Olimme viikon talvilomareissulla, joten piti syödä usein ulkona. Meinasi ruokahalu mennä, kun ihmiset toimivat ravintoloissa juuri toisin kuin on opastettu.
Käsidesiä ehkä hierotaan käsiin ravintolaan tultaessa, mutta eihän siitä juuri hyötyä ole, jos sen jälkeen aivastellaan ja yskitään käsiin. Ja sitten lähdetään esimerkiksi keräämään alkupaloja salaattipöydästä.
Samaa näki päivittäin, eivätkä edes perusfiksut suomalaiset edukseen erottuneet. Aikuiset ihmiset, ei voi käsittää.
Noutopöytien välttelykään ei ole mikään patenttiratkaisu, sillä käsiinsä köhivät tarjoilijatkin. Ja sitten kantavat lautaset pöytiin.
Kuinkahan pahaksi koronatilanteen pitää päästä, että alamme oikeasti kiinnittää huomiota käsihygieniaan?
Kriittisiä ajatuksia purjelaivoista esitti Tall Ships Racesin tunteva lukijamme. Hän korosti, ettei halua aloittaa mitään loanheittoa, mutta toivoi Rauman kaupungin tietävän mitä on hakemassa.
Tämä merihenkinen ihminen muistutti isäntäkaupungin maksavan järjestelykulut, jotka herkästi ylittävät budjetin. Hän piti mediassa kerrottuja lupauksia kaupunkiin tulevista tuloista yläkanttiin arvioituina.
Suojan laiturit eivät Raumalle saapuville purjelaivoille riittäisi, vaan osa isoista laivoista pitäisi ohjata sataman porttien sisäpuolelle. Mitä rajoituksia se toisi? Miten hoidettaisiin kulunvalvonta ja ihmisten siirtyminen paikkojen välillä?
Näihin kysymyksiin pitää kaivaa vastauksia.
Kalast teht biffsteek on yksi raumalaisten valinta pääruuaksi kouluruokakisan finaalissa tällä viikolla. Nanun tuotantokeittiön kolmikko Tanja Rautiainen, Maija Nuotio ja Hanna Katajamäki särveerää Helsingissä myös tomaattista lihakeittoa ja härkisburgeria.
Raumalaisten vastustajat loppukilpailussa tulevat Helsingistä, Mäntsälästä, Kajaanista ja Vantaalta. Ilmassa on sitä suuren urheilujuhlan tuntua, sillä finaalin juontaa urheiluselostaja Antero Mertaranta.
Kisa on oiva tapa ideoida kouluihin uusia lapsille maistuvia reseptejä. Samalla pyritään nostamaan kouluruuan tekijöiden arvostusta. Työhän on haastavaa eli suomeksi sanottuna aika vaikeaa, kun maistuvaa murkinaa on loihdittava suurelle joukolle tosi edullisesti.
Raumalla keskinkertainenkin voi loistaa. Tuollainen slogan eli iskulause heitettiin pöytään eräässä porukassa, kun olivat miettimässä miten tälle seudulle saisi houkuteltua osaajia.
Tai ihan ensi alkuun pidettyä paikalliset nuoret kyvyt täällä.
Tuumivat, ettei moista oikein voi markkinoinnissa käyttää. En rohkene väittää, että päätelmä väärä olisi.
Toisaalta iskulause eroaa tavanomaisimmista kuten niistä pelloille pystytetyistä kylteistä, joissa mainostetaan, että tässä olisi tilaa yrittää.
Sitä paitsi tuossa sloganissa on paljon perää. Rauman seudulla on monta upeaa yritystä, joissa voi tehdä hienon uran. Kansainvälisenkin, jos sellainen polku kiinnostaa. Ja sitten se pääpointti: hyviin duuneihin lienee täällä keskimäärin vähemmän tunkua kuin pääkaupunkiseudulla.
Iskulauseen voi lukea niinkin, ettei täällä tarvitse kuulua edes firman johtoryhmään tullakseen oikein mukavasti toimeen. Asuminen ja eläminen kun on täällä sangen edullista, kun verrataan Suomen ”metropoleihin”.
Että kehitelkää toki vielä, on tuossa aihiota!
Lukko pelasi liigafinaalissa viimeksi, ja totta puhuen myös ainoan kerran, keväällä 1988. Enpä olisi tuolloin, nuorena toimittajana matseja paikalliskanavalle selostaessani, arvannut kuluvan näin pitkään ennen kuin loppuotteluita Äijänsuolla kiekkoillaan.
Lähellä, todella lähellä, se on ollut useamman kerran. Viimeksi, kun Lukko kahdesti hävisi seitsemännen välierän niukasti Tapparalle.
Nyt on sellainen kutina, että Lukko menee päätyyn saakka. Siis ainakin finaaliin. Niin vakuuttavaa raumalaisjoukkueen meno on viime viikkoina ollut.
Koronatartuntojen yleistyessä on mieleen hiipinyt jo pelko, että ne finaalit pelattaisiin ilman yleisöä. Tai vielä pahempaa: jätettäisiin pelaamatta.
Euroopassa isojakin liigoja pelataan jo ilman katsojia, otteluita siirretään ja sarjan keskeyttämisiä harkitaan. Suomessa koronaepidemiasta ei vielä voi puhua, mutta Liigan viimeiset finaalit pelataan vasta huhtikuun lopulla – tai jopa vapun jälkeen toukokuussa.
Sisu meni muodista, tai ainakin länsinaapurissamme.
Ruotsin yleisradion suomenkielinen kanava, Sisuradio, saa uuden nimen: Sveriges Radio Finska.
Sisuradio perustelee nimenmuutosta tarpeella uudistaa kanavaa ja "lisätä sen merkityksellisyyttä myös nuoremmille ihmisille, joilla on ruotsinsuomalaista taustaa".
Ensimmäisen polven ruotsinsuomalaiset joutuivat tekemään raskaita ja usein likaisia töitä, joista selviäminen vaati sisua. Ruotsissa syntyneet suomalaistaustaiset sen sijaan voivat pitää sisua jonain vanhahtavana, kadonneeseen aikaan kuuluvana. Tai sitten, jos vielä Suomen nykymenoa seuraavat, yhdistää sisun maahanmuuttoa vastustavaan äärioikeistoon.
Kummallisia nämä somekohut. Viime viikolla tuohduttiin, kun Tampereen uuden monitoimiareenan nimeksi tulee Uros Live.
Jäähallin nimisponsori on oululainen teknologiafirma Uros, jonka nimi tulee sanoista universal roaming solutions. Uros tekee isoa bisnestä kansainvälisten mobiiliratkaisujen ja esineiden internetin parissa.
Kuitenkin jotkut vinkuvat, kenties jopa tosissaan, että onko areena nyt vain miehille tarkoitettu. Häh? En ole koskaan kuullut edes vitsailua siitä saako Elisan liittymiä mieskin käyttää.
Kovaa vettä Laitilasta. Wirvoitusjuomatehtaan isäntä Rami Aarikka intoili lokakuussa uutisjutun teon yhteydessä kevään uutuudesta, jota oli juuri menossa esittelemään kauppaketjun sisäänostajille. Silloin kun myytiin huhti-syyskuun valikoimia.
Viime viikolla selvisi, että kyse on maustetusta ”kovasta kuplavedestä”, jossa on alkoholia saman verran kuin oluessa, mutta vähemmän kaloreita.
Laitila saattaa hyvinkin iskeä markkinasuoneen. Maailmalla tämän juomaryhmän myynti kasvaa sihisten.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.