Voihan Venator, sanoi porilainen

V-alkuinen sana on viime keskiviikosta lähtien toistunut porilaisten puheissa usein, ja harvoin hyvässä sävyssä. Voi Venator!

Titaanidioksiditehdas on tarjonnut Meri-Porissa työtä yli kuudenkymmenen vuoden ajan. Valtionyhtiö Vuorikemian jälkeen tehtaan isäntiä ovat olleet Kemira, Sachtleben, Huntsman ja viimeisimpänä Venator.

Eilen maanantaina alkoivat yt-neuvottelut. Venator sulkee tehtaan viimeistään vuoden 2021 lopussa. Siihen asti tehdasta ajetaan vajaateholla.

Venator työllistää tehtaallaan noin 450 ihmistä. Se on suuri määrä Porin kokoisessakin kaupungissa.

Onneksi heidän tilanteensa ei ole toivoton. Lounais-Suomessa on hyvä vauhti päällä, talous kasvaa ja yritykset palkkaavat porukkaa.

Alueella on paljon prosessiteollisuutta ja sitä palvelevaa yritystoimintaa, jossa on jatkuvasti tarvetta uusille tekijöille. Täydennys- ja muuntokoulutuksella pystyttäneen löytämään uusi ammatti monelle venatorlaiselle.

Suuri menetys pigmenttitehtaan sulkeminen silti on Satakunnalle.

Venator on tärkeä esimerkiksi Porin satamalle ja sen lng-terminaalille. Iso veturiyritys työllistää aina monia muita firmoja.

Porissa onkin spekuloitu sillä, voisiko tehtaan vielä pelastaa samaan tapaan kuin Raumalla laivanrakennuksen.

Raumallahan kaupunki tarttui ripeästi toimeen, kun STX päätti sulkea telakan. Kaupunki sai ostettua telakka-alueen, mikä mahdollisti pitkän laivanrakennusperinteen jatkumisen.

Porissa vastaava temppu on paljon vaikeammin tehtävissä.

Porin kaupungin edustajat ovat julkisuudessa ärhennelleet Venatorille. Ehkä sillä saa sympatiapisteitä porilaisilta, mutta itse asiaa amerikkalaisen omistajan ärsyttäminen ei auta lainkaan.

Kun Porin kannalta ikävä päätös on tehty, sitä ei enää käännetä. Energia kannattaa keskittää sen varmistamiseen, että Venator hoitaa kaikki velvoitteensa kaupungista vetäytyessään.

”450 ihmistä on suuri määrä. Onneksi heidän tilanteensa ei ole täysin toivoton.”.