Viikon varrelta: Raumalla toimii taas kaksi telakkaa rinnakkain - ainakin tavallaan

Kyllähän maailmassa puolustettavaa ja vastustettavaa riittää. Näemmekö seuraavaksi koreografian, jolla otetaan erilaisilla liikkeillä trendikkäästi kantaa mustien syrjinnän lisäksi ilmastonmuutokseen, tasa-arvoon, vanhustenhuoltoon, homoliittoihin, kouluväkivaltaan, tyttöjen asemaan ja niin edelleen?

| Päivitetty

Kansainvälisen yleisurheiluliiton puheenjohtaja Sebastian Coe antaisi urheilijoille luvan polvistua Tokion olympialaisissa. Perinteisesti poliittiset mielenilmaukset eivät ole sallittuja olympiakisoissa.

Melko harvat sääntöjen rikkomukset muistetaan hyvin. Erityisesti USA:n pikajuoksijoiden ilmaan kohotetut mustapantteri-nyrkit palkintopallilla Meksikossa ja saksalaisten natsitervehdykset Berliinissä.

Joku ottaisi listalle Suomenkin, joka Tukholman kisoissa esiintyi omana ryhmänä, vaikka oli vielä osa Venäjää.

Kilpakentillä kautta maailman on viime kuukaudet ahkerasti polvistuttu protestina mustiin kohdistuvalle syrjinnälle ja varsinkin poliisiväkivallalle.

Hienoa, kun huippu-urheilijat käyttävät valtavaa huomioarvoaan hyvien asioiden edistämiseen. Black lives matter!

Viime viikkoina meikäläisen mitta on alkanut täyttyä. Kun katson jalkapalloa telkkarista, ottelu alkaa aina kaikkien pelaajien ja erotuomarien polvistumisella. Kauanko tätä pitää jatkaa, eikö viesti jo tullut selväksi?

Entä jäävätkö muut tärkeät aiheet yhden muoti-ilmiön varjoon? Kyllähän maailmassa puolustettavaa ja vastustettavaa riittää.

Näemmekö seuraavaksi koreografian, jolla otetaan erilaisilla liikkeillä trendikkäästi kantaa ilmastonmuutokseen, tasa-arvoon, vanhustenhuoltoon, homoliittoihin, kouluväkivaltaan, tyttöjen asemaan ja niin edelleen?

Kaksi telakkaa toimii rinnakkain Raumalla lähitulevaisuudessa. Ainakin tavallaan.

Rauma-Repolan telakka eri nimineen ja Hollmingin telakka olivat oikeasti eri firmoja, jotka välillä kisasivat aidosti tietyistä tilauksista.

RMC;n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa kertoi jo viime vuonna Länsi-Suomelle, että matkustajalauttojen ja sotalaivojen suunnittelu ja rakentaminen eriytetään selvästi toisistaan. Käytännössä voi puhua kahdesta telakasta, hän kuvasi.

Puolustusvoimien kauppasopimuksessa mainitaankin kaksi yritystä, RMC ja RMC Defence.

Sotalaivaprojektissa työskenteleville tehdään turvallisuusselvitys, joka koskee myös suomalaisia. Tekniikka ja Talous -lehti kertoi viime viikolla, että selvityksiä on jo satapäin. Muutama ei mennyt läpi.

Sotalaivoja suunnitellaan parhaillaan. Teräksenleikkauksen ja hitsaamisen pitäisi alkaa Rauman telakalla vuonna 2022.

Salisburyn myrkytykset -sarja tuli katsottua Yle Areenasta. Vahvasti tosipohjainen draama kertoo miten Venäjä pisti rauhallisen pikkukaupungin sekaisin.

Britannian hyväksi työskennellyt entinen venäläinen sotilastiedustelija ja hänen tyttärensä myrkytettiin Salisburyssa maaliskuussa 2018. Iskussa käytettiin hermomyrkky novitshokia, joka on ajankohtainen Venäjän oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin tapauksen takia.

Skripalit jäivät henkiin, mutta yksi sivullinen kuoli. Hengenvaarassa oli satoja ihmisiä, hermoheikkoina tuhansia asukkaita.

Operaatio kävi kalliiksi veronmaksajille. Rahaa paloi lisäksi miljoonia euroja, kun asuntoja ja autoja purettiin, paikkoja puhdistettiin ja tavaraa poltettiin.

Myrkyttäjien virallinen selitys oli, että he kävivät Moskovasta ihan tavan turisteina viikonloppureissulla. Rauman kokoisen kaupungin katedraali ja Stonehengen kuuluisat isot kivet piti vaan nähdä.

Britannia ei tätä meriselitystä niellyt, vaan karkotti kymmeniä venäläisdiplomaatteja. Niin tekivät myös USA ja monet muut maat – jopa Suomi passitti yhden venäläisen kotiin.

Työväentalo Soihtulasta oli viime viikolla iso juttu Raumalaisessa. Monet lukijat jakoivat muistojaan.

Laitan tähän loppuun vanhan pätkän, jonka kirjoitin Uuteen Raumaan Soihtulan purkupäätöksen aikoihin.

”Minulla on mieluisia muistoja Soihtulasta. Muistan, miten vanhempani olivat pyörittämässä bingoa siellä. Muistan monet urheiluseuran pikkujoulut. Kyllä senkin Soihtulassa täytyi olla, kun sain ison tekniikkamestarin pokaalin (kolme osanottajaa).

Muistan maalaustalkootkin. Niin, ja tietenkin Uuden Rauman 10-vuotisjuhlat.

Siitä huolimatta en jää taloa kaipaamaan. Aika on ajanut sen ohi.  Raumalla on niin paljon Soihtulaa mukavampia kokoontumispaikkoja. Ennen muuta uudet komeat koulut.

Nykyisessä kunnossaan vanha puutalo näyttää orvolta ja maisemaan kuulumattomalta kuin liikennekorokkeelle eksynyt pingviini.

Soihtulaa lienee parasta muistella niin kuin muitakin vainajia. Tottakai sen lähtö kirpaisee. Mutta jäävät meille muistot, valokuvatkin. Ne palauttavat mieliin talon sen täydessä loistossaan.”

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut