Kaspar: ”No niin, lopulta tavataan ensi kertaa sen pitkän lännenmatkan jälkeen. Hyvinhän sitä selvittiin, vaikka paluu ei ollut helppo eikä vaaratonkaan. Se ’kuningas’ Herodes, se satraappi, vaati meitä ilmoittamaan tulevan kuninkaan synnyinpaikan, ilmiselvästi löytääkseen ja surmatakseen hänet.
Niinpä me palasimme kotimaihimme kukin erikseen luotettujen palvelijoittemme kanssa. Seikkailumeininkiä! Vaan nyt olemme taas yhdessä vuosikokouksessamme. Tervetuloa, virkaveljet, sana on teidän.”
Melkior: ”Kiitos kollega Kasparille tämänkertaisesta isännöinnistä. Niinpä niin, olihan meillä mutkia matkassa, mutta se pariskunta joutui tosissaan heittäytymään vaaralliselle pakolaistielle. Heidän oli lapsineen paettava Herodeksen vainoa Egyptiin.
Se raakalainen! Kun ei löytänyt vastasyntynyttä, hän käski tappaa kaupungin kaikki alle kaksivuotiaat poikalapset. Hän kuuluu koonneen roistojoukon vapauttamistaan rikosvangeista hirmutyötään tekemään.”
Baltasar: ”Uskomattomia hirmutöitä täällä meidän maailmassamme tekevät ihmiset, jotka ovat hylänneet niin Jumalan lain kuin oman inhimillisyytensä. Me astrologit ennustamme tulevaa, muttei kaikkea; luimme tähdistä, että sillä läntisellä seudulla oli syntyvä kuningas, Messias, ja tähti johdatti meidät oikeaan paikkaan.
Emme kuitenkaan osanneet ennakoida ’kuningas’ Herodeksen vaatimusta saada tietää se paikka. Ymmärsimme sentään tekeytyä tietämättömiksi ja olimme kyllin ovelia eksyttääksemme meitä seuranneet Herodeksen vakoojat ja väistääksemme sen satraapin vaatimukset. Hajaannuttiin, palattiin salateitä kotimaihin, ja tässä sitä nyt ollaan taas koolla.”
Kaspar: ”Mehän veimme lapselle arvokkaita lahjoja, kultaa, mirhaa ja suitsuketta. Se Joosef oli silminnähden vaivautunut ja yritti estellä, mutta mehän vaadimme häntä ottamaan kaiken vastaan, sillä perhe tulisi niitä tarvitsemaan. Ja tarvitsi todellakin jouduttuaan tukalaan tilanteeseen, pitkälle ja vaaralliselle matkalle etäiseen maahan, missä joutuvat turvallisuutensa vuoksi viipymään ehkä hyvinkin kauan.
Heidän on täytynyt matkallaan lahjoa sotilaita ja vartijoita ja Egyptissä ostaa virkamiehiä suosiollisiksi. Joissakin kielissä sitä sanotaan ’voiteluksi’. Tahatonta komiikkaa, että siihen kelpaa minun tuomani ylellinen mirhavoide.”
Melkior: ”Niinpä. Minä toin kultaa. Kultaa, rahaa isä-Joosef tarvitsi ja tarvitsee matkalla ja edelleen Egyptissä, missä hän kyllä taitavana puuseppänä voi ansaita elannon, muttei ehkä ihan heti. Monilla egyptiläisillä on ikäviä ennakkoluuloja ulkomaalaisia, varsinkin ’heprealaisia’ kohtaan.
Minä kyllä uskon, että Joosef saa aikanaan arvostetun aseman uudessa maassa ja voi taata hyvän elämän vaimolle ja lapsille, se ensimmäinen ei varmaan jää ainoaksi. Tosiaankin, tuo Joosef on mies minun makuuni: kunnioittaa Jumalan tahtoa ja toimii sen mukaan omalla tahdollaan ja voimallaan.”
Baltasar: ”Minä olen varma siitä, että perhe on jo ehtinyt Egyptiin ja rakentaa siellä itselleen kodin niin pitkäksi aikaa kuin on tarpeen. Niinhän tähdet ovat ennustaneet – uskotaan niihin (vaikkakaan me emme aina, myönnetään se, osaa kaikkea täsmätulkita).
He palaavat sitten kun hirmuhallitsija, se satraappi, on kaatunut, ja lapsi kasvaa siihen tehtävään, joka hänelle on annettu. Heillä ei ole korkeaa, vaan korkein suojelija.”
Kaspar: ”Aamen. – Hyvät kollegat, nyt pöytään. Malja sille uudelle, mikä sitä lasta seuraa.”
Tuomo Grundström