Viikon varrelta: Laitilan pääkukko Aarikka tunnustaa olleensa väärässä

Juuri nyt tölkeissä on helkkarinmoinen ongelma. Purkin hinta on nousemassa 40 prosenttia ensi vuodeksi, kun materiaalista ja valmistuskapasiteetista on pulaa maailmalla. Tölkeistä melkein tapellaan, kuvaa Aarikka.

| Päivitetty

Tiistaina marketteihin tulee juhlan kunniaksi erikoiserä Kukko Pilsiä. Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan ensimmäinen olut nimittäin täytti juuri 20 vuotta. Toimitusjohtaja Rami Aarikan mukaan oluessa on muutakin spesiaalia kuin etiketti.

Kyse on suodattamattomasta kuivahumaloidusta oluesta. Olutlajityypin isä, Pilsner Urquell, tuo syksyisin joihinkin Suomen pubeihin vastaavia erikoiseriä. "Meidän juhlaolutta sai jo viikonloppuna Rauman Krouvista", huikkaa Aarikka väliin.

Kukon esikuvana oli Aura. Aarikka ohjeisti panimomestari Jani Vilpasta panemaan ”reippaasti humaloitu kultainen pils, sellainen kuin Turussa tehty Aura”.

Selvät ohjeet, tavallaan. Se vain, ettei nuori panimomestari ollut koskaan maistanut Auraa. Sen paneminen lopetettiin vuonna 1995.

Kun koe-erä oli muoviämpärissä keitetty, Aarikka kutsui turkulaisen olutseuran maistamaan uutuutta. Eräs neiti huudahti, että ”Aura on herätetty henkiin”.

Kukosta tuli suomalaisten pienpanimoiden nousun airut. Ajoitus osui nappiin, sillä marketeissa oli tarjolla lähinnä kotimaista lager-olutta ja kalliita ulkomaisia merkkejä. Tänään valikoimat ovat moninkertaiset.

Lankulle osui ajoitus myös siinä, että Laitila pakkasi Kukkonsa tölkkeihin. Aarikan mukaan ensimmäisenä pienpanimona maailmassa.

Juuri nyt tosin tölkeissä on helkkarinmoinen ongelma. Purkin hinta on nousemassa 40 prosenttia ensi vuodeksi, kun materiaalista ja valmistuskapasiteetista on pulaa maailmalla. Tölkeistä melkein tapellaan, kuvaa Aarikka.

Myös maltaan hinta on ensi vuodeksi nousemassa ehkä jopa puolella. Kotimainen mallas ei riitä, ja ohraa pantataan hinnannousun toivossa.

Kukko Pils myy tasaisen hyvin. Sen vahva versio on Laitilan toiseksi ja perinteinen pils neljänneksi suosituin tuote. ”Eniten meilläkin menee lageria”, kertoo Aarikka.

Yllätys myyntitilastoissa on alkoholittomien oluiden menestys: pils viidentenä, IPA kuudentena ja lager kahdeksantena.

Aarikka paljastaa olleensa skeptinen, kun Laitilaan hankittiin laitteet alkoholittomien oluiden valmistukseen.

”En uskonut menekkiin, mutta väärässä olin. Alkoholittomien oluiden myynti kasvaa tänä vuonna 80 prosenttia, ja kasvupotentiaalia on selvästi lisää”, sanoo Aarikka.

Pääkukon ura alkoi Vanhasta Raumasta. Siellä Aarikka piti olut- ja viinitarvikeliikettä 90-luvulla.

”Keitin erän olutta maltaista lähtien ja Uusi Rauma teki jutun. Laitilassa jätkät lukivat sen ja tulivat kysymään tulisinko limutehtaalle töihin. Kohta olen ollut talossa 25 vuotta”, kertoo Aarikka.

Ensin Laitila laajensi limsoista siidereihin ja sitten oluisiin. Kukko Pils tiesi läpimurtoa.

Todellinen autogrilli, kirjoitin kaupunkilehden otsikkoon vuonna 2004. Olin napannut kuvan autogrillistä, jota nostettiin kuorma-auton lavalle Nortamonkadun parkkipaikalla. Vain pari minuuttia myöhemmin grilli laskettiin lavalta uudelle sijoituspaikalleen kadun toisella puolella.

Muuttopuuhiin grilliyritys joutui, kun insinööritalo Raumasterin kiinteistöä ruvettiin laajentamaan. Viime viikolla Länskäri tiesi kertoa, että sama saattaa olla edessä. Kaupunki osti Skanskalta tontin, joka voi kiinnostaa asuntorakennuttajia.

Valtuutettu Tapio Ailasmaa palasi viime viikon kolumniin, jossa kerrottiin vanhasta apulaiskaupunginjohtajan vaalista Raumalla. Valinta tehtiin arvalla, kun äänet menivät tasan 25-25.

Ailasmaan mukaan kukaan ei äänestänyt tyhjää. Tomi Suvanto kaupunginvaltuutettuna jääväsi itsensä, eikä ollut edes kaupungintalolla. "Tasatulos oli mahdollinen, kun varajäsen ei ollut paikalla", muisteli Ailasmaa.

Tiehankkeista olen kirjoittanut, ja hyvää palautetta saanut. Jatketaan siis vähän. 

Laitilan risteys putosi ainakin toistaiseksi Väyläviraston tiesuunnitelmasta. Yksi selitys lienee, että rahaa palaa paljon Turun seudulla. On pari isoa siltaremonttia ja Turun kehätien parannus Raisiossa.

Raision-projektin kustannusarvio on peräti 190 miljoonaa. Keskustan kohdalle tehdään esimerkiksi puolen kilometrin tunneli ja eritasoliittymä muutetaan kolmikerroksiseksi.

Suunnittelussa on myös Raisio-Naantali-välin nelikaistaistus. Sen hintalapussa lukee 160 miljoonaa euroa. Tämäkin noussee Väylän toteutukseen, sillä Suomi on luvannut eurooppalaiseen ydintieverkkoon kuuluvan E18:n olevan valmis vuoteen 2030 mennessä. Hankkeeseen voi saada EU-rahaa.

Epäreilulta tuntuu, jos nämä isot valtakunnalliset hankkeet siirtävät kasitien pienempiä parannuksia aina vain eteenpäin. Ajassa mitattava välimatka Helsinkiin on yksi alueemme kriittisistä menestystekijöistä.

Uuden jäänmurtajan suunnittelu etenee yhdessä Ruotsin kanssa, tiedotti Väylä pari viikkoa sitten. Suunnitelmien pitäisi valmistua kevääksi. Päätöstä murtajan hankinnasta ei ole vielä tehty.

Suunnitelman mukaan murtajaan tulee kolme ruoripotkurilaitetta ja se kykenee avustamaan aluksia Itämeren ankarissa jääolosuhteissa, yli 30 metrin levyistä ränniä avaten.

RMC on kovasti kiinnostunut. Vanhojen murtajien elinkaaret ovat lopuillaan Suomessa ja Ruotsissa. Ja vielä pitkään meri jäätyy täällä pohjoisessa.

Lukijapalautetta. "Taitavat porilaiset olla sittenkin viisaampia, kun usuttavat raumalaisia maakuntiin? Eivätkö vaaleilla valitut asetakkaan keskuudestaan maakuntahallituksen puheenjohtajaa, vaan nimitetään ennen vaaleja sellainen puskista", kysyttiin tekstarissa viitaten Länskärin juttuun Matias Marttisen ja Rainer Lehden valinnoista maakuntavaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajiksi.

Lukija ei taatusti ole ainoa, joka sekoittaa maakuntahallinnon ja tammikuussa pidettävät ensimmäiset aluevaalit. Niissä valitaan sosiaali-, terveys- ja pelastusasioista päättävät. Maakuntaliitto jatkaa työtään edunvalvonnassa, aluekehityksessä ja EU-rahan jaossa.

Oikaisu. Länsi-Suomen uutisessa viime vuoden verotiedoista oli virhe ex-kaupunginjohtaja Kari Kosken kohdalla. Hänen verotettava ansiotulonsa oli 131 000, eikä 191 000 euroa. Toimittaja oli sekoittanut Kari Kosken hänen varsinaissuomalaiseen täyskaimaansa.

Kello 9.40 korjattu ja tarkennettu Turun seudun tiehankkeita

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut