Yhdessä elämisen taitoja pienestä pitäen

Mielipidekirjoituksissa on viime aikoina ollut paljon perusopetuksen opettajien kirjoituksia siitä, millaista meininkiä on nykyluokissa, kun lapsia on monenmoisia ja taidoiltaan erilaisia samoissa luokissa.

Inkluusioideologian syyksi lasketaan kaikki ongelmallinen käyttäytyminen, vaikka kyse on valtion ja kuntien opetukseen ja koulutukseen kohdennetun rahoituksen leikkauksesta, jolla ei ole inkluusion kanssa mitään tekemistä.

Suurin ongelma näyttävät olevan lasten tunne-elämän ja käyttäytymisen vaikeudet. Tosiasia on, että näiden ongelmien tunnistaminen, kohtaaminen ja niihin puuttuminen tapahtuu viiveellä, vaikka lasten aggressiivinen käyttäytyminen, kuten vetäytyvyyskin, on selvä avunhuuto!

Avunpyyntönä se tulisi nähdä - ei lapsen vikana!

Kysynkin, miten jokapäiväisessä elämässä lasten parissa ammattilaisina ja vanhempina tuemme ja opetamme lapsille tunne- ja yhdessä elämisen taitoja, jotka ovat välttämättömiä toisten kanssa toimeen tulemisen, akateemisen suoriutumisen, mielenterveyden, hyvinvoinnin ja yleisen hyvän elämän näkökulmasta.

Väitän, että meillä edelleen ajatellaan lasten sosiaalistuvan ikään kuin itsestään tähän yhteiskuntaan ja sen jäsenyyteen. Tokihan lasten kaverisuhteet ja yhteiset leikit ja pelit näyttävät syntyvän helposti. Kun näitä tarkastellaan syvemmältä, kuva on toisenlainen.

Alle kouluikäistenkin keskinäisessä kanssakäymisessä ilmenee samoja pulmia kuin isommilla: yksinäisyyttä, torjutuksi tulemista, kiusaamista ja kiusatuksi joutumista, syrjään vetäytymistä.

Tutkimusten mukaan paras ikävaihe oppia sosiaalisia ja tunnetaitoja ovat varhaisvuodet ennen kouluikää: muun muassa itsesäätelyn kyky kehittyy eniten juuri ensimmäisinä ikävuosina.

Kodit ja vanhemmat ovat näiden taitojen oppimisessa avainasemassa: lapsen ja vanhempien välisen vuorovaikutuksen laatu, kodin ilmapiiri ja vanhempien lapsille opettamat taidot luovat pohjan myöhemmille ihmissuhteille.

Vanhempien omien lähisuhteiden määrä ja laatu ovat yhteydessä lasten kaverien ja ystävien määrään. Mutta, vanhemmuuteen ja vanhempien kasvatuskykyyn vaikuttavat kaikki yhteiskunnan toimet ja päätökset sekä elämän ilmiöt: perhetuet, työolot ym.

Meillä pitäisikin olla ihan yhteiskuntamme ylätasolta lähtien lastemme sosiaalinen ja emotionaalinen oppiminen keskiössä. Siihen tulee suunnata huomiota laatimalla mm. selkeät tavoitteet ja luomalla resursseja niin valtion kuin kuntien hallinnossa kohdennetusti lasten eri kehitysympäristöihin: kodit, varhaiskasvatus, perusopetus, harrasteet.

Opetushallituksen rahoittamassa Rinnalla-hankkeessa (https://sites.utu.fi/rinnalla/) haluamme luoda vahvempaa sosiaalisten ja tunnetaitojen oppimisen ympäristöä varhaiskasvatuksessa oleville lapsille.

Lapset ansaitsevat hyvän perustan tunne- ja sosiaaliselle oppimiselleen, sillä ystävät ja kaveritaidot ovat ratkaisevia hyvän elämän tekijöitä: ”En tarvitse mitään niin paljon kuin hunajaa…sanoi Puh katsoessaan Ristoa ja Nasua – paitsi ystäviä…”