Viikon varrelta: Mitä kuuluu Rauman broileritehtaan investoinnille?

Yksi kevään vaalien pääkysymyksistä on miten perussuomalaiset saavat vahvan valtakunnallisen kannatuksensa ulosmitattua eri kunnissa. Tulemme kuulemaan paljon ylimitoitetuista ilmastotoimista, maahanmuutosta ja uutena eläkeputken poistosta.

| Päivitetty

Valtio jakoi koronatukea kunnille viime vuonna yli tarpeen. Tuore selvitys kertoo kuntien saaneen yli 700 miljoonan euron nettohyödyn. Siksi verotusta kiristettiin täksi vuodeksi yllättävän harvassa kunnassa. Ja säästökuureja voitiin keventää.

Koronahyöty oli väliaikaista. Kenties myös ennenaikaista. Voihan tässä käydä niin, että koronan seuraavat aallot aiheuttavat ennakoitua suuremmat vauriot kuntatalouksiin.

Sote helpottaisi tuskaa, sanoo tänään julkistetun selvityksen tehneen Perlaconin konsultti Eero Laesterä. Hän kävi Raumalla vuonna 2019 pohjustamassa säästöohjelmaa (jonka luottamushenkilöt vesittivät).

Laskelmien mukaan sote vähentäisi painetta kuntien velan ottoon miljardilla eurolla ja tuloveron korottamiseen. Satakunnassa positiivinen vaikutus olisi 0,6 ja Varsinais-Suomessa 0,5 veroprosenttiyksikköä vuoteen 2025 mennessä.

Perlacon arvioi, että useissa kunnissa ei selvitä ilman sopeutusta, vaikka sote toteutuisikin.

HKScan palkkaa noin 150 ihmistä kesätöihin Raumalle. Broileritehtaan tuotannossa on tarjolla kaksivuorotyötä pääasiassa lihanleikkuussa ja pakkauksessa. Lisäksi alan opiskelijoille on kesäpestejä tuotannon työnjohdossa ja tuotannonsuunnittelussa.

Mutta mitä kuuluu Rauman-tehtaan investoinnille? Sitä kysyin asiasta tietäviltä vastuuhenkilöiltä. Jouduin tyytymään viestintäjohtajan niukkaan vastaukseen:

- Siitä ei ole vielä uutta kerrottavaa. Q3/2020 osavuosikatsauksessa kerrotun mukaisesti Rauman investoinnin valmistelu on aloitettu ja se on edennyt suunnitellusti. Uusi teurastuslinjasto asennetaan tämän vuoden alkupuolella ja se asennetaan siten, ettei investointi vaaranna yksikön toimitusvarmuutta.

HKScan julkistaa viime vuoden tilinpäätöksensä helmikuun ensimmäisellä viikolla.

Aamulla kun luin Länskäriä, piti oikein tarkistaa päivämäärä, kirjoitti lukijamme. Kyse oli uutisesta, jonka otsikoin ”Janne Rantanen sellutehtaan johtajaksi”.

En kiistä, ettenkö nauttinut tuon jutun ja erityisesti otsikon kirjoittamisesta. Se oli hauska tilaisuus, jota en vain voinut ohittaa.

Klikkiotsikko, tavallaan, mutta toisaalta totta joka sana. Ja kun jutun luki, ei voinut luulla, että meikäläinen olisi siirtymässä Metsä Fibren pomoksi. En ole diplomi-insinööri, enkä asu Äänekoskella. Jotkut tutut onnittelivat nimityksestä, muttei kukaan tosissaan.

Itse asiaa eli Metsä Groupin tapaa kierrättää johtajiaan kaupungista toiseen pidetään hyvänä. Tieto kulkee nahkakansissa yksiköstä toiseen.

Mainittakoon, että Janne Rantasen haastatteluun (LS 19.1.) en saanut kuvaa miehestä, koska olin kirjoittanut viestiini osoitteen väärin. Niinpä kuva nyt tässä.

Kultasepänliike Helkelässä on loppuunmyynti (LS 22.1.). Vanhalle Raumalle on ikävä menetys, kun 86 vuotta palvellut perheyritys sulkee viimeisen kerran ovensa.

Ihan hiljattain lopetti samaisen Kuninkaankadun varrella Kultasepänliike Mantere. Tämän perheyrityksen tarinalle tuli mittaa 130 vuotta.

Onnea ja menestystä Kauppakadulle, jossa palvelee 99-vuotias Valon kenkäkauppa.

Puolueet julkistavat kuntavaalien ehdokaslistojaan. Viime viikolla Länskärissä kerrottiin perussuomalaisten, vasemmistoliiton ja vihreiden uusista nimistä Raumalla.

Nostan hattua kaikille, jotka kisaan lähtevät yhteisen hyvän nimissä – eivätkä vain omaa etua ajaakseen. Kohtalaisen pitkän toimittajakokemuksen pohjalta uskallan väittää, että ensin mainittuja on enemmän.

Yksi kevään vaalien pääkysymyksistä on miten perussuomalaiset saavat vahvan valtakunnallisen kannatuksensa ulosmitattua eri kunnissa. Tulemme kuulemaan paljon ylimitoitetuista ilmastotoimista, maahanmuutosta ja uutena eläkeputken poistosta.

Hannes Kolehmainen juoksi Suomen maailmankartalle Tukholman olympialaisissa. Niin olemme oppineet. Väärin, sanoo Hannu Pelttari kirjassaan Diktaattori katsomossa, tositarinoita urheilusta vallan varjossa.

Korkeintaan Suomen kartalle, Pelttari väittää. "Kansamme tietoisuus itsestään maailman kansojen joukossa koheni, ei maailman tieto Suomesta", kirjoittaa Pelttari. 

Tukholman kisoihin osallistui vain 28 maata ja paikalla olleet toimittajat valtaosin ruotsalaisia.

Rauman Satama käynnistää toimitusjohtajan rekrytoinnin. Hannu Asumalahti jää syksyllä eläkkeelle. Hän tuli satamajohtajaksi Raumalle vuonna 1999.

Olipa väkeä liikkeellä lauantai-iltana, kun kävin toteamassa, että Lumen-valotaideviikon teokset ovat juuri niin upeita kuin lehtikuvien perusteella osasi odottaa.

Kiitos järjestäjllle!

Valojen leikkiä kaupungintalon seinillä. Kuva: Juha Sinisalo

Ylellä on tarjota netissä liikkuvaa kuvaa Rauman valotaidelenkiltä.

Pori saa vaikka mitä, miksei mekin? Nyt niiden Prismassa on palautusautomaatteja, joihin voi kaataa säkillisen tyhjiä tölkkejä ja muovipulloja kerralla.

Lukijan kuva vielä loppupiristykseksi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut