hyötyvän siitä.

Paikallisradioiden jääkiekkoselostukset ovat säilyttäneet suosionsa mediakentän murroksessa. Yhdentoista paikallisradion selostajat kiertävät liigajoukkueiden perässä.

”Onhan se aina välillä yksinäistä ja raskastakin puuhaa seurata Lukkoa ympäri maata. Ei se varsinkaan pimeinä talviöinä herkkua ole”, Radio Ramonan pitkäaikainen selostaja Risto Leino kertoi (LS 24.11.).

Pieni puolueellisuus on sallittua, ellei peräti suositeltavaa. Ramonan selostajia on sanottu sinikeltaisiksi ääniksi Pekka Walleniuksesta lähtien.

Yli 1300 kiekkomatsia vetänyt Leino on siviilissä leppoisa mies, mutta peliä selostaessaan hänellä on vauhti päällä ja Lukon hyökätessä usein volyymi niin sanotusti kaakossa. Maali-huudoista ja voitetun pelin loppukarjahduksesta mies on tehnyt suorastaan tavaramerkin.

Huutavatko urheiluselostajat liikaa? Urheilulehti esitti kysymyksen kolmelle selostajalle, urheilutoimittajalle ja urheilujournalistien kouluttajalle. Raadin ”tuomio” kuului: kyllä nykyisin huudetaan liikaa.

”Pystymme reagoimaan tunteella ilman esihuutajaakin”, meinasi hillityistä ja filosofisista selostuksistaan tunnettu Bror-Erik Wallenius.

Selostustyylit jakavat kuulijoiden mielipiteet, ovat aina jakaneet. Lapsuudestani muistan miten jotkut käänsivät telkkarista äänen pois ja avasivat radion, jos siellä samaa matsia selosti aikansa moottoriturpa Raimo ”Höyry” Häyrinen.

Suurin murros oli kuitenkin paikallisradiotaustaisen Antero ”Anza” Mertarannan siirtyminen Ylelle. Hän teki urheiluselostuksista karnevaaliviihdettä. Ihanaa, Leijonat, ihanaa!

Raumanjoesta oli juttua Raumalaisessa. Logon suunnittelija arveli, että Raumanjoki on ainoa maailmanperintökohteessa virtaava taimenpuro.

Ei ole. Ainakin Englannin järviseudulla taimenia uiskentelee Unesco-maisemissa.

Järviseudun maisemia näkee esimerkiksi Ylellä pyörivässä mainiossa sarjassa Poika joka katosi musiikkiin.

PS. Ei se niin helppoa ole. Loppukevennyksenä tämän kirjoittajan selostusnäyte vuosimallia 1988.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut