Viikon varrelta: Karin kampus komea, mutta turkasen kallis

Kaupunki yrittää painaa hintaa alemmas, mutta selvää on, että lisämiljoonia tarvitaan. Uimahallin, liikuntahallin, Nortamon peruskoulun, kansalaisopiston, kuvataide- ja musiikkiopiston sekä nuorison kokoontumistilan toimivuutta ei saa vaarantaa.

| Päivitetty

Purkaa vai purkaa? Tuollaista miedosti provosoivaa otsikkoa käytin tällä palstalla viikko sitten. Enpä arvannut kuinka osuvasti se kuvaakaan Rauman kaupunginhallituksen päätöstä uimahallista.

Kaupunginhallitus siirsi uimahallin purettavien kohteiden joukkoon Rauman kiinteistösalkussa (LS 4.5.). Päätökseen lisättiin maininta, että uimahallin kunto vielä selvitetään ja tehdään tekninen selvitys olisiko siitä muuhun käyttöön.

Tuohan herättää vielä toivoa? No, eipä juuri, sillä kaupunki selvittää myös ”jatkokäytön kustannusneutraalit vaihtoehdot”. Suomentaisin tuon niin, että pidetään torppa pystyssä, jos ei se kaupungille mitään maksa.

Todella vaikea yhtälö, varsinkin kun ottaa huomioon tuon seuraavan asian.

Uusi uimahalli tulee Karin kampukselle, puretun vanhan Lyseon paikalle.

Mutkia matkaan toi rakentamiskustannusten nousu. Urakkatarjousten mukaan Karin kampus maksaisi yli 75 miljoonaa euroa. Se on noin 7 miljoonaa euroa yli kaupungin arvion.

Kaupunki yrittää painaa hintaa alemmas, mutta selvää on, että lisämiljoonia tarvitaan. Uimahallin, liikuntahallin, Nortamon peruskoulun, kansalaisopiston, kuvataide- ja musiikkiopiston sekä nuorison kokoontumistilan toimivuutta ei saa vaarantaa.

Ja rakentamisen lykkääminenkin maksaa. Koulun väistötiloina toimivista parakeista peritään kovaa vuokraa.

Karin kampuksen seutua kannattaa tarkastella myös niin sanotusta helikopteriperspektiivistä. Se onnistuu nykyisin helposti, kun karttoja ja ilmakuvia löytyy netistä.

Näin tiiraten hahmottuu miten Karin kampus tulee Raumaa muuttamaan. Syntyy sopivan tiivis kulttuurin, liikunnan ja toiminnan keskus: kaupungintalo, Kanali, teatteri, kirjasto, Karin kampus sekä Äijänsuon kaksi jäähallia, talvihalli ja kaksi jalkapallokenttää.

Ihan vieressä ovat keskustan palvelut ja Vanha Rauma sekä toivon mukaan pian myös se odotettu uusi kauppakeskus. Kaikki kävelymatkan päässä toisistaan.

Tässä on suuri mahdollisuus tehdä Rauman keskustasta toimivampi, houkuttelevampi ja viihtyisämpi. Sellainen, jossa haluamme aikaa viettää myös iltaisin.

Esimerkiksi Äijänsuolle pitää päästä jalan tai pyörällä Kanalin partaalta ohi Karin kampuksen, nykyisen paloaseman ja uimahallin nurkilta.

Metsä Fibre sai noin 900 työhakemusta Rauman sahalle. Noin 300 haastateltiin ja sata arvioitiin. Kahteen valmennusryhmään valittiin yhteensä 60. Jälkimmäinen porukka aloitti koulutuksen vapun jälkeen.

Valituista kolmanneksella on saha-alan kokemusta. Monella on taustaa prosessiteollisuudesta, sähköautomaatiosta tai mekaanisesta kunnossapidosta.

Kolmannes operaattoreiksi valituista tulee kauempaa Suomesta.

Vaalikoneemme avataan huomenna tiistaina. Tällä kertaa hyödynnämme Ylen vaalikonetta, johon on lisätty Länsi-Suomen omia paikallisia kysymyksiä.

Poliitikkoja syytetään usein oman edun tavoittelusta. Väitteen todeksi todistavia uutisia meistä jokainen osannee heti mainita. Koko porukan leimaaminen on kuitenkin väärin.

Tuore kysely vahvistaa, että tärkeimpiä syitä lähteä kuntavaaleihin ehdokkaaksi ovat halu vaikuttaa oman puolueen vaalimenestykseen ja näin edistää sen tavoitteita.

Takavuosina puolueen jäsenkirja saattoi helpottaa työllistymistä julkiselle sektorille. Moinen maan tapa on mennyttä aikaa.

Kiekkoliigan finaaleja pelattiin Raumalla ensi kertaa 33 vuoteen. Varsinaista yleisöä ei Kivikylän Areenaan päästetty. Paikalla oli vain kolmisensataa kausikorttilaiskatsojaa ravintoloissa ja aitioissa.

Lukko-TPS-otteluita jännitettiin isoissa porukoissa myös useammassa raumalaisravintolassa. Perjantaina tuli takkiin, lauantaina Lukko voitti. Illalla kotona saunan jälkeen tsekkasin Länskärin nettikamerasta, että kaupungintalolla oli soitettu voiton kunniaksi maalilaulun lisäksi myös voittolaulu, Nämäp poikki o vast. Kiitos siitä!

Hienosti sinikeltainen tarina siinäkin näkyi ja kuului, kun poikasoittokuntalaiset tornissa soittivat. Komea vanha kaupungintalo rakennettiin paloasemaksi - ja Lukon voittolauluhan on palokuntalaisten marssi.

Maanantaina ja tiistaina finaalit jatkuvat Turussa. Jos voitot ovat sen jälkeen tasan 2-2, pelataan vielä viides matsi helatorstaina Äijänsuolla.

PS. Turussa jalkapalloliigan ottelussa esiteltiin pelaajien lisäksi myös katsojat. Koronarajoitusten vuoksi heitä oli Kupittaalla kuusi. Jokainen sai Olympiakatsomosta käyttöönsä noin 400 katsojan osaston. Ja tämä siis ulkona.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut