Viikon varrelta: Paasikivet miettivät mihin sijoittaa 100 tai 200 miljoonaa euroa

Oras Investin toimitusjohtaja Annika Paasikivi paljasti, etteivät Paasikivet ota Oraksesta osinkoa viime vuodelta, koska yhtiön tulos ei tyydyttänyt.

Mihin yhteen tai kahteen kohteeseen sijoittaisit nyt sukusi rahaa 100 tai 200 miljoonaa euroa?

Näin raflaavalla kysymyksellä alkoi Talouselämä-lehden haastattelu Oras Investin toimitusjohtaja Annika Paasikivestä. Hän on jo vuoden päivät miettinyt mihin rakennus- tai vesialaa liippaavaan yritykseen kannattaisi sijoittaa.

Oras Invest omistaa Oras Groupin kokonaan ja on suurin omistaja Kemirassa, Uponorissa ja Tikkurilassa.

Haastattelussa Annika Paasikivi perusteli myös Oraksen suunnittelemaa messinkituotannon siirtoa Raumalta Puolaan. Sitä, jota vastaan Raumalla lakkoiltiin viime viikolla.

- Teemme osaamiskeskuksia. Rauman erityisosaaminen tulee olemaan komposiitti, hän sanoi.

Hän paljasti myös, etteivät Paasikivet ota Oraksesta osinkoa viime vuodelta, koska yhtiön tulos ei tyydyttänyt.

- Omistajankin pitää katsoa milloin on sellainen tilanne, että käytetään kaikki yrityksessä olevat varat yrityksen kehittämiseen. Oraksessa ollaan sellaisessa tilanteessa.

Perjantain Länskärissä kerrottiin Rauman kuntalais- ja henkilöstökyselyn annista. Voi tiivistää, että anti oli odotettu ja pelätty. Enimmäkseen vastustettiin ehdotettuja säästöjä, hyvin vähän saatiin oikeasti hyödyllisiä uusia ideoita.

Päättäjät eivät silti saa paeta vastuutaan. Todellisia säästöjä pitää löytää.

Perusteluksi riittää jo yksistään se, että tänään maanantaina kaupunginhallitus on päättämässä 16 miljoonan euron budjettilainan ottamisesta. Lainalla pidetään yllä maksuvalmiutta.

Luojan lykky, että raha on nyt halpaa.

Rauman seudun yritysten kesärekrykampanja vei voiton Sanoman Oikotien kilpailussa. Palkinnon isolta kirkolta kävivät hakemassa Rauman kauppakamarin toimitusjohtaja Riikka Piispa ja idean äiti, TVO:n henkilöstöjohtaja Jaana Isotalo.

Kyse oli siis tästä:

https://ls24.fi/uutiset/hesaaija-testaa-raumalaisia-kesaduuneja-onnistuuko-se-tyonteko-etelan-vetelalta-enaa-ollenkaan

Ja tällaisia ne videot olivat:

https://ls24.fi/uutiset/hesa-aijan-tyonhakureissut-nyt-katsottavissa

Huomenna Huuhkajat olisi voinut varmistaa paikan jalkapallon EM-kisoihin. Voitto Armeniasta Turun Kupittaalla ja se olisi siinä.

Lauantai-illan ruma selkäsauna (4-1) Bosniassa sai pelkäämään pahinta. Ei kai lopputurnauspaikka taas jää haaveeksi? Kun niin monta kertaa on oltu maalin tai voiton päässä?

Suomihan ei ole koskaan saanut miesten arvokisapaikkaa karsintojen kautta. Olympialaisissa Suomi on pelannut kolmesti.

Kuinka hienoa olisikaan, jos ensi juhannuksena voimme seurata miten Huuhkajat pelaa EM-matsia vaikkapa Wembleyllä tai Hampden Parkilla!

Uutta ensi kesä-heinäkuussa pelattavassa EM-lopputurnauksessa on se, että isäntamaita on peräti kaksitoista. Otteluita pelataan Pietarissa, Bakussa, Bukarestissa, Budapestissa, Roomassa, Münchenissä, Kööpenhaminassa, Amsterdamissa, Bilbaossa, Dublinissa, Glasgow’ssa ja Lontoossa.

Tarkkasilmäinen lukija huomauttaa jo, että kaksi viime mainittuahan on samassa maassa. Jalkapallossa ei ole Britanniaa, vaan neljä maata: Englanti, Skotlanti, Wales ja Pohjois-Irlanti.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut