Vähiin ovat kalastajat Suomessa käyneet. Merestä pääelantonsa saa ilmeisesti vain runsaat 700 ammattikalastajaa.
Ensin EU-jäsenyys vapautti tuonnin ja Norjassa kasvatettu lohi valtasi markkinat Suomessa. Sitten tulivat merimetsot ja alkoivat verottaa kalakantoja. Lisäksi hylkeet karkottavat kaloja ja rikkovat pyydyksiä.
Korona ja Venäjän sota Ukrainassa herättivät laajaa keskustelua elintarvikkeiden omavaraisuuden ja huoltovarmuuden arvosta. Kotimaisesta kalasta on siinä yhteydessä puhuttu harmillisen vähän.
”Kalatuotannon omavaraisuus on vuosien mittaan päässyt pahasti rapautumaan. Lainsäädännössä kalataloutta tarkastellaan muista elintarviketuotannon haaroista poiketen nykyisin enemmän luonnonkantojen ja ympäristönsuojelun kuin ruokahuollon näkökulmasta. Kriisiajat nostavat jälleen kerran esiin lainsäädännön päivittämiseen tarpeen”, toteavat Luonnonvarakeskuksen erikoistutkijat Pekka Salmi ja Jari Setälä.
Polttoaineiden hinnat ovat onneksi tulleet alas pahimmalta huipputasolta. Ysivitosen litrahinta Raumalla taisi olla 2,06 euroa, kun viime viikolla tankkasin.
Mutta onhan sitä hintaa siinäkin.
Ajotapakuuri palkitsee säästöillä, otsikoi Taloustaito-lehti juttunsa, jonka mukaan taloudelliselle ajotavalle olisi kysyntää enemmän kuin koskaan. Tavanomaiset 15 000 kilsaa vuodessa ajava säästäisi vuodessa 100-300 euroa, jos pystyisi vähentämään bensan kulutusta.
Avainsana on ennakointi: vähemmän jarrutuksia ja kiihdytyksiä. Vähän vielä vauhdista pois, niin säästöä syntyy.
Kyllähän minä nämä tiedän. Suvella kirjoitin aiheesta pääkirjoituksenkin tähän aviisiin.
Miksi sitten on niin vaikeaa ottaa vinkistä vaarin?
Välillä muistaa, eikä yritä koko ajan painaa suurinta sallittua nopeutta moottoritiellä – mutta pian huomaa runttaavansa taas kaasupoljinta lattiaan ja mittari näyttää 120:ta. Vaikkei perille pääseminen olisi parista minuutista kiinni.
Tuolla mäellä odottavat jo Tasmanian-lauttojen ensimmäiset teräslohkot, näytti RMC:n vt. toimitusjohtaja Mika Laurilehto, kun telakan monitoimihallin harjannostajaisia vietettiin edellisviikolla.
Lohkot rakennettiin puolalaisella Cristin telakalla. Samasta paikasta tuli lohkoja MyStariin, joka lähiaikoina luovutetaan Tallinkille.
RMC ei suinkaan ole ainoa Puolassa teettävä yhtiö. Crist tekee lohkoja myös Meyerille Turussa ja Saksassa rakennettaviin risteilijöihin. Lohkoja lähtee myös ranskalaisille ja norjalaisille telakoille.
Ajatus oli yksinkertaisuudessaan nerokas. Lukko päätti aikoinaan pistää pystyyn samanlaisen yhden päivän minipeliturnauksen, jota TPS oli Turussa pyörittänyt jo pitkään. Siis mitä nerokasta tuossa?
Turussa oli pelattu aamusta iltaan lauantaina elokuussa. Raumalla keksittiin tarjota jääkiekkoa keskellä kesää, kun Mustan pitsin yö houkuttelee kaupunkiin paljon lomailevia ihmisiä. Pitsiturnauksesta tuli nopeasti hitti.
Kun ammattipelaajien uusi työehtosopimus pakotti siirtämään turnauksen elokuulle, oli tapahtuma kasvanut suomalaisen kiekkokauden avajaiskarnevaaliksi, joka ei enää tarvinnut Pitsiviikon vetoapua. Pitsiperjantaille on puolestaan riittänyt ohjelmaa ilman lätkääkin.
Porissa toivotaan nyt samaa. Viime viikolla ilmoitettiin, että Suomi-Areena järjestetään ensi suvena totuttua aikaisemmin, jo juhannuksen jälkeisellä viikolla. Se tietää löyhän yhteyden katkeamista Pori Jazziin, joka pysyy heinäkuulla.
Superviikko on ollut lottovoitto karhukaupungille. Palveluista on voinut pyytää lisähintaa, kun hotellit ja ravintolat ovat täyttyneet. Lisäksi Pori on ollut valtakunnallisen huomion keskipisteenä.
Uskon, että järjestäjiä ja keskustelijoita oli helpompi saada Suomi-areenalle, kun oheisohjelmaksi oli tarjota konsertteja Kirvatsissa. Toki arvelen, että vaikuttajat viihtyvät illat myös ihan keskenään pitkien päivällisten merkeissä.
Väitän, että ilman jatseja Suomi-areena on kuitenkin helpommin siirrettävissä muualle.
Suomi-areenan ensi kesän hinnasto on julkaistu. Keskustelutilaisuuden järjestäminen maksaa firmoille 5500 euroa ja yhteiskunnallisille toimijoille 3200 euroa. Plus alvit päälle. Kun siihen laskee päälle palkat, päivärahat, matkat, majoitukset sun muut, niin hintaa kertyy.
Tämä provosointi pitäisi jättää omaan arvoonsa, tiedän, mutta pari sanaa silti.
Lukija kysyi, eikä ensimmäistä kertaa, montako raumalaista pelaa Lukon liigajoukkueessa. Lukija tiesi vastauksen, tottakai: kauden avausmatsissa tasan yksi.
Liigaringissä on kymmenkunta sellaista, jotka ovat pelanneet Lukon junnuissa. Heistä omiksi kasvateiksi voi laskea kolme. Onhan se vähän, ei käy kiistäminen.
Totean, enkä ensimmäistä kertaa, että ajat ovat muuttuneet. Samankaltainen on tilanne isojen kaupunkien joukkueissakin.
Kun Lukko edelliskaudella voitti suomenmestaruuden, harvat raumalaiset voiton humussa laskivat, että montako omaa kasvattia kultajoukkueessa oli. (Pelaavassa kokoonpanossa noin viisi.)
Hyvää älyvapaata päivää! Sellaista vietetään lokakuun alussa, ja ihan syystä.
Melkein puolet suomalaisista kokee viettävänsä liikaa aikaa älylaitteiden äärellä, selvisi DNA:n tilaamasta tutkimuksesta.
Luen paljon lehtiä ja kirjan viikossa. Telkkarista katson yleensä yhden ohjelman tai matsin illassa. Silti käsi nousee täälläkin: vähempi verkkoaika tekisi hyvää kropalle, silmille ja mielelle.
Kuormitusta kun kertyy, sillä meikäläisen hommia on vaikea tehdä ruutuja tapittamatta. Koneen ääressä on aina auki monta ohjelmaa ja some-kanavaa.
Suurin osa vastaajista toivoo älylaitteiden sivuun laittamista, kun tavataan kasvokkain perheenjäseniä tai kavereita.
Mielenkiintoinen havainto kyselyssä muuten oli, että 16-24-vuotiaat suhtautuvat älylaitteisiin negatiivisimmin.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.