Viikon varrelta: Lounais-Suomen ihme yskii – menetyksiä lomautuksista ja myöhästymisistä

Esimiehenä olen korostanut monelle työntekijälle, että se mikä on laillista, ei aina ole lailes.

Lounais-Suomen ihme, tämä paljon puhuttu positiivinen rakennemuutos, on alkanut yskiä syksyn tullen. Toivottavasti oireet jäävät pieneen kröhään ja nuhaan.

Valmet Automotiven autotehtaalla Uudessakaupungissa marras-joulukuu on laajojen lomautusten aikaa. Pääsääntöisesti työntekijät joutuvat 1­-3 viikon pakkolomalle.

Yhteensä kyse on jopa 230 henkilötyövuoden menetyksestä, joten mikään pikkujuttu lomautukset eivät ole.

Tilauskannan odotetaan palaavan tammikuussa suunnitellulle tasolle. Varmaa sekään ei ole, sillä talouskasvu on hidastunut – ja se näkyy aina autokaupassa. Erityinen uhka on USA:n ja Kiinan kauppasota, koska Uudessakaupungissa kootuista autoista merkittävä osa viedään Yhdysvaltoihin.

Turun telakalla on risteilijätilauksia moneksi vuodeksi. Viime viikolla Meyer Turku joutui ilmoittamaan, että Costa Smeralda valmistuu myöhässä, koska risteilijä on ”erittäin monimutkainen alus”.

Aikataulun pettäminen tulee näkymään telakkayhtiön tuloksessa.

Rauman telakalla rakennetaan Wasalinen lauttaa, valmistaudutaan rakentamaan Tallinkin lauttaa ja voidaan nyt virallisesti suunnitella Merivoimien aluksia.

RMC on siinä tilanteessa, johon nuoren yhtiön suunnitelmat ovat tähdänneet. Tosin vuoden päivät myöhemmin kuin piti.

Nyt käynnistyy ratkaiseva vaihe yrityksen elämässä. Noin sadan ihmisen organisaatiolla on toteutettavana yli miljardin euron tilauskanta. Kasvukivuilta ei voine välttyä.

YK nimesi UPM:n viime viikolla Global Compact Lead -jäseneksi ”tunnustuksena vahvasta sitoutumisesta vastuullisen liiketoiminnan periaatteisiin”. Tunnustus myönnettiin 36 kansainväliselle yritykselle. UPM on joukossa ainoa suomalainen ja myös ainoa metsäteollisuuden edustaja.

”Teemme parhaamme, että vastaamme meille asetettuihin odotuksiin ja pysymme jatkuvan parantamisen tiellä kaikilla vastuullisuuden osa-alueilla”, kommentoi UPM:n vastuullisuusjohtaja Sami Lundgren.

Raumalla odotetaan vahvaa yritysvastuun kantamista juuri nyt. UPM sulkee yhden paperikoneen, minkä vuoksi suuri joukko yhtiölle lojaaleja osaajia menettää työpaikkansa.

Esimiehenä olen korostanut monelle työntekijälle, että se mikä on laillista, ei aina ole lailes.

Lailes on paikallinen ilmaisu, joka tarkoittaa jokseenkin samaa kuin kirjakielen murteen oikein.

Toimituksen työssä laillinen-lailes -arviointi voi liittyä esimerkiksi nimen, tiedon tai kuvan julkaisemiseen.

Liikenteessä toimitaan lailes, kun ei ajeta kolaria, vaikka siihen olisi laillinen oikeus toisen osapuolen tullessa kolmion takaa.

Tällä alustuksella pääsen ottamaan esille suosikkijoukkueeni saaman kansainvälisen jalkapalloliiton reilun pelin palkinnon.

Viime keväänä Leeds Unitedin päävalmentaja Marcelo Bielsa määräsi pelaajansa antamaan vastustaja Aston Villalle ilmaisen maalin. Miksi? Koska Leeds oli juuri tehnyt johtomaalinsa kyseenalaisella tavalla. Sääntöjen mukaisesti eli laillisesti, vaan ei lailes.

Näin se kävi:

https://news.sky.com/video/leeds-let-aston-villa-score-after-controversial-goal-11706319

Tuosta videosta näkee, että yksi Leedsin pelaaja yritti estää vastustajaa tekemästä maalia. Siitä valmentaja ei todellakaan pitänyt. Pontus Jansson sai lähteä seurasta kesällä - eikä siirto ollut ruotsalaispuolustajan uraa parhaalla tavalla edistävä.

Vielä loppukevennys ennätykselliset tuhat liigaottelua viheltäneen päätuomari Timo Favorinkin uudesta kirjasta.

Yhdessä ihan ensimmäisistä otteluistaan päätuomarina Favorin oli Porissa, tukenaan sarjan kokeneimmat linjatuomarit, raumalaiset Janne Rautavuori ja Reijo Ringbom. Lenkillä ennen peliä kolmikko huomasi Ässien logolla varustetun auton, jonka raumalaiset tunnistivat Jari Levosen autoksi.

- Toiseen erään mentäessä tuomarikollegani antoivat Levosen rekisterinumeron kuuluttajalle ja pyysivät kuuluttamaan, että kyseisessä autossa palaa valot. - - - Kuulutuksen jälkeen seurasi lyhyt hiljaisuus, ja kentän toisesta päästä kuului Levosen huuto: jumalauta, se on mun auto! Ässien huoltaja lähetettiin tarkastamaan tilannetta. On sitä huumoriakin harrastettu, kertoo Favorin.

Levonen ryhtyi pelaajauransa jälkeen erotuomariksi, joten tätä tarinaa lienee kerrottu ja kerrattu monella pelireissulla.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut