
Vuorineuvos Stig Gustavson tuli Rauma Marine Constructionsin hallituksen puheenjohtajaksi syksyllä. Teollisuuskonkari tunnetaan Konecranesin entisenä toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana. Uutena hallitukseen tuli myös Patrian hankejohtaja Petri Hepola (LS 30.9.).
Tarkkailijajäsenet hallituksessa on sotalaivat tilanneella Puolustusvoimilla ja valtion pääomasijoitusyhtiö Teollisuussijoituksella, joka on RMC:n avainomistajia.
Operatiivinen johto pantiin myös uusiksi. Meyer Turun telakan tuotannosta vastannut johtaja Mika Heiskanen otti ohjat lokakuun alussa.
Rumaa luettavaa, kuvasi Gustavson RMC:n tämän vuoden tulosta tiedotteessa tällä viikolla.
Karmea tulos, luki lehtemme otsikossa kesällä, kun RMC oli julkaissut tavallista pitempään pantatun viime vuoden tilinpäätöksensä. Se näytti 58 miljoonan euron tappiota. Osakkaiden kerrottiin laittaneen RMC:hen 40 miljoonaa euroa lisää rahaa pääomalainoina (LS 19.7.).
Tappiota kertyy, kun ennen pandemiaa kiinteään hintaan myydyt laivaprojektit ovat pääosin koronan vuoksi myöhässä.
Viime viikolla Suomen hallitus päätti esittää reilun 100 miljoonan euron lisärahoitusta Raumalla rakennettaville neljälle sotalaivalle, jotta RMC pysyy pystyssä ja Merivoimat saa korvettinsa.
Valtava urakka on yhtiön uudella johdolla edessään, totesi Gustavson. Heidän tulee kääntää raskas laiva uuteen suuntaan, jossa telakan toiminta tuottaa voittoa.
Yhtiön uusi hallitus katsoo, että RMC:n perusstrategia on oikea, mutta sen vesillelasku on vielä pahasti kesken.
Uudella johdolla on puoli vuotta aikaa osoittaa, että ”uudesta suunnasta on selviä merkkejä”.
Valtion puolella on alusta asti pidetty esillä linjausta, ettei sotalaivojen tuottoja saisi käyttää kaupallisten laivaprojektien tappioiden kattamiseen. Vaikka se Euroopassa yleinen käytäntö onkin.
Siksi sotalaivat ja mahdolliset tulevat viranomaisalukset (vaikkapa jäänmurtajat) on siirretty tytäryhtiö RMC Defencen vastuulle. Yhtiölle haetaan nyt omaa toimitusjohtajaa.