Kulttuurin ja urheilun vastakkainasettelu on ilahduttavasti vähentynyt viime vuosina.
On ehkä ymmärretty, ettei vaikkapa kuvataiteilijasta tee yhtään vähemmän kultturellia, jos hän vapaa-ajallaan tykkää pelata katsoa jalkapalloa.
Tai pianistista huonompaa, jos hän konsertin tauolla tsekkaa onko suosikkijoukkue johdolla vai tappiolla kiekkoliigan matsissa.
Sama tietysti toisinpäin, joskin todistelun tarve on vähäisempää. Harvoin olen nimittäin kuullut urheiluväen kritisoivan miksi lehdissä julkaistaan myös kulttuurisivuja.
Tai hiihtoniilon yrittävän kerätä pisteitä kehuskelemalla, ettei ole koskaan teatterissa käynyt eikä taatusti ikinä mene.
Raumalaislähtöinen Hannu Lintu oli ehdolla Grammy-voittajaksi, mutta parhaan klassisen musiikin orkesterilevytyksen palkinto jäi kotikentälle. Los Angelesissa pidetyssä gaalassa voittajaksi julistettiin Los Angeles Philharmonic johtajanaan Gustavo Dudamel. Yksi viidestä ehdokkaasta oli kapellimestari Linnun johtama Radion Sinfoniaorkesteri.
Suurimman huomion keräsi toki amerikkalainen poptähti Beyonce. Hän voitti jo 28. Grammynsa. Se on uusi ennätys.
Nuorempi, fiksumpi väki on ylipäätään avarakatseisempaa ja suvaitsevampaa. Niin uskon, ja ainakin kovasti toivon.
Vastakkainasetteluilta tuskin vältymme tulevaisuudessakaan. Yksi takuuvarma jakolinjojen aiheuttaja on julkisen rahan jako. Miksi toiset saavat, mutta toiset eivät saa?
Aihe sai myös raumalaisen viihdealan yrittäjä Riku Räsäsen pohdiskelemaan filosofisia. Hän meinasi, että korona tekee kulttuurista ja viihteestä samanarvoisia. Räsänen muistuttaa vakiintuneesta mutta vinosta käsityksestä, että kulttuuria tulee tukea, kun taas viihde pärjää ilman tukea.
”Kun Sami Hedberg esittää stand uppia teatterin lavalla, niin se on viihdettä ilman tukea. Kun Heli Laaksonen esittää runoja samalla lavalla, se on kulttuuria ja tuettua”, kirjoitti Räsänen Facebookissa ja luetteli muita vastaavia vertauksia.
Nyt kaikki ovat ilman tuloja, joten kaikkien tulisi olla tasa-arvoisia tukipuolella, järkeilee Räsänen.
On hänellä pointtinsa tuossa.
Mist nyp paohata? Sellaisen vinjetin tuuppasimme Raumalaisen uutissivun ylälaitaan jokunen vuosi sitten. Omakohtaisten havaintojen mukaan vastaus kuuluu: rokotuksista.
Harva se päivä olen kuullut jonkun tutun saaneen koronarokotuksen. Ovat kysymättä kertoneet, ja mikseivät olisi. Koronapiikki on pitkä harppaus kohti normaalimpaa elämää.
Tätä kirjoittaessani noin 4400 raumalaista on rokotettu ainakin kertaalleen, joten riskiryhmien ja hoitohenkilöstön osalta ollaan jo melko pitkällä.
Missä järjestyksessä loput meistä tulisi rokottaa?
Ensin ammatissaan koronalle eniten altistuvat, jotka eivät voi tehdä etätöitä? Vai yhteiskunnalle elintärkeiden voimaloiden, vesilaitosten ja vastaavien työntekijät? Listaa saa jatkaa – eikä huono vaihtoehto ole jatkaa ikäryhmittäin nuorempia kohti.
Rauman kirkkoherra Henry Liivola piti lähtösaarnansa Pyhän Ristin kirkossa sunnuntaina. Liivola siirtyi eläkkeelle neljän vuoden työrupeaman jälkeen. Kuten mies itse totesi: ei raumalaisia voi ainakaan ikärasismista syyttää, kun 62-vuotias palkattiin seurakuntaa johtamaan.
Liivola haki eläköitymiseen vertaistukea melko kaukaa, Mooseksen kokemuksista.
Hiljattain eläkkeelle jäänyt Rauman ex-kirkkoherra Seppo Sattilainen puolestaan ihmetteli sosiaalisessa mediassa miksei häntä koskaan pyydetty kirkkoon esittelemään tohtoriväitöksestään, jonka aiheena oli seurakunnan murros 1990-luvulla.
Sen sijaan Sattilainen luennoi 15 vuotta johtamisesta Samkin insinöörioppilaille. Sattilaisen mielestä kuvaavaa on, että luennointi päättyi kateellisten kirkkoneuvoston jäsenten kanteluun.
Palautetta on tullutviikontakaisesta kolumnista, kiitos siitä. Kerroin Rauman menettäneen 4500 asukasta 35 vuodessa. Miten trendin katkaista tai kääntää? Yhdeksi keinoksi mainitsin maakuntajohtajaa siteeraten, että puhuisimme hyvää omasta alueestamme.
”Ihan pelkään jos ruvetaan kehumaan omaa paikkakuntaa, ellei sillä ole vahva kate”, kommentoi Rauman seudun väkikatoa asioista hyvin perillä oleva lukija.
Hän painotti, ettei laskevaa kehitystä saa hyväksyä. Ykkösasiaksi hän näkee työpaikkojen kehittämisen määrällisesti ja laadullisesti.
Kuten lukija toteaa Raumaa suurempia muuttotappioita ovat kokeneet esimerkiksi Kotka, Kouvola, Mikkeli ja Savonlinna. Seinäjoki ja Kokkola puolestaan ovat pärjänneet paremmin.
Mitä hemmettiä raumalaiset tekisivät Kokemäellä, kysyi toinen lukija, joka ei innostu henkilöjunan mahdollisesta paluusta Rauman radalle.
”Raumalaiset asioivat Turussa, ja voisivat käydä töissä Uudessakaupungissa, jos sinne pääsisi junalla. Kyytiin pääsisi myös porilaiset, jos rata jatkuisi Poriin. URPO-rata mahdollistaisi telakoiden yhteistyötä. Eikä tarttis ihmetellä väen vähenemistä Raumalta”, kirjoitti lukija.
Uusikaupunki-Rauma-Pori -rautatielle lienee edelleen varaus maakuntakaavoissa, mutta Urpon puolestapuhujat ovat vähissä. Ymmärrän sen hyvin, sillä hanke olisi kallis ja sen toteuttamiseen kuluisi vuosikausia. Realismia on, että kasitien kehittäminen on yhä seutumme ykköstavoite liikenteessä.
Rauman seudulta autotehtaalla käy jo kolmisensataa ihmistä, ja juuri käynnistyneiden jättirekryjen jälkeen vielä useampi.
Kokemäelle harvalla raumalaisella on mitään asiaa. Henkilöjunalla mentäisiinkin lähinnä Tampereelle ja Helsinkiin. Jos hyvin käy, junaan voisi nousta myös Eurajoella ja Eurassa.
Väliaikatiedot eduskunnasta kertovat, että henkilöjunan paluu Rauma-Peipohja-välille on ihan mahdollista.
Lukija kysyi mihin viime tiistain pääkirjoituksesta jäi pois vety henkilöautojen energialähteenä. Tässä vastaus: sen rajasi ulos tarkastelusta pääkirjoitukselle lehdessä varattu tila, noin 2000 merkkiä.
Lukijan mielestä vetykäyttöiset henkilöautot ovat lähitulevaisuuden kestävä ratkaisu ja ladattavat sähköautot ovat siirtymäajan kallis kokeilu.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.