Viikon varrelta: Paperitehtaan yt-neuvottelut päättymässä

Tuttu mies tarjosi Rauman kaupungille ja paikallisille yrityksille uutta slogania rekrykampanjoihin: Raumalla sinulla olisi enemmän vapaa-aikaa.

Kyllä tuossa perää on.

Rauman kaltaisissa kaupungeissa koulu-, työ-, kauppa- ja harrastusmatkoihin ei tavallisesti kulu paria tuntia joka päivä. Se tekee arjesta helpompaa, laadukkaampaa.

Ehkä tätä viestiä kannattaisi levittää aktiivisemmin, ja yhdessä.

Töitähän täällä on tarjota ja monenlaista asumista edullisesti.

Pian kuullaan ketkä joutuvat lähtemään paperitehtaalta.

Kuusi viikkoa täyttyy UPM:n yt-neuvotteluissa, joten mahdollisesti jo huomenna tiistaina saadaan odotettuja – tai pikemminkin pelättyjä – uutisia Rauman paperitehtaalta.

Vuonna 2013 UPM päätti sulkea Raumalta kolmoskoneen, nyt saman kohtalon kokee PK2. Paperikone on tarkoitus ajaa alas vuoden loppuun mennessä. On puhuttu jopa liki 180 työpaikan menetyksestä.

Pian selviää ketkä joutuvat lähtemään. Ja se minkä verran työntekijöiden esittämiä niin sanottuja pehmeitä keinoja käytetään. Siihen erinomaista tulosta tekevällä yhtiöllä on varaa.

RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa kertoi Rauman telakan projekteista Rauman meriverkosto-tilaisuudessa viime viikolla.

Kiinnitin huomiota yksityiskohtaan RMC:n uudisrakennuslaivojen numeroinnissa. Hammershus oli 6001, Wasaline 6002, Tallink 6003 ja Merivoimien korvetit 6005-6008.

Mikä lienee NB 6004, joka rakennettaisiin Tallinkin shuttle-aluksen ja ensimmäisen sotalaivan valmistumisen välissä?

Satapaska ei ole kaunis, seisoi Satakunnan Kansan otsikossa. Kyllähän se pysäytti lukijan selailevan katseen, vielä kun kyse oli maakuntalehden pääkirjoituksesta.

No, tuota nimeähän porilaiset arkisesti käyttävät torinsa huolto- ja kioskirakennuksesta, jonka purkamisesta nyt kinastellaan.

- Satapaskaan suhtautuminen on Porissa mielenkiintoisella tavalla kaksijakoista. Kaupunkilaiset itse myöntävät rakennuksen olevan osa torin ympäristön lähes hirviömäistä "DDR-rakentamista". Miljööseen vaaditaan muutosta, mutta kun tosipaikan edessä puhutaan rakennuksen purkamisesta, nousevat tunteet pintaan. Satapaska onkin osa porilaista sielunmaisemaa, joka pitäisi säästää, kirjoitti Ville Hammarberg.

Punaisen lihan syönti vähenee Suomessa, joskin verkalleen. Se kasvattaa kananlihan kysyntää.

Tähän trendiin uskovat isot lihatalot lujasti. HKScan teki ison investoinnin Raumalle, ja nyt Lakarin-tehdas on ilmeisesti pääsemässä kunnon vauhtiin.

Kova kilpailija Atria aikoo satsata suuresti Nurmoon. Yhtiö suunnittelee Etelä-Pohjanmaalle 130 miljoonan euron investointia.

Suomalaiset syövät edelleen eniten sianlihaa, reilut 32 kiloa vuodessa per kärsä. Siipikarjanlihaa eli lähinnä broileria popsimme viime vuonna jo liki 26 kiloa nokkaa päälle.

Olkiluoto 3:n startti lähestyy. Teollisuuden Voima valmistautuu ydinpolttoaineen lataukseen tammikuussa. Polttoaine odottaa Olkiluodossa, ja latausta on treenattu jo monta kertaa. Ilman uraania tosin.

- Tämä teknisesti yksinkertainen tapahtuma on merkittävin askel koko tähänastisessa OL3-projektissa, todettiin TVO:n tiedotteessa.

Näin se on nähtävä, sillä polttoaineen lataus tarkoittaa ydinsähkön tuotannon alkamista.