Viikon varrelta: Raumalla kauppakeskukset ovat sentään keskustassa

Myös Raumalla arkkitehti on halunnut luoda muodolla ja materiaalilla yhteyttä telakkateollisuuteen. Nyt corten-terästä eri paikoissa Suomen kaupunkiluonnossa nähtyäni en ole täysin vakuuttunut valinnasta. Kyllä, Rauma on telakkakaupunki. Muttei niitä laivoja Kanalin partaalla ole rakennettu.

| Päivitetty

Kulunutta kesää – eilen aamulla mittari näyttikin jo nollaa – kuvattiin Länskärin jutussa Rauman matkailulle ennätykselliseksi.

Komeita kasvulukuja kirjattiin monessa muussakin paikassa, kun suomalaiset viettivät kesälomiaan enimmäkseen kotimaassa.

Tilastoihin kirjautuivat myös meikäläisen lomareissut. Tuli nähtyä Suomen kaupunkeja ja kolkkia, joitakin ihan ensimmäistä kertaa. Ainakin ajan kanssa.

Tähän kolumniin kirjasin muutamia havaintoja kesälomaviikoilta suloisessa Suomessa.

Monet keskustat vaikuttivat aika nuhjuisilta. Torit eivät enää syki kaupungin sydäminä, tyhjiä tiloja on vanhoissa ydinkeskustoissakin - näin myös Raumaa isommissa kaupungeissa.

Minne ihmiset ja liikkeet ovat menneet?

Kaikkihan vastauksen tietävät. Suuriin Prismoihin, Citymarketeihin ja muihin kauppakeskuksiin, joita on viime vuosikymmenet rakennettu kaupunkien laidoille isojen teiden varsille.

Raumalla Prisman ja Cittarin kauppakeskukset ovat sentään keskustassa.

Rauman tulevan kauppakeskuksen pääjulkisivumateriaaliksi on kerrottu corten-teräs. Lisäksi tulisi lasipintaa sekä rei’itettyä pitsimäistä levyä.

Tunnustan, ettei corten ollut meikäläiselle tuttu materiaali. Esimerkiksi Skanskan rakentamassa Euroopan kemikaaliviraston uudessa pääkonttorissa Helsingissä corten näyttää kivalta. Etenkin, kun uusi kerrostalo on osa uutta Telakkarantaa. Talon takana rakennetaan parhaillaan tutkimusloistoristeilijää.

Myös Raumalla arkkitehti on halunnut luoda muodolla ja materiaalilla yhteyttä telakkateollisuuteen. Nyt cortenia eri paikoissa kaupunkiluonnossa nähtyäni en ole täysin vakuuttunut valinnasta. Kyllä, Rauma on telakkakaupunki. Muttei niitä laivoja Kanalin partaalla ole rakennettu.

Suomen Unesco-kohteiden sarja tuli henkilökohtaisesti täyteen, kun viimeinkin Petäjäveden vanha kirkko osui reitille.

Seitsemän euron pääsymaksu kirkkoon on suomalaisittain harvinainen, mutta menee hyvään tarkoitukseen. Maailmanperinnön vaaliminen ei ole ilmaista.

Sarjaanhan kuuluvat valintajärjestyksessä Vanha Rauma, Suomenlinna, Petäjäveden vanha kirkko, Verlan pahvitehdas, Sammallahdenmäki, Struven ketju ja Merenkurkku.

Tampereella piti pysähtyä paluumatkalla, että pääsi ajamaan ratikalla. Mukavan tasaista kyyti oli. Taitavat turkulaiset olla kateellisia. Raitsikasta on Åbossa puhuttu pitkään, mutta yhä on epävarmaa palaavatko raitiovaunut Turun kaduille.

Ratikka on vain osa Tampereen pöhinää. Tornitaloja on noussut, uusia asuntoja rakennettu järvien rannoille. Rautatieaseman viereen on valmistumassa 15 000 katsojaa vetävä Uros Live -areena. Pakettiin sisältyy hotellia, ravintolaa, kasinoa sun muuta.

Manseen tulee myös uusi jalkapallostadion. Kyä kelpaa.

Mitä kuuluu Marja-Leena kysyttiin kesäteatterissa Raumalla. Hyvää kuului sikäli, että musiikkikomedia keräsi koronasuven poikkeusoloissakin noin 12 700 katsojaa. Yleisömenestys paikkasi koronan koettelemaa kassaa, ja kaunistaa mukavasti Rauman Teatterin vuositilastoa.

Tällä viikolla teatteri avaa talvikautensa. Ensi-illan saa paikallinen kantaesitys Pirtumiehet, joka kertaalleen siirrettiin koronan vuoksi. 

Marja-Leenasta kuulin lisää Lahden radiomuseossa. Siellä oli kiva näyttely Gösta Sundqvistista. Edellä mainitusta hittibiisistä oli kuunneltavissa alkuperäinen versio. Siinä Marja-Leena kertoo biisin lopuksi olevansa naimisissa ja muutama muksukin on. Levylle päätyneessä versiossahan Marja-Liisa on hiljaa ja katkaisee puhelun.

Torstaina se tapahtuu. Mestaruusviiri hilataan Kivikylän Areenan katon rajaan. Sitä hetkeä monet meistä Rauman Lukon ystävistä on odottanut pitkään. Useita vuosia, etten sanoisi.

Koronakriisissä pahin lienee ohi, joten Äijänsuolle saa ottaa kelpo katsojamäärän. Se on yksi iso yhteinen askel kohti normaalimpaa arkea.

Kivikylälle vinkki tai peräti haaste: miten olisi makkaraminuutti Lukon kotipeleissä?

Siis mikä?

Seinäjoella Atria tarjoaa kaikille katsojille ilmaisen makkaran, jos SJK tekee Veikkausliigan kotimatsissaan maalin ”Wilhelm-minuutilla”. Ei sentään saman tien, vaan stadionilta poistuttaessa järkkärit jakavat kupongin seuraavissa otteluissa käytettäväksi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut