Puhelinkioskeista tuli puhetta. Niitähän oli vielä 2000-luvun alussa yleisillä paikoilla, Raumallakin kymmeniä. Mutta yllättävän vaikeaksi osoittautui muistaa, missä ne tarkalleen seisoivat.
Pikahaku lehtitalon kuva-arkistosta tuotti melkein vesiperän. Puhelinkoppeja oli varta vasten kuvattu vasta suunnilleen silloin, kun tehtiin uutisia niiden pois keräämisestä.
Lännen Puhelin poisti puhelinkoppinsa vuonna 2005. Soneralle jäi kaksi yleisöpuhelinta linja-autoasemalle.
Yleisöpuhelinten tarve hiipui, kun yleisöllä alkoi olla omat puhelimet taskussa.
1980-luvulla matkapuhelimet olivat harvinaisia ja kalliita. Lankapuhelinten peitto oli huipussaan 1990-luvun puolivälissä. Silloin lähes kaikissa kotitalouksissa oli lankapuhelin.
Nokia-ilmiön vuosina muutos oli nopea. Kun nuoret muuttivat omilleen, he eivät enää hankkineet puhelinliittymää. Seuraavaksi lankaliittymistä luopuivat työikäiset. Jo vuosituhannen vaihteessa useammalla taloudella oli matkapuhelin kuin lankapuhelin.
Lännen Puhelimen Seppo Vilen kertoi kesällä 2003 Uudelle Raumalle, että käytöstä poistettuja puhelinkoppeja on haettu muun muassa suihkukopeiksi, kasvihuoneiksi ja laiturirakenteiksi.
Talouselämä-lehden artikkelissa haettiin vastausta otsikon kysymykseen. Vastaajina olivat muun muassa Janne ja Sinikka Kulvik (Helsinki Seagulls) sekä Raimo Sarajärvi (SJK).
Kulvikit ovat panneet pääomistajina vuosittain satojatuhansia euroja koripalloseuraan, jo kymmenen vuoden ajan. Sarajärvi on upottanut jalkapalloseuraan jo miljoonia euroja ja rakennuttanut Seinäjoelle futisstadionin.
Kummassakin tapauksessa rakkaudesta lajiin, mutta toivoen, että joku kaunis päivä urheilutoiminta pyörisi omillaan.
Kukaan ei Suomessa lähde urheiluun tienaamaan, sanoo Sarajärvi.
Silti lähtijöitä on riittänyt. Esimerkiksi jalkapallon Veikkausliigassa Sarajärven lisäksi Stefan Håkans (Inter Turku), Anders Wiklöf (IFK Mariehamn) ja Ari Lahti (Kuopion Palloseura) ovat rahoittaneet rakasta seuraansa avokätisesti. Kaikki neljä ovat saaneet nauttia mestaruusjuhlista.
Ilmiö tunnetaan kautta maailman. Vasta viime vuosina tv-korvaukset ja sponsorisopimukset ovat nousseet tasolle, jolla jopa Englannin Valioliigassa seurat voivat tuottaa voittoa.
Pyhärantalaisia on alle 2000. Esimerkiksi Uotilassa asuu selvästi enemmän ihmisiä ja vaikkapa Samppusissa melkein yhtä paljon.
Kuitenkin pienen Pyhärannan kuntaelämän riidoista on kirjoitettu paljon tässä lehdessä viime vuosina. Jotenkin peli pitäisi saada vihellettyä poikki ja päästä aloittamaan oikeasti uusiksi.
Glenn Close tulee suvella Suomenlahdelle töihin.
Hollywood-tähti Glenn Close tulee suvella Suomeen, kun Tove Janssonin Kesäkirjasta tehdään elokuva.
Suomea matkailumaana markkinoivat hierovat käsiään tyytyväisinä. Pian leviää kaunista Suomi-kuvaa, eikä sitä ainaista tunkkaista kaurismäkeläistä.
Vaikkei jälkimmäisestäkään kovin huolissaan tarvitsisi olla. Harvat Kaurismäen leffoja tuntevat. Eivät niiden ensi-illat maailmalla suuria tapauksia ole.
Tunnettujen elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikoissa on jotain kiehtovaa. Monelle meistä tulee houkutus käydä niitä katsomassa – ja ennen kaikkea omiksi valokuviksi tai videoiksi vangitsemassa.
Myönnän, olen itsekin niitä bongannut.
Esimerkiksi viime suvena teimme Norjassa pienen koukkauksen Raumalta pohjoista kohti lähtiessämme. Piti päästä ajamaan Atlantin väylää, jolla James Bond kaahasi leffassa 007 No Time To Die.
Ajatella, jos seuraavassa Bondissa agentti seikkailisi Vanhassa Raumassa, Sammallahdenmäellä tai Kylmäpihlajassa – näissä meidän maailmanperintömaisemissamme.
Johan alkaisi lapata porukkaa kanaalikaupunkiin!
Sivuhuomio tuohon Bondiin. Tuskin olen ainoa, jota ärsyttää, kun Suomessa esitettävillä elokuvilla ei ole enää suomenkielistä nimeä. Eräissä maissa laki määrää, että nimet pitää kääntää. Vanha tapa oli hyvä: leffan nimi kahdella kielellä.
Lainaan kaverin päivitystä Facebookissa, koska asia on yleinen.
”Olin lauantaina puolen päivän aikaan Kauppatorilla ja Vanhassa Kauppahallissa. Torilla yksi kalakauppias, pari kahvitelttaa ja muutama rihkamakauppias sekä pari-kolme asiakkaalta vaikuttavaa. Hallissa oli vilkkaampaa, mutta enimmäkseen kahvila-asiakkaita ja katselevia turisteja. Helsingissä tarvittaisiin kansanliike, joka äänestää kukkarollaan tori- ja hallikaupan puolesta ennen kuin on liian myöhäistä”, mies kirjoitti.
Samaa kuulee joka puolelta maata. Tässä on yhtäläisyyksiä siihen, kun ruvettiin tankkaamaan kylmäasemilla ja sitten ihmeteltiin, kun oikeat huoltoasemat käyvät vähiin.
SM-liiga julkaisee tänään maanantaina Lasse Oksanen -palkinnon saajan. Valinnan tekivät kiekkoliigaa seuraavat toimittajat.
Oksanen-palkinnon saa pelaaja, joka merkittävimmällä tavalla, omalla taidollaan ja tahdollaan, on vaikuttanut joukkueensa menestykseen Liigan runkosarjassa.
Oma kärkikolmikkoni oli puolustaja Thomas Gregoire (Lukko), hyökkääjä Michael Joly (HPK) ja maalivahti Niklas Rubin (Ässät).
Gregoire on Lukon paras pistemies. Gregoire on myös liigan eliittiä tehopörssissä (plus-miinus). Kanadalaistähden Lukko-ura sai ikävän tahran loppusuoralla. Hänet ajettiin kentältä runkosarjan viimeisessä ottelussa. Sunnuntai-iltana saatiin raumalaisittain huojentava tieto: Gregoire ei joudu pelikieltoon.
Fiilikset kauden huipennuksen alla ovat harvinaisen kaksijakoiset. Kolmas sija oli Lukolta odotettua paremmin – mutta helmi-maaliskuussa raumalaisjoukkue tuntuu kadottaneen tatsinsa tyystin.
Silti lauantaina taas menemme Äijänsuolle toivon kipinä rinnassa sykkien.
PS.
Tässä edellä mainitun Oksanen-palkinnon äänestystulokset:
Michael Joly, HPK 225 (61-17-8)Thomas Gregoire, Lukko 78 (5-21-21)Marek Langhamer, Ilves 65 (9-14-10)Jori Lehterä, Tappara 48 (7-7-13)Niklas Rubin, Ässät 33 (2-10-7)Jaakko Rissanen, KalPa 30 (3-4-13)Petri Kontiola, Ilves 18 (1-5-5)Valtteri Kemiläinen, Tappara 17 (2-3-5)Artjom Zagidulin, Lukko 16 (1-4-5)Roope Taponen, HIFK 10 (2-2-0)
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.