Viikon varrelta: Valtuustossa tänään - Kalliit on yliopiston lunnaat, mutta maksaa pitää

Tuli vaan mieleen tuo Säkylän keisi, kun Rauman kaupunki rupeaa maksamaan kieltämättä aika kalliita lunnaita Turun yliopistolle. 1,25 miljoonaa euroa vuosi toisensa perään.

| Päivitetty

Porin prikaati muutti Säkylään 60 vuotta sitten, kun Turussa kaupunkiasutus laajeni ja supisti harjoitusalueita. Vuosikaudet käytiin kovaa kisaa siitä, mikä kunta varuskunnan saa.

Kankaanpää putosi pelistä, kun se sijaitsi Kokemäenjoen väärällä puolella. Loppusuoralle ylsivät ilmeisesti Säkylä, Köyliö ja Yläne.

Tarinan mukaan ratkaiseva päätös tehtiin Lännen Sokerin rantasaunalla Säkylässä. Lauteilla istuivat muun muassa pääministeri, puolustusministeri ja pari sotilasherraa.

Säkylän kunta pakkolunasti 3500 hehtaaria maata varuskuntaa varten. Siinä meni esimerkiksi Karjalan evakkojen rakentama kylä. Kunta rakensi kansakoulun Huovinrinteelle.

Suuria satsauksia, vaan eipä ole tarvinnut Säkylän katua. Suuri varuskunta on tuonut paljon elinvoimaa kuntaan.

Tuli vaan mieleen tuo Säkylän keisi, kun Rauman kaupunki rupeaa maksamaan kieltämättä aika kalliita lunnaita Turun yliopistolle. 1,25 miljoonaa euroa vuosi toisensa perään.

Ja vain siitä, että yliopisto jatkaa OKL:n toimintaa Seminaarinmäellä. Raumalla on opettajia koulutettu yli 120 vuoden ajan. Nykyinen Turun yliopisto on nuorempi kuin seminaarimme.

Rauman kaupunginvaltuusto hyväksyy maanantai-iltana diilin, johon sisältyy Pikkunorssin siirtäminen kaupungin vastuulle. Siitä syntyy lisäkustannuksia.

Rauman OKL:ssä on opiskelijoita noin 1200 ja Sempun mäellä yli 140 työpaikkaa. OKL luo kysyntää palveluille ja vuokra-asunnoille sekä tasapainottaa Rauman teollista elinkeinorakennetta.

Eihän mikään kaupunki sellaisesta hevin luovu.

Jytkyä viritellään Satakunnan vaalipiirissä. Satakunnan Kansa julkaisi Taloustutkimuksen alueellisen kannatusmittauksen, jota puolueet pyrkivät hyödyntämään. 

Osumatarkkuus ei ole yhtä hyvä kuin valtakunnallisissa gallupeissa, mutta suuntaa mittaus arvatenkin näyttää. Suunta näyttää siltä, miltä puheet maakunnassa kuulostavat.

Demarit ovat menettämässä ääniä perussuomalaisille, jotka ovat nousemassa selväksi ykköseksi Satakunnassa. 

Tämän gallupin mukaan perussuomalaiset saisivat kolme paikkaa, kokoomus kaksi, demarit kaksi ja keskusta yhden. Vasemmistoliitto menettäisi ainoan paikkansa.

Tässä kohtaa on aina syytä lisätä, ettei yhtään ääntä ole vielä annettu. 

Presidenttisarjamme esittelyssä oli sunnuntain aviisissa ”Reissu-Lasse” eli Lauri Kristian Relander. Ajankuvana kerrottiin, että lentoliikenne Rauman ja Porin välillä alkoi vuonna 1930.

Hyvin lyhytaikaiseksi se jäi, mutta aikataulun mukaan kumminkin lennettiin. Lippuja sai ostaa muun muassa Länsi-Suomen toimistolta.

Matkat tehtiin Satakunnan Ilmailukerhon Satakunta I -koneella, joka oli merkiltään De Havilland D.H. 60G Moth Coupé.

Pääkirjoituksessa yritin selittää, miksi jääkiekon SM-liigan seurojen on vaikea kilpailla Ruotsin pääsarjan kanssa huippupelaajista. Suurin yksittäinen syy on roimasti parempi tv-sopimus.

Lehtitietojen mukaan Lukko olisi kiinnittänyt ensi kauden joukkueeseensa 22-vuotiaan Tappara-kasvatti Jami Krannilan. Ei ollut minullekaan tuttu nimi, sillä Krannila pelaa neljättä kautta yliopistokiekkoa USA:ssa.

En lakkaa hämmästelemästä, kuinka kova juttu yliopistourheilu Pohjois-Amerikassa onkaan. Krannilan joukkueen, St. Cloud Staten, yleisökeskiarvo on 4350. Sarjan katsojamäärät ovat SM-liigan tasoa, kruununaan North Dakotan 11 300 per peli.

Yliopistosarjoista on Lukkoon tullut lukuisia hyviä pelaajia. Viimeisimpänä varakapteeni Julius Mattila. Myös Lukkoon ensi kaudeksi liittyvällä maalivahti Daniel Lebedeffillä on jenkkiyliopistotaustaa.

Aika monet ovat muuten tiedustelleet, mistä HPK:n maalia nyt vartioiva Lebedeff on kotoisin. Stadin kundi hän on, HIFK:n kasvatti.

Rauma-Imatra-linjan eteläpuolella asuu puolet suomalaisista. Suomen väestöllinen keskipiste löytyy Hämeenlinnan kulmilta. Näin kertoo Tilastollinen vuosikirja 2022.

Muutama poiminta lisää. Satavuotiaita naisia oli Suomessa 928, miehiä vain 179.

Melkein puolessa asunnoista asuu vain yksi ihminen. Vain noin joka viidennessä asunnossa pitää majaa kolme ihmistä tai enemmän. Joka kolmas asuntokunta on vuokralla. Huoneistokohtainen sauna on yli puolessa suomalaisasunnoista.

Palkansaajien kokonaisansiot olivat miehillä 3663 euroa ja naisilla 3034 euroa.

Pari vastausta lukijoille. ”Rantaselle tiedoksi: Eiköhän tämä 666-taru ole vähän vanhempaa perua, kuin joku rokkiyhtye?”

Tiedossa on, että pedon luku 666 mainitaan Raamatun Ilmestyskirjassa. Siihen Iron Maidenin hittibiisi Number of the beast viittaakin.

”Miksi Marva Media ajaa torin paviljongia kuin käärmettä pyssyyn? Kuka antanut käskyn kehua rakennusta?”

Ei ole käsketty, eikä mielestäni erityisesti ajettukaan. Lähinnä olemme kertoneet suunnitelmasta, joka selvästi ihmisiä kiinnostaa ja puhuttaa.

Kunnallistoimittajamme kirjoitti aiheesta oivaltavasti Raumalaisen kolumnissaan: ehkä paviljonki hyväksyttäisiin paremmin, jos sitä olisi heti kutsuttu kauppahalliksi?

Ja samankaltainen, toki vähän erinäköinen, kauppahalli samassa paikassa oli viime vuosisadan alussa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut